Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Naantalin palo 2009

Naantalilaisessa omakotitalossa 9.10.2009 kesken kotijuhlien syttynyt tulipalo vaati viiden nuoren hengen. Palon syttymissyy on edelleen epäselvä.

Uhreista neljä oli poikia, yksi tyttö.

Viides uhri löytyi talosta kuolleena vasta jälkiraivauksen yhteydessä. Uhrit ja loukkaantuneet ovat 15 - 18-vuotiaita. Menehtyneistä kolme on naantalilaisia, yksi turkulainen ja yksi raisiolainen.

Tulipalossa loukkaantui lisäksi yhdeksän ihmistä, joista yhden vammat ovat vakavat.

Silminnäkijöiden mukaan vähän ennen puoltayötä syttynyt palo eteni puurakenteisessa omakotitalossa räjähdysmäisesti ja osa nuorista joutui hyppäämään ikkunalasin läpi. Silminnäkijöiden mukaan talosta kuului myös kovaa räjähdystä muistuttavaa ääntä.

Pelastuslaitoksen päästyä paikalle 5 - 12 nuorta oli päässyt omatoimisesti pelastautumaan talon ulkopuolelle. Paikalla on arviolta ollut 20 nuorta, mutta täsmällistä määrää viranomaiset eivät vielä tiedä.

Tulipalo oli niin raju, etteivät savusukeltajat päässeet heti taloon sisälle. Sisään päästyään savusukeltajat löysivät neljä uhria melko nopeasti, mutta viides löytyi vasta jälkiraivauksen yhteydessä.

Paloa sammuttamaan hälytettiin toistakymmentä pelastusyksikköä Turusta, Naantalista ja lähikunnista. 1970-luvun alkupuolella rakennettu omakotitalo tuhoutui palossa korjauskelvottomaksi. Lisäksi palossa tuhoutui autokatoksessa ollut auto.

Teksti: YLE Uutiset

Katso myös