Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Irwin Goodman: Ei tippa tapa

Kansantaiteilija Irwin Goodman esittää ikivihreäksi jääneen kappaleensa Ei tippa tapa, jonka otsikosta tuli myös suomalaisen alkoholikulttuurin lentävä lause.

Ei tippa tapa julkaistiin vuonna 1966 singlenä ja samannimisellä LP-levyllä. Albumi oli Irwinin uran toinen. Pian sen ilmestyttyä laulaja lähti kuokkimaan rattijuoppousrangaistustaan Seutulan lentokenttätyömaalle.

Yleisradiossa laulu hyllytettiin, koska se katsottiin "alkoholin käytön puolustukseksi". Radion sensuurista huolimatta kappale ja albumi nousivat single- ja lp-listojen kakkossijoille.

Laulun avoin alkoholinkäytön ylistys herätti myös närää. Jussi Raittinen teki sille paheksuvan "vastauslaulun" nimeltä Opettaja Raittinen. Sen kertosäe alkoi: "Ei tippa tapa - se tunnuslause aivan väärä on."

Oheisessa videossa Irwin esittää menestyskappaleensa erätauolla Tampereen jäähallissa joulukuussa 1970. "Ottamista" sivuavilla spiikeillä oli kansantaiteilijan esiintymisissä olennainen rooli, ja niitä onkin kerätty eri keikoilta edustava kokoelma leikkeen alkuun.

Teksti: Jukka Lindfors