Pirkanmaata ja pirkanmaalaisia

Pirkkalasta nimensä saanut Pirkanmaa on asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin maakunta.

Pirkanmaa kuuluu historialliseen Satakuntaan lukuun ottamatta maakunnan eteläosaa, joka kuuluu historialliseen Hämeeseen.

Pirkanmaata on pidetty omana maakuntanaan vasta 1950-luvulta lähtien. Osa Pirkanmaasta sijaitsee Satakunnan ja osa Hämeen historiallisten maakuntien alueella. Pirkkala käsitti keskiajalla suurimman osan nykyisestä Pirkanmaasta.

Pirkanmaan maakuntakeskus on Pikkukakkosen kotikaupunki Tampere. Pirkanmaalla on myös Ikaalisten kylpylä, matkapuhelimistaan tunnettu Nokia ja maailman suurin mämmitehdas Akaassa.

Pirkanmaan maakuntalaulu on kouluissakin laulettu Kesäpäivä Kangasalla.

Koiramäki

Vieraisilla MSL-studiolla

Mika Sundqvistin studiolla Mika ja Mikko.

Kinkerit Luopioisissa

Väinö Linna lähikuvassa

Väinö Linna lippis päässä

Kylä herää kevääseen

Vanha mies istuutuu tuolille ulkona

Studio B Live: Uniklubi

Kenkiä kansalle

Kartanokeitoksia Laukossa

Naisten Jokamies-SM 1997

Kartanokeitoksia Pekkalassa

Anna Tapion koulu

Tapani Perttu: Nathalie

Tapani Perttu

Saarioisten kartanon joulu

Tukkijätkiä Viialassa

Mies tasapainoilee keksin avulla tukin  päällä

Nokia Missio

Pekka Koskela, luistelija

Pikaluistelija Pekka Koskela

Janne Tulkin uran alku

Suomessako ei korruptiota

Kari Peitsamo: Lato

Pääosassa Jouko Turkka

Jouko Turkka opettaa Teatterikoulussa 1984 dokumentissa Pääosassa Jouko Turkka.

Poikamme ilmassa

Ilmavoimien sotilaslentäjä 1988

Tyhjät Patterit: Jää-9

Karanteeni: Antti

Karvakuonot vesillä

Tabula Rasa aikojen alussa

Tampere 175 vuotta

Vanha kuva Tampereesta

Kotimme Tampere

kuvakaappaus Kotimme Tampere -ohjelmasta

Potkukelkalla Helvettiin

Veikko Hakulinen muistelee

Runoilijan tie v. 1938