YLEISRADIO

Artikkeli on yli 2 vuotta vanha
Yle yhtiönäYlen tiedotteet

Puolet minusta? -dokumenttisarja biologisen isän etsinnästä dna:n avulla Yle Areenassa 20.12. ja Yle TV1:ssä 27.12. alkaen

Puolet minusta? on dokumenttisarja vauvana lastenkotiin hylätyistä Helistä ja JP:stä, jotka lähtevät äitinsä jalanjäljille ja etsimään biologisia isiään dna-testien avulla.

Puolet minusta? -sarjan tunnuskuva, sekatekniikka, päähenkilöt
Kuva: Yle / Yle

”Jos etsit isääsi, pitää laskea hedelmöittymisesi ajankohta ja selvittää, mitkä olosuhteet ovat ympäröineet äitiäsi niihin aikoihin. Missä hän on asunut, keitä muita siellä on asunut ja mitä bändejä kaupungissa on esiintynyt sillä viikolla.” – Dna-etsivät

Puolet minusta? on 8-osainen dokumenttisarja vauvana lastenkotiin hylätyistä Helistä ja JP:stä, jotka lähtevät dna-testien avulla etsimään tuntemattomia biologisia isiään. He haluavat löytää juurensa, sukulaisensa ja ennen kaikkea itsensä – oman kadoksissa olevan puolikkaansa. Isänsä löytääkseen he lähtevät äidin jalanjäljille, tämän asuinseuduille, sukulaisten luo ja lopulta vankilaan. Lapsensa hylännyt äiti on alkoholihuuruisen elämän myötä syyllistynyt myös rikoksiin.

Dna-etsinnässä Helillä ja JP:llä on apunaan geneettisen sukututkimuksen huippuosaajat, dna-etsivät Sanna Milan (37 v), Henna Meriläinen (23 v) ja Ira Vihreälehto (49 v). He tutkivat dna-osumia, rakentavat sukupuita, tutkivat kirkonkirjoja, penkovat arkistoja, vanhoja kirjeitä ja valokuvia, kunnes isä löytyy. Tähän mennessä Sanna Milan on löytänyt isän jo yli sadalle ihmiselle ja useassa etsinnässä on ollut mukana myös Henna Meriläinen.

Tutkinta osoittautuu vaikeaksi, osumia on tuhansia, osa uusista sukulaisista kääntää selkänsä, dna-pyynnit saavat ihmiset lyömään luuria korvaan ja viestimään rumasti. Mutta samalla löytyy myös sydämellisiä läheisiä, jotka haluavat auttaa löytämään myös se toinen puolikas itsestä.

Mape Morottajan ohjaama ja käsikirjoittama sarja vie katsojan dna-testauksen universaaliin, mullistavaan maailmaan, jossa säännöt ja lait ovat vasta muodostumassa. Lapsen oikeus tuntea biologinen alkuperänsä on kuitenkin niin vahva, että oikeusasteet ovat määränneet isiä dna-testeihin ja onpa avattu hautojakin isyyden selvittämiseksi.

Sarja herättää ihmisen pohtimaan omaa perimäänsä ja juuriaan - kuka minä itse olen? Se kasvattaa ymmärrystä ihmisen inhimillisyydestä ja osoittaa, että sukupuoliyhteydellä voi olla seurauksensa vielä vuosikymmentenkin päästä.

“Aikuiset ihmiset eivät varsinaisesti etsi isää, vaan omaa historiaansa ja piirteitä, jotka ovat erottaneet heidät äidistä ja muista sisaruksista.” – Dna-etsivät

Isän ja tyttären, Tero ja Unna Vesterisen ensiesiintyminen yhdessä

Dokumenttisarjan tunnusmusiikki on Turkka Vuorisen ja Tero Vesterisen käsialaa. Puolet minusta? -kappaleen esittävät Tero Vesterinen ja hänen 13-vuotias tyttärensä Unna. Tämä on isän ja tyttären ensimmäinen yhteinen julkinen esiintyminen ja kappale julkaistaan myös singlenä 1.12. Tunnusmusiikin videon myötä pääsee sukeltamaan sarjan tunnelmiin.

Puolet minusta? -sarja kokonaisuudessaan Yle Areenassa 20.12. ja Yle TV1:ssä 27.12.–5.1. arkisin klo 18.30.