Mediassa hypyt oravanpyörästä ovat usein sankaritarinoita maaseudulle muuttaneista downshiftaajista tai palmujen alle paenneista duunareista, mutta ulkoinen muutos ei kerro koko tarinaa.
Sairaanhoitaja Kaarina Davis jätti säännöllisen työn ja kaupunkiasumisen taakseen. Päätöstä edesauttoi sairaanhoitajan työssä kohdatut iäkkäät potilaat, jotka surivat sitä, kun elämän piti alkaa vasta eläkkeellä, mutta sitten pettikin terveys tai puoliso kuoli.
Hanna Aro-Heinilä pääsi hyvään työpaikkaan kustannusalalle, mutta stressi alkoi painaa. Kun mitään muuta syytä huonolle ololle, fyysisille vaivoille ja hiustenlähdölle ei löytynyt, Hanna päätti muuttaa elämänsä. Luomuviljelijäksi ja kuppariksi ryhtyminen ei kuitenkaan ole suora tie onneen vaan suorittaminen ja stressi vaanii yhtä lailla porkkanapenkissäkin. Tärkein muutos on sisäinen.
Jali Lehti ajoi 12 vuotta rekkaa, kunnes totesi ettei "enää päivääkään". Hän halusi repäistä itsensä irti vanhasta elämästä ja teki sen omaperäisellä tavalla: hän puki päällensä hameen. "Olisin yhtälailla voinut pukeutua vaikka lampaaks et mä pääsen entisestä maailmasta eroon" Jali toteaa. Irtioton ja itsetutkiskelun myötä alkoi lopulta hahmottua omat haaveet ja mielekäs elämä.
Hilkka Olkinuora sai tarpeekseen töistä talouslehdessä ja toteutti haaveensa teologian opinnoista. Hilkasta tuli lopulta pastori. Tosin kiireet ja elämänmullistukset eivät siihen loppuneet.
Sairaanhoitaja Ulla Kettunen lähti opiskelemaan logoterapiaa, joka avasi lopulta ovet isompaan muutokseen. Samankaltaisella henkisen muutoksen tiellä ovat myös entinen sairaanhoitaja Pirjo-Liisa Muller ja hänen miehensä ydinfyysikko Dirk Muller. Tärkeimmäksi asiaksi kaikilla näyttää nousevan luottamus, jonka ansiosta he ovat uskaltaneet heittäytyä muutokseen ilman säänöllisen ansiotulon tuomaa turvaa.
Lääkäri Ilkka Ruonala huomasi tarvitsevansa muutosta kun "töitä teki unissaankin ja sitten loppuivat unetkin".
Yritysjohdon konsultti Eero Voutilainen huomasi, että palkitsevakin työ voi muuttua ahdistavaksi. Läheisen kuolema johti sisäiseen arvokeskusteluun, jonka seurauksena työnarkomaani löysi hiljaisuuden.
Psykohistorioitsija Ilkka Levä toteaa, että oravanpyörästä irrottautuminen vaatii "eksistentiaalisen loikkauksen". Moni on huolissaan taloudellisestä pärjäämisestä, mutta lisäksi moni haluaa pysyä kiireisenä, sillä silloin ei tarvitse käsitellä vaikeita asioita eikä "kohdata oman olemassaolonsa mysteeriä".
Oravanpyörästä hyppääminen on ennen kaikkea päänsisäinen hyppy. Matka vie omaan itseensä eikä valmista muutoskaavaa ei ole. Ulkoinen muutos voi alkaa arjen pienistä teoista, kuten ulkoilusta kesken työpäivän, nelipäiväisestä työviikosta tai hiljentymishetkistä. Päämäärä on itsensä kuuntelu sekä stressittömämpi ja mielekkäämpi elämä. Tosin itsensä kuuntelemisesta saattaa lähteä käyntiin myös voimakas muutosten tie, kuten monilla artikkelin henkilöillä.