Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Caymansaarten veroparatiisissa raha tulee rahan luo

Suomen rahoitusmarkkinoiden kansainvälistyminen eteni nopeasti 1980-luvulla ja avasi mahdollisuuksia rahavirroille kulkea helpommin maasta toiseen. Toimittaja Veikko Pajunen vierailee Caymansaarilla ja selvittää kuinka helppoa suomalaisen olisi saada rahansa turvaan suosittuun veroparatiisiin.

Matka Caymansaarille alkaa tullista Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Tarkastaja Ilmari Koivuneva kertoo, että valuutan vientiin pois maasta tarvitaan ensin pankin myöntämä lupa.

Caymansaarilla varakkaalle riittää pankkeja mistä valita, sillä se on maailman viidenneksi merkittävin pankkikeskus. Suosio johtuu saarten noudattamasta tiukasta pankkisalaisuuslainsäädännöstä. Caymansaarilla ei myöskään ole yhtiöverotusta, joten pankkien voitoista ei peritä veroa. Monella pankilla on saarella vain osoite, varsinaisia konttoreita on murto-osalla.

Kansallis-Osake-Pankin (KOP) johtokunnan jäsen Jukka Härmälä kertoo pankilla olevan sivukonttorin Caymanilla, mutta se on perustettu lähinnä Amerikan sivukonttoria varten. Amerikkalaisille pankeille se on "päivittäinen työkalu".

Washington International Bankin johtaja Nick Duggan ja pankkitarkastaja Peter Crook selvittävät toimittajalle pankkien käytäntöjä.

Pankkien vakaudesta puhuttaessa toimittaja Veikko Pajunen toteaa: "Me suomalaiset emme ole osanneet edes kuvitella selllaista mahdollisuutta, että suomalainen pankki tekisi konkurssin ja me menettäisimme rahamme tuon konkurssin seurauksena". Vain muutama vuosi myöhemmin suomalaiset pankit, KOP mukaanluettuna, kärvistelivät laman kourissa. KOP teki mm. miljardien markkojen ulkomaantappiot Härmälän johdolla.

Valtionvarainministeri Erkki Liikanen toivoisi suomalaisten sijoittavan rahansa Suomeen, mutta näkee valuuttalainsäädännön liberalisoinnin välttämättömänä ja muistuttaa, että 95 prosenttia maailmankaupasta tapahtuu rahan piirissä, tavaran osuus on vain noin 5 prosenttia.

Caymansaarten valtionvarainministerinä toimii saaren varakuvernööri Thomas Jefferson. Hän kertoo ettei Caymanilla ole ollenkaan välittömiä veroja, valtio saa tulonsa välillisinä veroina, maksuina joita saadaan pankeilta, vakuutuslaitoksilta, yhtiöiltä ja etenkin tuontitulleista.

Caymansaarten oikeusministeri Richard Ground opastaa miten suomalaisten liikemiesten on meneteltävä, jos he haluavat avata firman Caymanilla. Paras tapa on perustaa yhtiö ja yleisin yhtiötyyppi on ns. erivapausyhtiö, jonka pääkonttori on saarella, mutta toiminta tapahtuu muualla. Yhtiöstä ja sen voitoista ei joudu maksamaan veroa, eikä kirjanpitoa tarvitse esittää veroviranomaisille.

Katso myös