Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ortodoksikirkon voimavarat ovat perinteissä, sakramenteissa ja erilaisuudessa

Ortodoksinen kirkko on kristillinen kirkko, jonka paikalliskirkoista suurin osa sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä. Suomessa se on maamme toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö. Mitä merkitsee olla ortodoksi ja millainen on ortodoksinen kulttuuri?

Ohjelmassa Me ortodoksit (1984) tutustutaan ortodoksisuuteen. Siinä tavataan muun muassa kirkon jäseniä, jotka kertovat suhteestaan niin uskontoon kuin kirkkoonkin.

Kiinnostus ortodoksisuutta kohtaan alkoi kasvaa 1970-luvun puolivälistä lähtien. Ortodoksinen kirkko sai uusia jäseniä erityisesti evankelis-luterilaisesta kirkosta. Jäsenmäärä kasvoikin 2000-luvulle tultaessa yli 60 000:een, joka oli noin prosentti koko väestöstä. "Idän kirkkoa" ei enää pidetty vieraana vaan toisena kansankirkkona ja se saattoi osaltaan selittää kasvanutta suosiota, ohjelmassa todetaan.

Toisaalta rivijäsenille perinteiden merkitys ortodoksisuuden säilymisen kannalta oli ensiarvoisen tärkeää. Käännynnäiset taas kokivat ortodoksisuuden erilaisuuden eheyttävänä ja hengellistä elämää rikastuttavana tekijänä.

Luostarielämä ei tarkoita eristäytynyttä elämää maailmasta vaan ortodoksisen teologian mukaisesti Valamossa ovet ovat auki myös vieraille. Ohjelmassa Veli Pietari (1980) Pertti Pulkkinen kertoo elämästään Valamon munkkiluostarissa ja siitä, mitä ortodoksisuus merkitsee hänelle.

Ajankohtainen kakkonen (1988) kysyi professori Heikki Kirkiseltä ja arkkimandriitta Ambrosiukselta, millainen on ortodoksinen kulttuuri ja miksi se pitää säilyttää, olihan ortodoksisen kirkon jäsenmäärä pieni.

Toimittaja Seppo Pyysalo tapasi 2006 Annika Heinäsen, joka pohti haastattelussa omaa neutraalia suhdettaan luterilaisuuteen ja ensikosketustaan ortodoksisuuteen. Hänen tiensä ortodoksikirkon jäseneksi alkoi myös Valamosta. Luostarissa koettu ja opittu tiivisti Heinäsen suhdetta kristilliseen elämään siten, että jumalanpalveluselämä ja ennen kaikkea ehtoollinen olivat hänen hengellisen elämänsä viitoittajia.

Heinänen löysi vastauksia ortodoksisuudesta omaan henkilökohtaiseen elämään liittyvissä kysymyksissä. Hän ei myöskään joutunut luopumaan mistään, koska ei ole olemassa mitään kiellettyjen asioiden listaa. Pikemminkin hän on kokenut saaneet elämäänsä paljon uutta sisältöä.