Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Virkkaa jämälangoista pieni laukku tärkeimmille pikkutavaroille

Monista kesähameista ja mekoista puuttuu taskut, ja silloin pieni käsilaukku on kätevä. Tämän aloittelijoille sopivan mallin on suunnitellut käsitöiden moniosaaja Linda Antus.

Kolme pientä virkattua laukkua eri väreissä.
Samalla mallilla voi tehdä hyvin erilaisia laukkuja lisäämällä hapsuja tai käyttämällä eri värisiä lankoja. Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Virkkaus kuuluu Lindan kevääseen ja kesään. Tyypillinen kesäinen virkkausprojekti on pieni laukku, jonka hän keksi ennen lomareissua.

– Kesävaatteissa ei aina ole taskuja, ja silloin on hyvä, että on mukana pieni laukku, jonka saa heittää olan yli, että saa mukaan kännykän.

Kaksi naista istuu olohuoneessa virkkaamassa.
Linda Antus on virkannut itselleen koko joukon vaatteita vuosien varrella. Taustalla näkyvät jakku ja hame, joiden pohjana ovat isoäidinruudut. Tässä Antus on yhdessä Strömsön juontaja Elin Skagersten-Strömin kanssa. Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Linda on suunnitellut monia erilaisia malleja ja ohjeita. Monia vuosia hän piti blogia Lindas Lantliga, jossa hän tarjosi muun muassa neuleohjeita, askarteluvinkkejä, inspistä sisustukseen ja ruokaohjeita. Juuri nyt hän pitää taukoa bloggaamisesta, mutta tekee silti ahkerasti käsitöitä.

– Neulominen on lähinnä sydäntäni, mutta varsinkin kesällä tulee myös virkattua aika tavalla. Parasta virkkauksessa on, että se on vapaampaa ja luovempaa, ja mallia on helpompi muokata työn kuluessa, Linda sanoo.

Nopeasti valmista jämälangoista

Ei ole niin väliä, mitä lankaa valitset tähän laukkuun. Jämälangat kelpaavat hyvin. Jos haluat käyttää ohuempaa lankaa, voit käyttää sitä kaksinkertaisena.

Tässä on ohjeet laukkuun PDF-muodossa.

Kädet sitomassa hapsuja virkattuun laukkuun.
Jos lankaa on jäljellä, kun laukku on valmis, voit tehdä siihen vielä hapsut. Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Laukku muodostuu pääosin kiinteistä silmukoista ja pylväistä, jotka muodostavat raidallisen pintakuvion. Jos haluat, voit virkata erilaiset silmukat eri väreillä.

Laukun suuaukon reuna on virkattu kiinteillä silmukoilla, ja olkahihna on yksinkertaista virkata ketjusilmukoilla kaksinkertaisesta langasta.

Virkatun laukun yksityiskohta.
Lenkki nappia varten virkataan ketjusilmukoilla samalla, kun virkataan laukun suuaukon reuna. Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle
Vaalea virkattu nauha.
Yksinkertaisin vaihtoehto olkahihnaksi on virkata se ketjusilmukoista. Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Olkahihnasta voi tehdä myös leveämmän. Ohjeessa on selitetty, miten teet sen.

Pääse virkkauksen alkuun virkkauskoulun avulla

Oletko unohtanut, miten virkataan kiinteitä silmukoita tai pylväitä tai etkö ole koskaan opetellut virkkaamaan? Ei hätää. Meillä on virkkauskoulu, joka sisältää perusteelliset ohjevideot tavallisimpien silmukoiden virkkaamisesta.

Början på virkad väska.
Erilaisilla silmukoilla saa erilaisen pintakuvion. Vaaleanpunainen raita on virkattu kiinteillä silmukoilla ja vaaleanvihreä pylväillä. Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle