Sitruunamelissamehujäät viilentävät kesähelteillä – näin teet ne itse

Jos kesästä tulee kuuma, kannattaa pitää pakastimessa pientä mehujäävarastoa.

Mehujäätelöt ja kannu pöydällä.
Kuva: Strömsö / Yle

Oikein voimakkaasti sitruunalta maistuvien mehujäiden salaisuus on tehdä niiden pohjaksi vahva yrttitee. Teehen on käytettävä paljon enemmän sitruunamelissaa kuin tavalliseen yrttiteehen, ja sen tulee myös hautua huomattavasti pidempään.

Sitruunamelissalla on todettu olevan rauhoittava vaikutus, joten sitä käytetään usein iltateesekoituksissa. Niinpä tämä mehujää voi auttaa, kun olo tuntuu hieman stressaantuneelta. Mehujäät maistuvat raikkaan sitruunaiselta.

Sitruunamelissa on ihastuttava kasvi. Sitä on helppo kasvattaa, ja se kasvaa nopeasti. Sitruunamelissasta voi korjata satoa pitkin kesää. Tuore sitruunamelissa antaa tietenkin voimakkaimman ja raikkaimman maun, mutta hätätapauksessa voi käyttää myös kuivattua.

Isglass med citronmeliss

Mehujäätelöt ja kannu pöydällä.
Kuva: Strömsö / Yle

Ainekset

  • 5 dl tuoretta sitruunamelissaa (tiiviisti mittaan pakattuna)
  • 5 dl kiehuvaa vettä
  • 2–3 pientä rkl hunajaa

Ohjeet

1. Täytä 5 dl:n vetoinen mittakannu tuoreella sitruunamelissalla. Paina lehdet mittaan tiiviisti, jotta kannu tulee aivan täyteen. Jos käytät kuivattuja lehtiä, puolet määrästä riittää.

2. Kaada päälle kiehuvaa vettä niin, että lehdet peittyvät.

3. Anna teen hautua 10–15 minuuttia.

4. Kaada tee siivilään ja purista lehdistä kaikki neste.

5. Sekoita joukkoon 2–3 pientä ruokalusikallista hunajaa.

6. Kaada tee mehujäämuotteihin ja laita ne pakastimeen, kunnes mehujäät ovat täysin jäätyneet.