Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Näillä viidellä vinkillä kansalaisia kehotettiin 1970-luvulla säästämään energiaa – katso tietoiskut!

Yhteiskunnalla oli runsaasti asiaa suomalaisille 1970-luvun energiakriisin aikana. Tärkeän asian airueina toimivat legendaariset tv-kasvot Ritva Valkama, Veijo Pasanen ja Ensio Itkonen.

Ritva Valkama ja Veijo Pasanen antoivat kasvonsa energiansäästötalkoille (1975)

1970-luvulla koettiin kaksi maailmanlaajuista öljykriisiä: ensin vuosina 1973–74, sitten 1979–80. Molemmat johtuivat Lähi-idän valtioiden välisistä sodista ja sisäisistä levottomuuksista.

Öljymarkkinoiden häiriytyminen nosti öljyn hintaa äkillisesti. Koska öljy oli Suomessa tärkein sähköntuotannon polttoaine, näkyi öljyn kallistuminen suoraan myös sähkön hinnassa.

Suomalaiset velvoitettiin lain nojalla säästämään energiaa. Elettiin tietoiskujen kulta-aikaa, ja niinpä kansalaisia valistettiin myös tv:n kautta.

Nykykatsojalle tietoiskut ovat fantastista ajankuvaa ja niiden ydinsanoma pitää kutinsa. Kaikki ohjeet eivät kuitenkaan ole sellaisinaan siirrettävissä 2020-luvulle.

Energiansäästöön kannustettiin myös englanninkielisellä tietoiskulla (1978).
Hallitus antaa ohjeet energian säästämisestä
Hallitus antaa ohjeet energian säästämisestä (18.12.1973)

Vinkki 1: Vältä turhia ajoja

Kun öljy kallistuu, bensa kallistuu. Ellei sinulla siis ole mitään tekemistä, älä tee sitä bensalla. Ritva Valkaman ja Veijo Pasasen esittämä pariskunta näyttää, mitä ei pidä tehdä.

Tietoisku: Vältä turhia ajoja (1970-luku)

Vinkki 2: Jos ajat, aja niin kuin Enskakin ajaa

Ensio Itkonen kertoo ajaneensa kahdesti Helsingistä Rovaniemelle ja takaisin kahdella eri ajotavalla. Toisella kerralla bensaa kului liki puolet vähemmän kuin ensimmäisellä. Enskan neuvot eivät vanhene, mutta tänä päivänä niitä tuskin todennettaisiin näin pitkillä ajomatkoilla.

Tietoisku: Säästä bensaa Enskan tavoin (1979)

Vinkki 3: Sammuta valot

1970-luvulla kodit valaistiin hehkulampuilla. Nykyisin valaistukseen ei enää kulu merkittäviä määriä sähköä.

Tietoisku: Sammuta lamppu (1974)

Vinkki 4: Käytä tulppaa

Kun tiskaat, käytä tulppaa. Missään nimessä älä huuhdo astioita juoksevassa kuumassa vedessä.

Tietoisku: Säästä kuumaa vettä (1974)

Vinkki 5: Yhdessä suihkuun

Kukaan ei kiellä säästämästä energiaa vielä enemmänkin! Niin tietoiskujen mannekiinitkin olivat tehneet, he olivat vieneet ”homman vielä hieman pidemmälle”.

Tietoisku: Näin sinäkin säästät energiaa (1975)

Koko kansa tunsi Valkaman, Pasasen ja Itkosen

Tietoiskujen päähenkilöt olivat aikansa tunnetuimpia tv-kasvoja.

Tietoiskujen päähenkilöt olivat aikansa tunnetuimpia tv-kasvoja.

Ritva Valkama (1932–2020) oli aloittanut teatterinäyttelijän uransa jo 1950-luvulla. Ura laajeni jo varhain myös television ja elokuvan puolelle: 1970-luvulla hän oli maamme rakastetuimpia näyttelijöitä. Suuri yleisö tunsi hänet tuolloin etenkin tv-sarjoista.

Ritva Valkama esittää Kissadueton yhdessä Anita Välkin kanssa (1972)

Myös Veijo Pasanen (1930–1988) tunnettiin näyttelijänä sekä teatterista että tv:stä. Teatteriuransa hän teki pääosin Tampereella. Tv-rooleista mainittakoon roolit Heikissä ja Kaijassa, Rintamäkeläisissä sekä tietysti päärooli huippusuosittuna Sirkuspelle Hermannina. Pasanen toimi myös ohjaajana.

Sirkuspelle Hermannin pyykkipäivä (1978)

Ensio Itkonen (1926–2010) puolestaan oli liikenneopettaja. Hän halusi uudistaa liikenneturvallisuuden opettamista ja uskoi opetuksen menevän paremmin perille huumorin säestyksellä. 1970-luvulla tv-katsojat tunsivat hänet etenkin Hannu Karpon kanssa tehdystä Liikennekoulu-ohjelmasta.

Veneilijä-Enska näyttää, miten ei pidä toimia (1978)

Elävästä arkistosta löytyy runsaasti tietoiskuja myös muista aiheista. Katso lisää tietoiskuja vuosien varrelta!