Millaista on paeta kotimaastaan ja asua pakolaisena Suomessa? Ohjelma vuodelta 1995 kertoo kahdesta kurdiperheestä, jotka ovat tulleet Suomeen Iranista ja Turkista. Arkeen kuuluu muun muassa töitä pizzeriassa ja huolia kotimaan tilanteesta.
Erilaisia suomalaisia -sarjassa tutustuttiin Suomessa asuviin ulkomaalaisiin. Yksi ryhmä olivat kurdit, joita Suomessa oli tuolloin pakolaisina noin tuhat.
Tamperelaisen kurdiperheen isä asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kera Suomessa, mutta ”iso perhe” on Iranissa. Sillä hän tarkoittaa vanhempiaan ja sisaruksiaan. Kaksi hänen veljistään on kuollut taisteluissa ja itse hän lähti pakolaiseksi, koska pelkäsi joutuvansa vangituksi.
Perhe saapui Suomeen marraskuussa 1990. Lapsia oli tuolloin vasta yksi. Äiti muistelee, kuinka synnytti ensimmäisen lapsen Iranissa kotona sukulaisten avustamana. Toinen lapsi syntyi sairaalassa Suomessa ja tilanne oli tuntunut hyvin yksinäiseltä.
Perhe asui puolitoista vuotta Hämeenlinnassa, kunnes muutti Tampereelle isän päästyä opiskelemaan yliopistoon psykologiaa. Tällä hetkellä opinnot ovat kesken ja isä on töissä pizzeriassa. Hän kertoo tilanteen kotimaassa vaikuttavan paljon mielialaan ja toivottomuuden aiheuttavan masennusta.
Salossa asuvan kuusilapsisen perheen isä arvostaa Suomen turvallisuutta. Kotona lipaston päällä on valokuva lasten isoisästä. Hän joutui Turkissa vankilaan ja kuoli siellä. Isä pelkäsi samaa kohtaloa ja perhe pakeni Turkista jättäen koko omaisuutensa sinne.
Vanhemmat kertovat viihtyvänsä pienessä kaupungissa, sillä siellä on helpompi tutustua paikallisiin. Nyt edessä on kuitenkin muutto Mikkeliin, koska isä sai sieltä työpaikan ravintolasta.
”En halunnut olla työtön ja nostaa valtiolta korvauksia. Haluan tehdä töitä ja olla hyödyksi yhteiskunnalle. (...) Kaksi vuotta työttömänä ja olin ihan sekaisin. Terveydellekin on hyväksi saada tehdä töitä.”
Suomi on perheiden mielestä hyvä maa, mutta kaipaus kotimaahan on silti kova.
”Vaikka Suomessa on hyvä olla, kaipaan kotimaahan takaisin. Siellä on lämmin ja meillä oli oma maatila ja puutarha, mutta lasten on parempi olla täällä. He oppivat suomea eikä heidän tarvitse pelätä. Emme välitä itsestämme, ajattelemme lapsia.”
Kotimaan tapahtumia seurataan tarkkaan puhelimitse, televisiosta ja sanomalehdistä. Salolaisen perheen isä on saanut tietää, että kylät, joissa asui hänen sukulaisiaan, ovat tuhoutuneet. "Nyt kylät on poltettu maan tasalle, edes puita ei ole jäljellä", hän huokaa.
(Ohjelmassa haastateltujen henkilöiden nimistä ei valitettavasti ole säilynyt tietoja.)