Suomalaisten kysymykset ovat pääosassa Helsingin Pikku-Finlandiassa järjestettävässä Kysy Ylestä -illassa. Yle haluaa järjestää kansalaisille erilaisia mahdollisuuksia kysyä ja kertoa ajatuksiaan Ylestä.
Maanantaina 12.9.2022 mukana Yle-keskustelussa on muun muassa järjestötoimijoita ja sidosryhmien edustajia. Iltaan sisältyy myös perinteinen klo 18:00 alkava Yle Radio Suomen suora KYSY! Ylestä -ohjelmaosuus, joten kaikki kiinnostuneet voivat liittyä mukaan. Lähetys on ensimmäistä kertaa katsottavissa Yle Areenassa, ja kysymyksiä Ylelle voi esittää jo ennakkoon osoitteessa yle.fi/radiosuomi sekä lähetyksen aikana Areenan chatissa.
Keskusteluissa ja lähetyksessä ovat mukana Ylen toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan lisäksi Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Jouko Jokinen ja Luovat sisällöt ja media -yksikön johtaja Ville Vilén. Lähetyksen juontavat Paula Jokimies, Sami Koivisto ja Anna Keränen.
“Yle näkyy, kuuluu ja on suomalaisten arjessa mukana monin tavoin. On aina ilo tavata ihmisiä, kuulla kysymyksiä ja Yleen kohdistuvia odotuksia. Jokainen kysymys kertoo kiinnostuksesta Yleen. Kuulemme ajatuksia, vastaamme mielellämme ja kerromme Ylestä ja siitä kaikesta, mitä suomalaiset Yle-veron vastineeksi saavat. Tapaamisiin mahtuu pieni joukko kerrallaan, mutta lähetystä seuraamaan ovat kaikki halukkaat tervetulleita“, sanoo Merja Ylä-Anttila.
Pelkästään tilastoituja yhteydenottoja puhelimitse, sähköpostitse tai verkon kautta Yleen tulee vuosittain lähes 200 000, mutta kaikkien viestien määrä nousee arviolta jopa muutamaan miljoonaan, kun otetaan mukaan esimerkiksi somen kautta tulleet viestit.
Kysy Ylestä on syksyn tilaisuuksista ensimmäinen, jossa voi osallistua Yle-keskusteluun. Merja Ylä-Anttila ja Sami Koivisto kertovat Kysy Ylestä -illasta Ylen aamun lähetyksessä 5.9.
Myös Kutsu Yle kahville -kierros on taas käynnissä. Erilaiset pienryhmät – kaveriporukat, harrastusseurat, perheet tai muut seurueet voivat kutsua yleläisiä kahville. Lisäksi syys-lokakuun vaihteessa Yle järjestää Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin Hämeenlinnassa. Osa myös näistä keskusteluista nähdään Ylen kanavilla.