Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin järjestää jo toista kertaa Yle, Erätauko-säätiö ja Hämeenlinnan kaupunki yhdessä muiden Hyvin sanottu -hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. Viime vuodesta kasvaneen tapahtuman aikana Hämeenlinnassa käydään yli 80 keskustelua erilaisista aiheista. Tapahtumassa ovat keskustelemassa muun muassa Jone Nikula, Emilia Vuorisalmi, Pinja Eskola, Tunna Milonoff, Eeva Kolu, Lotta Backlund, Marko Björs, Antti Rönkä, Sanna Stellan ja Maaret Kallio. Keskustelufestivaalin päätapahtuman lisäksi Hyvin sanottu -oheistapahtumia järjestetään useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea, kuten Lahdessa, Kaarinassa, Oulussa ja Helsingissä.
“Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty keskustelufestivaali keräsi kiittävää palautetta niin kävijöiltä kuin keskustelujen järjestäjiltä. On hienoa päästä jälleen luomaan turvallista tilaa käydä keskusteluja, vaihtaa ajatuksia, olla eri mieltä ja kuulla toistemme kokemuksia. Festareilla haluamme lisätä ymmärrystä toisistamme ja maailmasta, ja nauttia keskustelemisen ilosta”, kertoo festivaalin päätuottaja Markus Liimatainen.
Keskustelufestivaalilla puhutaan muun muassa ihmissuhteista, pelaamisesta, eläin- ja luontosuhteesta, häpeästä, miehisyydestä, maahanmuutosta, tiedosta, yksinäisyydestä, rahasta, anteeksi antamisesta, nuorten hyvinvoinnista ja mokaamisesta. Tapahtuman juontavat Milla Madetoja, Jussi-Pekka Rantanen, Essi Lamppu ja Matti Riitakorpi. Tapahtuma on avoin yleisölle ja jokaisella on mahdollisuus osallistua keskusteluihin.
KYSY! Ylestä osana Hyvin sanottu -keskustelufestivaalia suorana Hämeenlinnasta
Mitä olet aina halunnut tietää Ylestä? KYSY! Ylestä -illassa pääset kysymään ja keskustelemaan myös Ylen toiminnasta. Yle Radio Suomesta tuttu KYSY! Ylestä -ilta järjestetään perjantaina 29.9. klo 17.10–18.15 osana Hyvin sanottu -keskustelufestivaalia Hämeenlinnan Verkatehtaalla.
Kansalaisten kysymyksiin vastaavat Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sekä vastaavat toimittajat Jouko Jokinen ja Panu Pokkinen sekä Yle Areenan päällikkö Tanja Iikkanen.
“Haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuksia kysyä ja keskustella toiminnastamme, sillä Yle toimii ja kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa suomalaisten kanssa. Olemme iloisia jokaisesta kysymyksestä ja keskustelusta. Ne osoittavat, että Yleisradio kiinnostaa ja on suomalaisille merkityksellinen”, kertoo Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
Tilaisuus on avoin yleisölle ja sitä voi seurata myös suorana Yle TV1:stä ja Yle Radio Suomesta klo 17.10–17.58. Yle Areenassa lähetys jatkuu klo 18.15 saakka.
Tutustu Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin koko ohjelmaan tästä.
Hyvin sanottu – Bra sagt on Ylen ja Erätauko-säätiön viisivuotinen hanke, jolla pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä. Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan.
Päivitetty 21.9.: Lisätty Yle Areenan päällikkö Tanja IIkkanen Kysy Ylestä -iltaan
Päivitetty 18.9.: vastaava toimittaja Ville Vilén ei osallistu Kysy Ylestä -iltaan esteen vuoksi.