Teimme uuden version todellisesta ”mummuruoasta” – vispipuuro ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä

Kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen suhde tähän klassikkoruokaan, joka valmistetaan marjoista ja erityisesti puolukoista.

Annos vispipuuroa jossa hunajagranolaa ja karemummamaitoa.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Tässä versiossa puolukat on korvattu mustaherukoilla, ja vispipuuro saa pientä rapeutta paahdetuista kaurahiutaleista. Lisukkeena on kardemummamaitoa. Kardemumma ja mustaherukat osoittautuivat täydelliseksi makupariksi. Syy tähän selviää oikeastaan vain maistamalla.

Monet tekevät vispipuuron marjoista. Se käy tietenkin aivan mainiosti. Me kuitenkin oikaisemme ja käytämme mehua.

Muutama vinkki ennen kuin aloitat:

1. Anna puuron jäähtyä kunnolla ennen syömistä, niin maut pääsevät paremmin esiin.

2. Käytä vatkaamiseen aikaa, jos haluat puurosta kuohkeaa. Voit vatkata puuron yleiskoneessa tai sähkövatkaimella.

3. Mielestämme tämä vispipuuro sopii mainiosti myös minkä tahansa aterian jälkiruoaksi. Voit silloin käyttää hieman enemmän sokeria ja tarjota puuron pienempinä annoksina.

4. Jos lisäät kardemummamaitoon hieman maitojauhetta, mausta tulee täyteläisempi.

Mustaherukkavispipuuro

Annos vispipuuroa jossa hunajagranolaa ja karemummamaitoa.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Ainekset

  • 7 dl vahvaa mustaherukkamehua
  • 1 dl mannasuurimoita
  • ½ dl sokeria

Ohjeet

  1. Kuumenna mustaherukkamehu kiehuvaksi kattilassa.
  2. Lisää joukkoon mannasuurimot samalla voimakkaasti sekoittaen. Hauduta puuroa miedolla lämmöllä 8–10 minuuttia.
  3. Ota kattila liedeltä. Vatkaa puuroa, kunnes se on kuohkeaa ja jäähtynyttä. Mausta halutessasi sokerilla.

Hunajapaahdetut kaurahiutaleet

Hunajagranolaa lasipurkissa leikkuulaudalla.
Hunajapaahdetuilla kaurahiutaleilla saat rapeutta erilaisiin jälkiruokiin. Säilytä hiutaleita ilmatiiviissä purkissa. Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Ainekset

  • ½ tl suolaa
  • 2 rkl vettä
  • 1 rkl rapsiöljyä
  • 1 dl juoksevaa hunajaa
  • 3 dl kaurahiutaleita

Ohjeet

1. Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen.

2. Kuumenna kaikki ainekset kaurahiutaleita lukuun ottamatta kiehuvaksi. Sekoita joukkoon hiutaleet.

3. Levitä massa leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

4. Paahda kaurahiutaleita uunissa noin 20 minuuttia, kunnes ne saavat väriä. Sekoita 5 minuutin välein.

Kardemummamaito

Vihreää kardemummaa leikkuulaudalla.
Maidon maustamiseen ei tarvita monta kardemummanpalkoa. Kardemummamaito sopii mainiosti myös jääkahviin. Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Ainekset

  • 5 dl täysmaitoa
  • 50 g sokeria
  • 1 rkl kardemummanpalkoja
  • ½ dl maitojauhetta

Ohjeet

1. Kuumenna maito, sokeri ja kardemummanpalot kiehuvaksi. Anna vetäytyä jääkaapissa tunnin ajan.

2. Siivilöi kardemummamaito ja sekoita joukkoon maitojauhe sauvasekoittimella. Kaada pulloon ja laita jääkaappiin.

3. Ravista kardemummamaitoa ennen tarjoilua.