Asuntomessuja vuosien varrelta

Katso tunnelmia Asuntomessuilta 1970-luvulta 2000-luvulle.

  • Outi Heinonen

Ensimmäiset Asuntomessut pidettiin vuonna 1970 Tuusulassa, jonka jälkeen tapahtuma on järjestetty vuosittain.

Toiset asuntomessut järjestettiin vuonna 1972 Kangasalan Rantakoivistossa. Esittelyssä oli erillis- ja paritaloja, rivitaloja ja muutama pienkerrostalo. Ajankohtaisessa Kakkosessa pohditaankin, mitä uutta messuilla on.

Vuonna 1975 asuntomessut järjestettiin neljällä paikkakunnalla: Hämeenlinnassa, Porissa, Vaasassa ja Kokkolassa. Toimittaja Matti Hautala vieraili Hämeenlinnan Loimalahden ja Porin Pormestarinluodon messualueella.

Asuntomessut Hämeenlinnassa ja Porissa 1975.

Vuoden 1978 uutislähetyksessä tutustutaan Lahden Riihelän messualueen pientaloympäristöön ja aurinkolämmitysjärjestelmään.

Asuntomessut Lahdessa 1978.

Kuusankosken Naukion messut esittelivät vuonna 1983 alueella olevien vanhojen pientalojen peruskorjausta ja vanhaan rakentamiseen soveltuvaa uudisrakentamista.

Asuntomessut Kuusankoskella 1983.

Kotimaan katsaus kävi vuonna 1985 Jyväskylän Kuokkalan messualueella, jonka teemana oli pienimuotoinen kerrostalo- ja rivitalorakentaminen sekä yhteisöasumisen kehittäminen.

Asuntomessut Jyväskylässä 1985.

Vuoden 1986 messut pidettiin Imatran Niskalammen vanhalla työläisalueella, jonne rakennettiin peruskorjaamisen ohella pienkerros-, pari- ja omakotitaloja. Osassa messutaloja oli uutuutena maakaasulämpökeskus, -kiuas, -grilli ja -liesi.

Asuntomessut Imatralla 1986.

Tornion Kallioputaalla pidettiin Asuntomessut vuonna 1987. Alue rakentui 19 erillisomakotitalosta, kolmesta asunto-osakeyhtiöstä ja yhdestä kaupungin vuokrayhtiöstä. Yhtenä messun osana oli viherrakentaminen pohjoisen ehdoilla, joka toteutettiin rakentamalla laaja arboretum-puisto.

Asuntomessut Torniossa 1987.

Vuoden 1990 Tampereen messujen puhutuin kohde oli terästalo. Kerskarakentamisen korkeaveisu -ohjelmassa vierailee arkkitehti Tarja Nurmi, joka arvostelee messujen toteutusta.

Asuntomessut Tampereella 1991.

Tuusulassa järjestettiin asuntomessut Nummenharjulla, joka sijaitsee entisellä soranottoalueelle. Vuoden 2000 pääteemoina olivat maisemavaurioiden korjaaminen ja pohjaveden suojelu.

Asuntomessut Tuusulassa 2000.

Vuoden 2004 Heinolan asuntomessualue sijaitsi Tähtiniemen rantakylässä perinteikkäässä kaupungissa. Teemana olivat asumisen elämänkaari, rantarakentaminen, puurakentaminen ja sisustus.

Asuntomessut Heinolassa 2004.