Leo Hildén (1919-2006) tiesi, mitä uutiskuvaajan kiireinen arki oli. Hildénin tavaramerkkejä olivat nopeus, innostuneisuus, taloudellisuus ja korkea laatu.
Pitkien elokuvien edellä esitettiin elokuvateattereissa 1930–1960-luvuilla uutiskatsauksiksi kutsuttuja lyhytelokuvia. Näidenkin elokuvien ensi-illat olivat perjantaisin, ja jotta yleisöllä olisi silloin katsottavanaan uutta kuvamateriaalia, tiesi se viikon varrella rutkasti töitä kuvaajalle.
Yksi 1950-luvun tuotteliaimmista lyhytelokuvaajista oli ensin omalle Attica-Filmilleen ja sitten Lii-Filmille kuvannut Leo Hildén. Hänen kuvaamiaan lyhytfilmejä on tallessa liki 600. Uutiskatsausten vilkkaimpina vuosina hän kuvasi vuoden aikana paria tuhatta eri aihetta.
Hildén tunnettiin varmana, nopeana, itsenäisenä ja erittäin taloudellisena kuvaajana. Koska filmin jälkikäsittely ei häntä kiinnostanut, päätti hän minimoida sen. Niinpä hän "leikkasi" jo kuvatessaan niin, ettei oikeita saksia tarvinnut käyttää kuin alku- ja loppuhäntien poistoon.
Hän ei myöskään tehnyt filmeistään työkopioita, vaan pelkkä negatiivi riitti. Siitäkään huolimatta yksikään filmeistä ei epäonnistunut. Tämä tapa herätti huomiota kollegojen parissa, ja niin teki myös hänen innostunut, mutta ytimekäs tapansa selostaa. Elokuvapiireissä kuittailtiinkin, että "Liin katsaukset kyllä näkevät ja kuulevat kaiken, mutteivät kerro mitään". Siitäkin huolimatta Hildénin metodia alettiin pian jäljitellä.