Aarniometsän rauha, Kalasataman graffitit, Helsingin Stadionin nurmikentät ja rautatien ylittävä silta. Kiasman ja Kansalaistorin ympäristö Mannerheim-patsaineen, Eiran puiston vehreys, hyisen avannon ja lämpimän saunan euforia sekä Kivinokan hautausmaan hiljaisuus. Näistä paikoista ja asioista helsinkiläiset tahtoivat puhua kauniissa ja runollisessa Minun Helsinkini -dokumentissa (2014).
Kauno G. Honkanen viettää mielellään aikaa Kiasmalla Mannerheim-patsaan varjossa. Keskeiseltä paikalta pääsee myös näkemään, kuinka kaupunki herää uuteen päivään.
"Helsingin aamuissa erityistä on se, että pääsee näkemään, miten kaupunki herää ja päivärutiini käynnistyy."
Andreas af Enehielm vie katsojan monipuoliselle pyörämatkalle rakkaaseen kotikaupunkiinsa. Hän kehuu, kuinka lyhyessä ajassa voi päästä keskustasta uimarannalle ja sieltä 10 minuutissa metsän keskelle.
"Minä tunnen itseni vapaaksi Helsingissä, tässä pienessä suurkaupungissa."
Sophia Ehrnrooth rakastaa Kivinokan aarniometsää niin paljon, että pistää tanssiksi.
"Tuntui kuin olisin astunut omaan pikku universumiin periaatteessa keskellä kaupunkia. On kuin kaikki pysähtyisi, mielen valtaa rauha."
Kansalaistorilla istuskeleva Janne Strang haluaa puhua suomalaisesta järjestyksestä – hän ei pidä siitä, kuinka täällä mielellään kielletään monia asioita.
"Henki on se, että se mitä ei ole erityisesti sallittu, on kielletty. Se pitäisi kääntää päälaelleen."
Eiran puisto viehättää Ann-Mari Lindbergiä ja Marie Yläoutista. Molemmille on tapahtunut siellä jotain tärkeää: Lindberg oppi siellä kävelemään, Yläoutinen löysi lopulta itsensä puolen vuoden säännöllisten puistovierailujen jälkeen. Unelma elämästä Pariisissa ei enää tuntunutkaan samalta.
"Kun löytää itsensä, eikä ole enää haaveileva ranskatar, täällä ei ole tullut käytyä vähään aikaan."
Jon Sundell tutustui Helsinkiin hip hop- ja graffitikulttuurin kautta 80-luvun lopussa. Tuntui, että pääkaupungissa kaikki olisi mahdollista. Nyt sama vapaus innostaa graffititaiteilijoiden suosimassa Kalasatamassa.
"Näihin seiniin täällä tehdään paljon erilaisia juttuja. Sitä ei voi tehdä esimerkiksi keskustassa."
Ann-Mari ja Bengt Forsberg käyskentelevät usein Kivinokan hautausmaalla. He näkevät paikassa menneisyyden, nykyisyyden ja jopa tulevaisuudenkin.
"Ehkä meistä alkaa tuntua, että alamme kallistua tänne päin. Jos ollaan realistisia ja uskotaan luonnonlakeja, se on mahdollista."
Herman Blomqvist uhmaa kylmää kaverinsa kanssa – jalkapalloa voi pelata talvikeleilläkin. Helsingin Stadionin jalkapallokentällä Blomqvist kertoo jalkapalloidoleistaan ja harrastuksestaan.
"Olemme aina pelanneet täällä ja tulemme aina pelaamaan."
Solveig Sirén on löytänyt rauhan saunasta ja avantouinnista. Suomen Saunaseuran saunalla syntyneet ystävyyssuhteetkin ovat aivan omaa luokkaansa.
"Täällä ollaan samanlaisia kuin syntyessä. Alastomia ilman nimeä ja koruja. Jokainen on vain oma itsensä. Sellainen ystävyys on parasta ystävyyttä."