Itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen Suomessa elettiin kuumia aikoja. Hallitus kiisteli punavankien kohtalosta ja maan hallitusmuodosta käytiin kiivasta kädenvääntöä.
Poliittisesta suunnastakin vehkeiltiin tosissaan. Kesä 1919 oli erityisen kuuma. Epävakaissa poliittisissa oloissa aktivistit ja äärioikeisto puuhasivat sotaretkeä Pietariin ja Aunukseen.
Tarkoituksena oli rientää Venäjän sisällisodassa valkoisten kenraalien avuksi puna-armeijaa vastaan. Suomen itsenäisyys oli määrä säilyttää. Lisäksi haikailtiin palkkiona Petsamon ja Itä-Karjalan liittämistä Suomeen, jos Suomi antaisi tukensa Venäjän valkoisille kenraaleille.
Valtionhoitajaksi valittu Carl Gustaf Emil Mannerheim, salanimeltään Andersson, oli keskeisessä roolissa.
Mutta miten hän todella toimi ja mitä hän ajatteli? Mitä Mannerheimin ympärille ryhmittyneet aktivistit puuhasivat?
Aktivistit ja Andersson 1919 on fiktiivinen dokumentti suomalaisten aktivistien salaliitosta vuonna 1919. Mutta mikä on fiktiota ja mikä totta?
Tasavaltalaisen hallitusmuodon hyäksyminen oli kuningasta kannattaneelle oikeistolle kova pala. Kesäkuussa 1919 hallitusmuoto kuitenkin monien viivytysten jälkeen hyväksyttiin ja Suomesta tuli tasavalta, jossa presidentillä on yhä vahva valta-asema.
Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin tasvaltalaisten tukemana K.J. Ståhlberg, joka voitti vastaehdokkaansa Mannerheimin äänin 143-50. Näin Andersson oli hetken näyttämöltä sivussa, mutta palasi kyllä.
Teksti: Reijo Perälä