Suomen suurimman työterveyspalvelujen tuottajan Terveystalon liikevaihdosta kolmasosa tulee suoraan Kela-korvauksista.
MOT:n selvityksen mukaan erityisesti yksityisen työterveyshuollon Kela-korvaukset kasautuvat muutamalle isolle lääkärikeskukselle.
Kela korvaa työnantajille noin puolet työterveyshuollon kuluista. Vuonna 2013 summa oli 339 miljoonaa euroa. MOT laski arvion siitä, mille yrityksille palkan- ja eläkkeiden sivukuluina kootut Kelan sosiaalivakuutukset lopulta päätyvät.
Ruotsalaisomisteisen Terveystalon osuus Kelan työterveyshuollon korvauksista nousi arviolta 88 miljoonaan euroon vuonna 2013.
Terveystalo vahvistaa MOT:n arvion: ”Terveystalo ei seuraa tai laske Kelan työnantajille antaman korvauksen määriä. Mittaluokka on kuitenkin todennäköisesti oikein.”
Toiseksi suurin työterveyshuollon tarjoaja on Mehiläinen, jonka Kela-korvaukset nousivat arviolta 51 miljoonaan euroon.
MOT:n laskelma pohjaa yritysten omaan tietoon niiden pääasiallisten työterveydenhuoltoasiakkaiden määrästä ja Kelalta saatuun tietoon keskimääräisestä vuotuisesta korvauksesta asiakasta kohti.
MOT tilasi Kelalta tiedoston myös sairaanhoitovakuutuksen suoraveloitusjärjestelmän maksuista. Potilaan yksityisen sairaanhoidon tukeen kuluu yli 250 miljoonaa euroa vuosittain. Suurimmille lääkärikeskuksille, Terveystalolle, Mehiläiselle ja Plusterveydelle sitä maksettiin viime vuonna noin 20 miljoonaa euroa. Aineisto julkaistaan kokonaisuudessaan myös avoimena datana. Lataa aineisto täältä.
Yksin Terveystalolle kanavoitui Kela- korvauksia yli sata miljoonaa euroa. Se oli kolmannes yhtiön vuoden 2013 liikevaihdosta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavainen rahoitus menee remonttiin vaalien jälkeen, ja myös osa Kelan sairausvakuutuksen tuotoista saatetaan ohjata uusille sote-alueille.
Terveystalolle eniten korvauksia
<4>Kelan työterveyshuollon ja sairaanhoitovakuutuksen
korvaukset yhteensä yritystä kohden 2013, mEUR
| Yritys | Työterveyshuolto | Sairaanhoitovakuutus | Yhteensä |
| Terveystalo | 88 | 20 | n. 108 |
| Mehiläinen | n. 51 | 21 | n. 72 |
| Diacor | n. 25 | 6 | n. 31 |
| Aava | n. 14 | 3,4 | n. 17 |
| Attendo* | n. 7 | ? | ? |
*Attendon tiedot eivät ilmene Kelan tiedostosta
Lähde: MOT:n laskelma (Kelan keskimäärin maksama työterveyshuollon korvaus x asiakkaiden määrä) ja Kelan sairaanhoitovakuutuksen suorakorvausjärjestelmä
Suurimmat työterveysyritykset
| Yritys | Työterveyshuollon asiakkaita |
| Terveystalo | n. 480 000 |
| Mehiläinen | n. 280 000 |
| Diacor | n. 135 000 |
| Aava | n. 80 000 |
| Attendo | n. 40 000 |
Lähde: Yritykset. Luvuista ei ole poistettu työpaikan vaihtajia, työterveyshuollon piirissä oli 2012 yhteensä 1 850 000 työntekijää ja 50 000 yrittäjää.
Potilaan saamat sairaanhoitovakuutuksen Kela-korvaukset yritystä kohden 2011–2014
| Yritys | Kela-korvaukset |
| Mehiläinen | 87 mEUR |
| Terveystalo | 74 mEUR |
| Plusterveys | 72 mEUR |
| Oral | 34 mEUR |
| Diacor | 24 mEUR |
| Attendo | ? |
Lähde: Kelan sairaanhoitovakuutuksen suorakorvausjärjestelmä, MOT:n tilaama aineisto.
*Attendon tiedot eivät ilmene Kelan tiedostosta
MOT: Työterveys tuplaa tuotot
TV1 maanantaina 13.4. klo 20