Ohjelmassa Finlandia-talo–tietoa taiteesta (1972) arvioidaan muun muassa rakennuksen arkkitehtoonisia ratkaisuja, muotokieltä ja sijaintia.
Arkkitehti Alvar Aalto kertoi ohjelman aluksi, että hän ei haluaisi rakennuksen suunnittelijana arvioida sen hyviä ja huonoja piirteitä, mutta yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa oli ollut ”sympaattista.”
Asko Salokorpi rakennustaiteen museosta arvioi suunnittelijan ja tilaajan välisen yhteistyön merkitystä sekä sitä, mikä merkitys”mahtipontisella” Finlandia-talolla on.
Talon johtoajatuksena oli Aallolle tyypillinen tornimainen osa, joka oli tuttu myös hänen muista töistään. Samoja ylös kohoavia muotoja oli ollut nähtävissä mm. Helsingin Kulttuuritalossa.
Toisaalta Aalto oli joutunut ratkaisemaan yhtä aikaa monia sellaisia ongelmia, joita hän oli tutkinut jo aiemmissa töissään, ohjelmassa todetaan.
Talon kauneus ja komeus olivat ihastuttaneet monia ulkomaalaisia, Salokorpi sanoi. ”Talossa onkin paljon showtunnelmaa. Eikä ilman sitä voi kansainvälisillä arkkitehtuurimarkkinoilla pärjätä,” hän jatkoi.
Salokorpi kuitenkin uskoi, että ”Aalto pyrki tässä olemaan vakava”.
Arkkitehti Pentti Piha pohti rakennuksen sijaintia ja totesi, että Helsinki on joutunut sijoittamaan puistoihin julkisia rakennuksia eikä se aina ole mielekästä.
Hänen mukaansa Helsingin ympäristöalueet jäävät vaille kulttuuripalveluksia ja kaupungin keskusta suorastaan pursuaa niitä. Myös puistojen hupeneminen keskustassa voi tulevaisuudessa olla Pihan mukaan korvaamaton tappio.
Arkkitehti Reima Pietilä puolestaan arvioi, että Finlandia-talossa näkyy kypsimmässä ja täydellisemmässä muodossa arkkitehtuurimme kehittyminen sodan jälkeisinä kahtena vuosikymmenenä.
Hän kuitenkin ymmärtää rakennukseen kohdistunutta kritiikkiä. Pietilän mukaan siinä on rikkaudessaan ja moni-ilmeisyydessään paljon ymmärrettäväksi.