YleX palkittiin vuoden mediana. Palkintoperustelujen mukaan YleX ”nostaa rohkeasti tuoreita ja tuntemattomiakin artisteja musiikkiohjelmissa ja soittolistoilla” sekä ”pitää vaikeitakin aiheita käsitteleviä keskusteluja yllä ja tuo musiikkisisältöjä kiinnostavasti esiin myös somessa”. Erityiskiitoksen saavat YleX:n musiikin erikoisohjelmat, joita kuvataan innovatiivisiksi, rohkeiksi ja ammattimaisiksi.
”YleX on Suomen tärkeimpiä musiikkimedioita ja vaalimme tätä tehtävää. Olen iloinen, että tämä työ on nähty mediakentällä. Kiitos palkinnosta kuuluu tietenkin koko YleX:n ammattitaitoiselle porukalle kameroiden ja mikrofonien edessä ja takana”, sanoo YleX:n kanavapäällikkö Hanne Kautto.
YleX:n musiikkitoimittaja Ella Ossi valittiin vuoden radioammattilaiseksi. Perustelujen mukaan hän on ”uusi ja intohimoinen tekijä, jonka mielenkiinto musiikkia ja etenkin uutta musiikkia kohtaan huokuu kaikissa sisällöissä, joiden tekijän vilpittömyys ja ilo tekevät sisältöjen seuraamisesta miellyttävää”. Etenkin Ossin tekemiä artistihaastatteluja kehutaan tuoreiksi ja aidoiksi.
Industry Awards -palkintoja on jaettu vuodesta 1996. Palkintogaala on osa Suomen suurinta musiikkialan ammattilaistapahtumaa Music x Mediaa.