Läpimurron elokuvanäyttelijänä 1940-luvun alussa tehnyt Leif Wager (1922–2002) herätti kiinnostusta myös Yhdysvalloissa. Vuosikymmenen puolivälissä elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayer pyysi saada nähdä Wager-filmejä.
Suomen Filmiteollisuus Oy:n toimitusjohtaja Toivo J. Särkkä toimitti filmejä 200 metriä, mutta filmilaatikkoa kuljettaneeseen laivaan osui torpedo, olihan sota vielä käynnissä.
”Samalla torpedoitiin myös minun Hollywood-unelmani,” Wager totesi myöhemmin.
Elokuvien lisäksi hän näytteli Svenska Teaternissa ja Suomen Kansallisteatterissa sekä lukuisissa kuunnelmissa ja tv-tuotannoissa. Wager oli myös useiden laulujen ja iskelmien tulkitsija.
Jatkosota kouli näyttelijänuralle – suosion huipulla saatu ihailijaposti uuvutti postinkantajan
Alla olevassa mediassa Leif Wager on Maarit Tastulan haastateltavana ohjelmassa Punainen lanka (2000). Siinä hän kertoo elämästään ja urastaan.
Leif Wager oli kosmopoliitti; suku oli kotoisin Norjasta, jossa Wagerkin oli asunut ja opiskellut. Hänen isänsä oli taidemaalari ja oopperalaulaja, jonka työ vei perhettä ympäri Eurooppaa muun muassa Ranskaan. Eurooppalaistuneet Wagerit joutuivat kuitenkin palaamaan Suomeen laman vuoksi 1930-luvulla.
Kun talvisota syttyi, Wagerit pakenivat Norjan kansalaisina Norjaan. Kun Saksa hyökkäsi huhtikuussa 1940 Norjaan, Leif Wager palasi pian tämän jälkeen Suomeen ja jäi lopulta maahan, vaikka suunnitelmat olivat olleet toiset.
Suomeen palatessaan Wager ilmoittautui vapaaehtoiseksi armeijaan. Sotatoimissa hän päätyi ambulanssikuljettajaksi Helsinkiin. Sairasautonkuljettajana hän joutui näkemään paljon sellaista, mitä hän ei haluaisi muistella. Sodan julmuudet olivat monesti liikaa nuorelle miehelle.
Ensiaskeleitaan näyttelijänä hän otti jo sotatoimien keskellä. Roolivihko kulki usein ambulanssissa mukana, mutta vasta rintamateatterikiertueet koulivat hänestä näyttelijän.
Suomen Filmiteollisuus teki Wagerista kuukausipalkkaisen näyttelijän vuonna 1942, vaikka hän oli suurimman osan ajasta rintamalla. Kuvaukset hoidettiin lyhyiden lomien aikana. Sotavuosina hän ehti kuitenkin näytellä neljässä elokuvassa.
Elokuvaroolit tekivät Wagerista Tauno Paloon verrattavan suosikkinäyttelijän. Parhaimmillaan tai pahimmillaan hänen suosionsa kohosi sellaisiin mittasuhteisiin, että tarvittiin poliisin apua. Wager muistelee Tastulan haastattelussa, että postinkantajakin uupui ihailijapostin kantamiseen ja halusi siksi vaihtaa jakelualuetta.
Kiitetty näyttelijä kammosi kritiikkejä
Wagerin kultivoitunut olemus teki hänestä yläluokkaista taustaa olevien romanttisten nuorten miesten roolien esittäjän. Sellaiselle oli tilausta sodanaikaisten ja -jälkeisten vuosien nostalgisissa elokuvissa.
Ensimmäisen kerran hän esiintyi suomalaisessa elokuvassa vuonna 1942. Tuolloin hänellä oli sivurooli elokuvassa Puck.
Läpimurto tapahtui elokuvan Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943) myötä. Samalla hänestä tuli Suomen suosituin miesnäyttelijä. Suosiota lisäsi myös hänen esittämänsä laulu Romanssi.
Elokuva oli yleisön suosikki, mutta kriitikot suhtautuivat siihen nihkeästi Wagerin roolisuoritusta lukuun ottamatta. Esimerkiksi Hufvudstadsbladetissa Wagerin olemusta kehuttiin, kuten myös hänen lämmintä ja kaunista ääntä.
Wagerin roolisuorituksia kriitikot yleensäkin arvioivat melko maltillisesti ja usein jopa tyylikkäin sanankääntein. Hänelle itselleen kritiikistä oli muodostua henkilökohtainen rasite.
Täytyy tunnustaa, etten ole voinut iloita hyvästä arvostelusta samassa suhteessa kuin olen ollut pahoillani huonosta.
Leif Wager suhtautumisestaan kritiikkiin.
Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Hävyttömän hyvä elämä Wager tunnustaa, että ei ole koskaan kyennyt iloitsemaan hyvästä arvostelusta samassa suhteessa kuin on ollut pahoillaan huonosta. Hänessä oli perfektionistin vikaa, sillä huonot arvostelut aiheuttivat häpeäntunnetta, syyllisyyttä ja pahantuulisuutta.
Uran alkuvaiheessa hän jopa masentui negatiivisesta arvostelusta siinä määrin, ettei ollut uskaltaa enää teatterinäyttämölle. Hän yritti kuitenkin parhaansa saadakseen yleisön uskomaan, että arvostelu oli ollut epäoikeudenmukainen. Filmissä suoritus meni kuten meni, mutta näyttämöllä mahdollisuuksia parempaan oli yhtä paljon kuin oli näytöksiä.
Luonnerooleja olisin halunnut enemmän.
Leif Wager ei ollut innostunut viettelijän rooleistaan.
Leif Wagerista kehkeytyi elokuvien suuri viettelijä, joskaan kyseinen rooli ei häntä itseään innostanut. Hän olisi toivonut enemmän luonnerooleja, jollainen hänellä oli elokuvassa Läpi usvan (1948). Ohessa katsaus Jussi-gaalasta vuonna 1948, jolloin Wager sai pääroolistaan Jussi-palkinnon.
Vaikka Wager ei elokuvaa pitänytkään kummoisena, hän oli tyytyväinen roolisuoritukseensa. Jotkut kriitikoistakin olivat samaa mieltä.
Elokuvassa Tanssi yli hautojen (1950) hän näytteli Venäjän keisaria Aleksanteri I:stä. Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta Wagerin roolisuoritusta sen sijaan kiiteltiin.
Leif Wagerilla oli rooli episodielokuvassa Kolmiapila (1953), jossa hän näytteli iskelmäsäveltäjä Jorma Sallaa.
Miespääosa hänellä oli elokuvassa Saariston tyttö (1953). Pääosan esittäjistä juuri Wager selvisi kriitikoiden mukaan "melko tyylikkäästi".
Sivuroolissa hän oli Ryysyrannan Joosepissa (1955), jossa hän näytteli vallesmannia eli nimismiestä. Markku Pesonen (Kauppalehti 9.4.1955) totesi, että "Elokuvassa ei ole voitu motivoida hänen käytöstään kovinkaan perusteellisesti."
Elokuvassa ...Ja Helena soittaa (1951) Leif Wager näyttelee rovastin poikaa Kari Karstelaa.
Televisio tarjosi uudenlaisia rooleja
Matti Tapion kirjoittamassa ja ohjaamassa kymmenosaisessa Sodan ja rauhan miehissä (1978) Leif Wager näytteli presidentti Risto Rytiä.
Wager on todennut roolistaan, että "presidentti Risto Rytin luonteeseen minun oli vaikea löytää jotakin konkreettista, koska hän vaikutti minusta niin salaperäiseltä."
Televisiosarjassa Hovimäki (1998) Wager näytteli kuvitteellisen Lindhofin aatelisuvun vapaaherraa Fredrik Lindhofia.
Hän teki myös merkittävän uran ruotsinkielisessä tv-tuotannossa. Areenassa on katsottavissa sarjoja, joissa Wager näyttelee.
Kulkeva varjo (1984) on neliosainen murhamysteeri, joka perustuu Bo Carpelanin romaaniin. Wager näyttelee siinä lääkäri von Adleria. (Ei suomenkielistä tekstitystä.)
Neliosaisessa sarjassa Samlevnad (1976), jossa esitellään arkielämän ongelmia, Wager nähdään jaksossa "Ihan tavallinen tiistai." Wager esittää salasuhdetta ylläpitävää perheellistä miestä. (Ei suomenkielistä tekstitystä.)
Daniel Hjort (1962) on Josef Julius Wecksellin tekstiin perustuva historiallinen näytelmä Ruotsin valtakunnan sisäpoliittisesta valtataistelusta 1590-luvulla. Wager on näytelmässä vapaaherra Johan Flemingin roolissa. (Ei suomenkielistä tekstitystä.)
Barbara Winckelmannin historialliseen romaaniin perustuva kuusiosainen tv-sarja Vihan päivät kertoo elämästä Helsingissä vuosina 1739 - 1742. Sarja kuvaa niin köyhälistön nälkää ja kurjuutta kuin ylimystön politikointia ja ilonpitoa. Wager on sarjassa aatelismies Carl Gustaf Jägerhorn. (Suomenkielinen tekstitys.)
Wager oli mukana monissa kuunnelmissa jo ennen tv-uraa. Areenassa on toistaiseksi kuunneltavissa Pekka Lounelan kirjoittama Järkeä pimeydessä (1984). Kuunnelma on kertomus pastori K.J. Lindin ja runoilija J.J. Wecksellin kohtaamisesta potilaina Lapinlahden sairaalassa 1873 - 1874. Wager näyttelee ylilääkäri Saelania.
Leif Wagerin näyttelijäura kesti kuusikymmentä vuotta. Hän ei koskaan jäänyt varsinaisesti eläkkeelle vaan työskenteli draaman parissa viimeiseen saakka. Hän näytteli vielä vuonna 2000 ja 2001 tv-sarjoissa. Hänen viimeisimmät tv-työnsä olivat jännityssarjassa Raid ja lakisarjassa Benner&Benner. Hänet palkittiin parhaan miespääosan Jussi-palkinnon lisäksi Pro Finlandia -mitalilla 1970.
Leif Wager valokuvissa
Lähteet: Leif Wager: Hävyttömän hieno elämä, 2000; MTV-uutiset; Wikipedia: Leif Wager, Elonet, Leif Wagerin filmografia, Leif Wagerin diskografia