Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Slow food - hidasta nautiskelua

Pikaruokaa vastustava Slow food -toiminta alkoi Italiassa vuonna 1986. Slow-liike on siitä lähtien levittäytynyt ympäri maailman, ja hidas toimintamalli tullut osaksi kokonaisten kaupunkien elämää.

Slow food, eli hidas ruoka, tarkoittaa rauhallisesti valmistettua ja nautittua ruokaa. Ruuan valmistuksessa otetaan huomioon perinteet, puhtaat ja lähellä tuotetut raaka-aineet sekä hidas nautiskelu.

Ajatus järjestäytyneestä toiminnasta hitaan ruuan puolesta syntyi, kun hampurilaisketjut ilmestyivät Italian katukuvaan. Aate on levinnyt ympäri maailman.

Slow food -seuran jäsenet, suomalaisittain slovarit, järjestävät yhteisiä ruokailuhetkiä. Turkulaisen slow food -seurueen tapaamiseen tutustutaan ajankohtaisohjelma Priiman jutussa vuodelta 2007. Illan kulkuun kuuluu viinien maistelua, ruuasta nautiskelua ja viiniluento.

Hidas kaupunki

Slow-liike on levinnyt myös monille muille elämän aloille. Hidasta ja luonnonmukaista elämäntapaa edustavat muun muassa Slow Travel, Slow Shopping, Slow Life ja Slow City.

Suomen ensimmäisen Slow cityn, eli hitaan kaupungin, titteliä havitteli Raasepori vuonna 2009. Hitaassa kaupungissa panostetaan paikallisuuteen, kevyenliikenteenväyliin, luontoon ja rauhalliseen elämäntahtiin.

Teksti: Hanna Lintula