YLEISRADIO

Artikkeli on yli 4 vuotta vanha
Yle yhtiönäYlen näkökulmat

Ida-Maria Bergman, Teppo Hovi & Arttu Nurmi: Modernit miehet -komedian menestys perustuu visioon ja pitkäjänteiseen kehitystyöhön

Mitä tarvitaan, jotta saadaan rakennettua moninkertainen hittisarja? Modernien miesten menestykseen oman näkökulmansa tuovat sarjan julkaisua suunnitteleva media-asiantuntija, vastaava tuottaja ja tilaaja.

Kuvassa on rinnakkain kolme rintakuvaa kolmesta eri ihmisestä. Jokainen katsoo suoraan kameraan.

Modernit miehet on ronski ja herkkä komedia suomalaisista miehistä. Päähenkilöt Matti (Iikka Forss), Jarkko (Eero Milonoff), Pete (Jarkko Niemi) ja Tuomas (Tommi Rantamäki) elävät kukin tietyn kaavan mukaan, eikä sitä kaavaa ole helppoa murtaa. Sarjan kolmas kausi julkaistiin Yle Areenassa joulukuussa 2021.

Media-asiantuntija Ida-Maria Bergman: “Modernit miehet on Yle Areenassa poikkeuksellisesti menestynyt hittikomedia”

Modernien miesten aiemmat tuotantokaudet ovat menestyneet Yle Areenassa vahvasti, joten osasimme odottaa yleisön kiinnostuvan myös tuoreesta kaudesta. Emme kuitenkaan osanneet arvata, miten valtavan suuren yleisön voisimmekaan saada kiinni uuden kauden myötä.

Kolmas kausi sai lopulta Yle Areenassa nopeasti poikkeuksellisen paljon katsojia – vain muutama ohjelma on päässyt yhtä suuriin lukemiin. Modernit miehet iskee laajasti eri-ikäisten nauruhermoon. Se on juuri sitä, mitä haluamme Yle Areenassa tarjota: laadukasta kotimaista komediaa tasaisella tarjonnalla. Tällaiset useamman kauden komediahitit vahvistavat kerta toisensa jälkeen asiakkaillemme annettua komedialupausta ja Yle Areenan brändiä – tule tänne, täältä saat varmat naurut päivääsi!

Kolmas kausi kasvatti merkittävästi myös aiempien kahden kauden katselua. Tämä osoittaa konkreettisesti sen, millainen voima ja merkitys on Yle Areenan katalogisisällöillä. On tärkeää palvella asiakkaita juuri kuten he ovat jo tottuneet kuluttamaan suoratoistopalveluja – bingettämällä useampia kausia putkeen. Yle Areenassa, jos missä, tämä todella on mahdollista.

Olemme valtavan ylpeitä ohjelmastamme, sen tarkkaan rakennetusta tuotebrändistä ja koko työryhmästä niin Moskito Televisionilla kuin Ylellä!”

Neljä miestä studiossa katsoo suoraan kameraan sinistä taustaa vasten.
Kuva: Moskito Television Oy

Kotimaisen hankinnan komedioiden vastaava tuottaja Teppo Hovi: “Tuotteen ja sisällön kehittäminen sen konsepti- ja käsikirjoitusvaiheessa on elintärkeää”

Modernit miehet on esimerkki siitä, että komediassa muotomme on tiukka: jaksokohtainen tarina ja hahmot, jotka eivät kausien aikana kehity. Komediamoottorin virittämiseen on siis varattava aikansa.

Tosiasia on, että pyrkimys menestyvään sisältöön lähtee ensimmäisistä A4:sista, jotka saamme tilausvaiheessa käsiimme. Käytämme niihin aikaa. Suuntaamme panosta ja resurssia tietoisesti konseptivaiheeseen ja kirjoitusryhmätyöhön (writers roomiin). Havainto, maailma ja hahmot kirkastetaan siellä. Syntyy konseptin pelikenttä, jolle toivottavasti voidaan palata vuosi toisensa jälkeen tuorein havainnoin ja ideoin.

Yksinkertaisuudessaan on löydettävä kiinnostavat ja hauskat asiat, jotka kestävät toistoa. Meille tämä vaihe on tärkeä osa tuotantoa ja edellyttää myös vahvaa tuottamista. Kun pohjatyö on tehty hyvin, on tuotannon eri vaiheiden helpompi antaa oma paras panoksensa lopputulokseen. Se myös sitouttaa tuotteeseen. Sisällön vaalimisen lisäksi tuottaminen tähtää meillä myös pitkäjänteiseen tuotebrändin rakentamiseen, josta voi lopulta syntyä Modernit miehet -sarjan kaltainen menestys.

Tuotebrändin kirkkaus ja vaaliminen on tärkeää, kun sisällölle haetaan pitkää ikää ja kantoa. Tähän liittyy vahvasti myös visuaalisuus ja sitä kautta löydettävät toistettavat asiat, jotka erottuvat. Tämä korostuu suoratoistomaailmassa, jossa katsoja pohtii, “minkä karkkipussin hän hyllyltä valitsee”. Tähän toivomme tuotantoyhtiöiden laittavan entistä enemmän ajatusta sisältökehityksen rinnalla.

Laadukas sisältö ja selkeä tuotelupaus auttavat myös Ylen sisällä julkaisijaa ja markkinointia tukemaan tuotebrändin rakentamista ja vahvistumista. Tästä Modernit miehet on konkreettinen esimerkki.”

Kaksi miestä urheilukentällä tekemässä vatsalihasliikkeitä. Toisella paita hiessä ja voipunut ilme, toinen reippaan näköisenä.
Kuva: Petri Mast / Moskito Television Oy

Modernit miehet -sarjan tilaaja Arttu Nurmi: “Kotimaisen komedian valtti on nopeus”

Modernien miesten kohdalla on neljän vuoden sisällä tuotettu yleisölle kaiken kaikkiaan jo kolme laadukasta tuotantokautta.

Se on mahdollista, koska rahoitamme kotimaisten komediasarjojen tuotannot kokonaisuudessaan. Uusia tuotantokausia on mahdollista tehdä ilman viivytyksiä. Tällöin sarjojen uudet jaksot ovat nopeasti yleisön katsottavissa ja tarjolla kokonaisuudessaan ilman aikarajoitusta Yle Areenassa.

Yle hankkii kotimaisia komediasarjoja pääosin alkuperäissarjoina tekemällä tiivistä yhteistyötä tuotantoyhtiöiden kanssa. Komedian hankkiminen eroaa siis hieman isojen draamasarjojen hankinnasta, sillä rahoituspohja on kokonaan omissa käsissämme.

Kotimaisten draamasarjojen kansainvälistyminen ja laaja rahoituspohja mahdollistaa niiden kovan tason. Tuotannot voivat olla kuitenkin mittavia, ja se vie aikaa. Mittavuus konkretisoituu katsojalle viimeistään, kun suosikkisarjan uusi tuotantokausi ei käden käänteessä ilmestykään. Kotimaisen komedian kohdalla tilanne on siis hieman erilainen.

Kansainvälisten isojen tuotantojen kanssa kotimaiset komediasarjat ovat olennainen ja tärkeä osa Ylen fiktiotarjontaa.”

Modernit miehet -sarjan on Ylelle tuottanut Moskito Television. Sarjan ensimmäinen kausi julkaistiin Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa vuonna 2019.

Ida-Maria Bergman, media-asiantuntija, Luovat sisällöt ja media, Yle
Teppo Hovi, komedian vastaava tuottaja, kotimainen hankinta, Luovat sisällöt ja media, Yle
Arttu Nurmi, komedian ja viihteen tilaaja, kotimainen hankinta, Luovat sisällöt ja media Yle