Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Vastuullinen toiminta on Ylen julkisen palvelun ytimessä. Verorahoitteisesti toimivana yhtiönä Yle kiinnittää erityistä huomiota sisältöjensä ja tuotantojensa vastuullisuuteen sekä vastuulliseen taloudenpitoon. Toimimme vastuullisesti media-talona, työnantajana sekä yhteistyössä kumppaneiden kanssa.
Yle toteuttaa yhteiskuntavastuutaan julkisen palvelun tehtävänsä kautta. Julkisen palvelun tehtävä on määritelty laissa Yleisradio Oy:stä (1993/1380).
Ylen tehtävänä on tukea kansanvaltaa, demokratiaa ja sananvapautta, sivistystä ja oppimista, vahvistaa kansallista ja alueellista kulttuuria, huomioida tarjonnassa myös erityisryhmien ja vähemmistöjen tarpeet sekä huolehtia viestinnän turvaamisesta poikkeusoloissa.
Ylen vastuullisuusteemat
Kuulemme ja kuuntelemme asiakkaita ja sidosryhmiä
Sisältöjen ja palveluiden vastuullisuus
Lisäämme sisällöillämme ymmärrystä maailmasta ja näin vahvistamme suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria, ja toimimme luotettavasti ja riippumattomasti ulkoisista vaikutusyrityksistä.
Teemme koko Suomen näkyväksi – tuomme sisällöissä esille yhä enemmän erilaisia ihmisiä, ajatuksia ja elämiä.
Hyödynnämme uutta teknologiaa ja tekoälyä eettisesti kestävästi.
Vastuullisuus työnantajana ja kumppanina
Huolehdimme henkilöstön hyvinvoinnista, kehittymismahdollisuuksista ja hyvästä johtamisesta.
Edistämme monimuotoisuutta ja osallisuutta.
Selvitämme kumppaneidemme tavat toteuttaa vastuullisuutta ja kannustamme kumppaneitamme toimimaan vastuullisesti.
Talouden ja hallinnon vastuullisuus
Parannamme aktiivisesti toimintamme tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä.
Olemme luotettavia ja avoimia toiminnassamme.
Vastuu ympäristölle
Yle on hiilineutraali vuonna 2035.
Ylen toiminnan kulmakivenä ovat vastuulliset sisällöt ja palvelut
Ylen vastuullisuuden ytimessä on sisältöjen vastuullisuus. Yle-lain mukaisesti Ylen sisältöjen tulee kuvastaa ympäröivää yhteiskuntaa ja tarjota monipuolinen ja moniääninen kuva maailmasta. Sisältöjä on tarjottava kaikkien saataville yhtäläisin ehdoin valtakunnallisesti ja maakunnallisesti.
Tarjonnassa on huomioitava palvelujen käytettävyys suomeksi, ruotsiksi ja useilla eri vähemmistökielillä. Yle kiinnittää erityistä huomiota palvelujen saavutettavuuteen. Lue lisää Ylen saavutettavuutta parantavista palveluista.
Ylen toiminnan tulee olla luotettavaa ja riippumatonta ulkoisista vaikutusyrityksistä. Yhtiön julkaisutoiminta ja sisältöjen tuotanto perustuvat riippumattomuuteen, Ylen arvoihin ja alan eettisiin periaatteisiin. Ylen hallituksen nimittämät vastaavat toimittajat johtavat ja valvovat toimitustyötä.
Yle käyttää resursseja harkiten
Yle käyttää verovaroista saadun rahoituksen vastuullisesti, harkitusti ja tarkoituksenmukaisesti Ylen lakisääteisen tehtävän täyttämiseksi. Tutustu Ylen talouden lukuihin.
Yle noudattaa julkisia hankintoja koskevaa hankintalakia. Hankintalaki sisältää kilpailuttamista koskevan poikkeuksen, joka koskee ohjelmasisältöjen hankintaa. Tutustu Ylen hankinnan periaatteisiin.
Vuonna 2025 Yle julkaisi uuden hankintastrategian, jossa vastuullisuuden merkitys kasvaa. Hankinnoissa huomioidaan kasvihuonepäästöjen vähentäminen ja edistetään energia- ja materiaalitehokkuutta sekä kiertotaloutta. Ylen merkittävimmät hankintakokonaisuudet liittyvät teknologiahankintoihin ja ohjelmasisältöjen hankintaan.
Ylen toimii vastuullisesti työnantajana
Ylen tavoitteena on olla työpaikka, jossa kaikilla on mahdollisuus olla oma itsensä ja jossa yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat.
Arvostamme henkilöstön monimuotoisuutta ja kiinnitämme erityistä huomiota työilmapiiriin ja työyhteisön toimivuuteen. Pidämme huolen siitä, että henkilöstön taidot ja osaaminen vastaavat muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin. Tutustu Ylen henkilöstön tietoihin.
Yle pyrkii luomaan yhteiskuntaa laajasti hyödyttäviä uusia kumppanuuksia
Yle tekee yhteistyötä muun muassa oppilaitosten, korkeakoulujen, kaupunkien ja kuntien, järjestöjen, kulttuuri- ja teknologiatoimijoiden, tuotantoyhtiöihin sekä muun kotimaisen median kanssa. Ylen tavoitteena on etsiä ja luoda uudenlaisia yhteistyön muotoja ja tuottaa yhteistyön kautta lisäarvoa kumppaneille ja laajemmin koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Lue lisää yhteistyöstä Ylen kanssa.
Yle edellyttää kaikkien kumppaneidensa sitoutuvan Ylen yhteistyökumppanin eettiseen toimintaohjeeseen (Supplier Code of Conduct). Tuotantoyhtiöitä sitoo lisäksi Ylen käyttämä Luovan alan vastuullisuusmalli.
Yle pyrkii hiilineutraaliksi 2035
Valtion omistajapoliittinen periaatepäätös edellyttää valtio-omisteisten yritysten sitoutuvan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteeseen rajoittaa ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Yle toteuttaa tätä periaatepäätöstä omassa toiminnassaan laskemalla oman hiilijalanjälkensä ja pyrkimällä vähentämään kokonaispäästöjään. Ylen vaikuttavimpia ympäristötoimia on faktapohjaisen sisällön tarjoaminen ilmastonmuutoksen syistä ja vaikutuksista sekä sen hillintä- ja sopeutumistoimista.
Vuonna 2025 Ylen kokonaishiilijalanjälki oli 58 927 tCO2e. Luku sisältää Ylen palvelujen katselun, kuuntelun ja käytön suomalaisten kodeissa ja julkisissa tiloissa. Kokonaishiilijalanjälkemme on pysynyt suunnilleen samana vuodesta 2021 lähtien laskentatapojen tarkentuessa. Ylen hiilijalanjäljen suuruus ilman palvelujen käyttöä, ja johon yhtiö voi omilla toimillaan vaikuttaa, oli 30 964 tCO2e vuonna 2025.
Sähköstä riippuvaisen mediayrityksen toiminnalle häiriötön energiansaatavuus kilpailukykyiseen hintaan on elintärkeää. Energia, jota Yle käyttää omissa tiloissaan on hiilipäästötöntä. Energiaomavaraisuuden lisäämiseksi yhtiö on arvioinut aurinkopaneelijärjestelmien ja geotermisen energian mahdollisuuksia Pasilan kampuksella ja aurinkovoimalan hankinta on suunnitteilla.
Media-alan hiilijalanjälkilaskennan laatua edistääkseen Yle kehitti vuonna 2025 yhteistyössä LUT-yliopiston kanssa mallin, jonka avulla voidaan arvioida, kuinka paljon median jakelu eri kanavien kautta aiheuttaa ilmastopäästöjä. Malli kattaa television ja radion lisäksi Yle Areenan kaltaiset suoratoistopalvelut.
Yle on toiminnassaan sitoutunut
YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, YK:n Global Compact -yritysvastuuhaasteen kymmeneen periaatteeseen, Hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteeseen, Valtion omistajaohjauksen vaatimuksiin ja Luovan alan vastuullisuusmalliin.
Yle on ollut vastuullisen yritystoiminnan verkoston FiBS ry:n jäsen vuodesta 2011. Yle raportoi Valtiontalouden tarkastuskeskuksen avoimuusrekisteriin puolivuosittain. Yle kuuluu EU:n avoimuusrekisteriin.