YLEISRADIO

Artikkeli on yli 2 vuotta vanha
Yle yhtiönäYlen tiedotteet

Selvitys: Ylen toimintamallit häirintää ja painostusta vastaan ovat kehittyneet

Selvitys Ylen journalistiseen riippumattomuuteen kohdistuvasta painostuksesta on valmistunut. Yle tilasi ulkopuolisen selvityksen nyt kolmatta kertaa.

Henkilö pyöräilee kesäisellä kadulla taustallaan Pasilan linkkitorni.
Kuva: Joel Peltonen / Yle

Selvityksen tavoitteena oli arvioida Ylen toimituksellisen riippumattomuuden tilaa, kehityssuuntia ja mahdollisia vaaratekijöitä. Lisäksi arvioissa luodaan näkymiä toimitukselliseen riippumattomuuteen vaikuttavista ilmiöistä, mahdollisuuksista ja riskeistä. Vuoden 2024 auditoinnissa tarkastellaan myös edellisen arvioinnin (Pokka & Pekkala, 2020) suositusten toimeenpanoa. Arvioijilta pyydettiin myös konkreettisia kehitysehdotuksia.

Ulkopuolisen arvioinnin tekivät Ylen hallituksen ja vastaavien toimittajien tilauksesta Helsingin yliopiston siviili- ja kauppaoikeuden professori Anette Alén ja Tampereen yliopiston yliopistolehtori Markus Kaakinen.

Selvityksessä nousee esiin toimintaympäristön monimutkaistuminen. Tunnistetuiksi riskeiksi mainitaan mm. polarisoitunut ilmapiiri, joka haastaa etenkin moniäänisyyden toteutumisen Ylen sisällöissä; manipuloidun ja keinotekoisen sisällön lisääntyminen ja käyttäminen häirinnässä; lähdeaineiston verifioinnin vaikeutuminen sekä viestinnän volyymi suhteessa moderointiresurssiin. Sosiaalisen median kautta tapahtuvan häirinnän koetaan lisääntyneen, ja yleisön palveleminen on muuttunut haastavammaksi.

Selvityksen mukaan Ylen riippumattomuutta tukevat toimintamallit ovat kehittyneet viime vuosina ja painostus- ja häirintätilanteiden tukiprosessit koetaan kattaviksi. Selvityksessä kuitenkin suositellaan, että yhtiö keräisi entistä systemattisemmin tietoa painostus,- häirintä- ja vaikuttamistilanteista koko yhtiön tasolla kokonaiskuvan muodostamiseksi. Myös painostus,- häirintä- ja vaikuttamistilanteisiin liittyvän tietoisuuden lisäämiseen, osaamisen päivitykseen sekä tiedon ja käytänteiden jakamiseen suositellaan lisäpanostuksia. Selvityksen mukaan yhtiön tulisi lisäksi varmistaa riittävät resurssit häirintätilanteiden hoitamiseen sekä yleisövuorovaikutukseen eri palautekanavien ja sosiaalisen median keskusteluissa.

“Raportti kertoo, että Ylessä on tehty oikeita asioita häirinnän vastaisessa työssä. Valitettavasti työ ei tule koskaan valmiiksi. Toimituksiin kohdistuva painostus ja häirintä ei häviä mihinkään vaan se lisääntyy, muuttaa muotoaan ja myös ammattimaistuu. Raportti kannustaa meitä entistä systemaattisempaan työhön, joka on pohjimmiltaan sananvapauden turvaamista", sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.

“Raportti on tehty huolellisesti ja antaa hyvän kuvan nykytilanteesta. On tärkeää, että asiaa seurataan ja selvitetään Ylessä säännöllisesti, koska journalistien painostus ja häirintä ei ole ohimenevä ilmiö nykyisessä mediaympäristössä. Vastaavat toimittajat tuovat raportin pohjalta toimenpide-ehdotukset hallitukselle syksyllä”, toteaa Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen.

Tehty selvitys on osa Ylen oma-aloitteista ja säännöllistä laadunvarmistutyötä. Selvitys koskee kaikkea Ylen journalistista toimintaa. Yle antoi työhön hallinnollista tukea, mutta auditoijat tekivät työnsä itsenäisesti.