Poliisi-tv eli PTV aloitti päivystyksensä TV2:ssa huhtikuussa 1989. Se mobilisoi katsojat tarjoamaan vihjeitä rikosten selvittämiseksi esittämällä dramatisoituja ryöstökohtauksia, turvakamerakuvia sekä tuntomerkkejä epäillyistä ja varastetusta omaisuudesta. "Nyt videot nauhoittamaan", kuuluikin reipas kehotus katsojille.
Poliisi-tv:n alkuperäisenä otsikkona oli "Suunta 931 - PTV". Ohjelman ideana oli esitellä ratkaisemattomia rikoksia yhteistyössä viranomaisten kanssa. Sarjaa toimittivat aluksi mm. vaihtuvilla kampauksillaan ja muodikkailla asusteillaan huomiota herättänyt Raija Pelli sekä rauhallinen partaniekka Pekka Holopainen. Holopaisen tilalle tuli pian nuorempi, hieman vakavamman oloinen kollega Teppo Välimäki.
"Koko homman juju ovat teidän katsojien tiedot tai kuulopuheet rikoksista", Holopainen esitteli uutta sarjaa elokuussa 1989. Ensimmäisissä jaksoissa katsojia kehotettiin varaamaan työkaluikseen kynä ja paperia, sittemmin korostui kotivideolaitteiden merkitys.
Tuntomerkit, joita ohjelmassa annettiin ryöstäjistä, eivät aina vastanneet rikosdramatisointien tai studioon tuotujen mallinukkien vaatetusta, ja ilmoitettu pakoauto saattoi usein olla erivärinen kuin mallivalokuvassa esiintyvä ajoneuvo. Tästä huolimatta katsojat lähettivät innostuneesti vihjeitä, joiden avulla myös ratkaistiin lukuisia tapauksia.
"Rikosrintamalla on ollut niin kuumaa, että aiheita riittää", tekijät saattoivat todeta jo muutaman vuoden sisällä. Poliisi-tv:n pilottilähetyksessä huhtikuussa 1989 käsiteltiin mm. pahoinpitelyä Viking Sally -laivalla, väkisinmakuutapauksia Tampereella ja NMT-puhelimien varkautta Seinäjoella.
Alla nähtävässä sarjan varsinaisessa avausjaksossa saman vuoden elokuussa aiheina olivat mm. pankin yösäiliön räjäytys Turussa, turkisryöstö Epilän tehtaalla Tampereella, Nuijamaan metsäpoltot sekä seteliväärennökset.
Lokakuussa 1989 yksi aiheista oli Mic Mac merkkisten farkkuvaatteiden varkaus ompelimosta Pöytyällä.
Marraskuussa 1989 ohjelma palasi muutaman vuoden takaiseen harvinaiseen tapaussarjaan, jossa Ylen työntekijään kohdistui väkivaltaisia uhkauksia ja Yleisradion Helsingin Kesäkadun toimitiloissa räjähti kirjepommi. Muina aiheina olivat mm. asevarkaudet Hämeenlinnassa ja Vammalassa.
Elokuussa 1990 Poliisi-tv käsitteli mm. raharyöstöä Virolahdella, Kukkura-kaupan ryöstöä Helsingin Maunulassa, ammuskeluja Lahdessa ja lapseen kohdistunutta haureutta Helsingin Pikkukoskella, jossa ohjelman mukaan liikkui "epämääräistä ainesta".
Toukokuussa 1992 aiheena oli mm. laittomien graffitien teko.
Syyskuussa 1992 aiheina olivat mm. Helsingin Pitäjänmäen "kermakakkuryöstö" ja Iitin asevarkaus. Marraskuun alkupuolella samana vuonna selostettiin mm. Raisiossa tapahtunutta raiskaustapausta, Interpolin toimintaa sekä imatralaisen osuuspankin ryöstöä, jossa osallisina olivat peruukeilla ja tekoparroilla naamioituneet miehet.
Marraskuun lopulla 1992 esillä olivat mm. hiihtonaamarimiesten suorittama Nurmijärven pankkiryöstö, vastaava tapaus Helsingin Munkkiniemessä, kulta- ja koruvarkaus Heinolassa sekä sahan poltto Siilinjärvellä.
Katso myös
- Poliisi-tv: Rikollisten matkassa
- Poliisi-TV rikollisten riesana
- Pelli meets McCoy
- Nainen, näin puolustat itseäsi
- Teekkarien sauna varastettiin Tampereella
- Harjoittelija-Antti Poliisi-tv:ssä
- Hakkerit ovat lentokapteeneja, pappeja ja maanviljelijöitä
- Homojen työsyrjintä Suomessa ja Ruotsissa
- Prosenttijengit - suomalainen mafia
- Huoltopoliisi tarkkaili kansaa
- Yle TV2: Poliisi-tv 20-vuotta - eikä suotta (ohjelmat.yle.fi)
- Poliisi-tv:n sivut (yle.fi)