Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Robotti vai ihminen? – Uusi teollinen vallankumous koitti vuonna 1979

Vuonna 1979 A-studiossa mietittiin miten mikroprosessoreiden tulo vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Sanottiinpa alkanutta aikakautta jopa uudeksi teolliseksi vallankumoukseksi.

Muualla maailmassa tietokoneellistaminen oli vähentänyt työpaikkoja. Suomessakin arveltiin, että teollisuudesta vähenisi runsaasti työvuosia robottien myötä. Ihmistyöstä tulisi tarpeetonta ja liian kallista. Ylipäätänsäkin ajateltiin, että työnkuva tulisi muuttumaan.

"Optimistisimmat näkevät edessään yhteiskunnan, jossa kansalaiset on vapautettu ikävistä ja raskaista töistä", kuvaili toimittaja tulevaisuuden näkymiä.

Suomen akatemian tutkimusjohtaja Elisabeth Helanderin mukaan työmarkkinoille on tulossa erittäin suuria muutoksia.

"Suomesta tilastoja ei ole, mutta Saksan liittotasavallassa on arvioitu, että mikroteknologian kehitys tulee vaikuttamaan noin puoleen työpaikoista", hän kertoi.

Tutkija Erkki Kurenniemen mukaan robottitekniikkaan pitää panostaa Suomen kilpailukyvyn takia. "Vaarana on jäädä jälkeen samalla tavalla, kun olemme auto- ja lentoteollisuudessa Ruotsia perässä nyt."

Oy Turun Sanomien varatoimitusjohtaja arvelee, että automaatioon siirtyminen on säästänyt kaikki talon työpaikat, sillä ilman sitä yritystä ei enää olisi.

Kaikin puolin asiassa korostetaankin kolmikannan merkitystä työmarkkinamuutokseen. Kolmikannassa hallitus yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa luo tulopolitiikkaa.

Teksti: Juhana Säilynoja

Katso myös