Ensi viikolla Puoli seitsemässä kasvatetaan maakuntien näkyvyyttä. Maakuntaviikon (20.-23. lokakuuta) teemalähetyksissä keskitytään eri päivinä Suomen eri osiin. Vieraat ovat tunnettuja maakuntiensa kasvoja. Otamme joka lähetyksessä suoria yhteyksiä maakuntiin sekä tutkimme lämpimän ironisesti suomalaisten heimojen ominaisia piirteitä.
Maakuntaviikon lähetykset on teemoitettu alueellisesti: tiistaina keskitytään Pohjois-Suomeen, keskiviikkona Länsi-Suomeen, torstaina Itä-Suomeen ja perjantaina Keski- ja Etelä-Suomeen.
Mitä heimoa edustat – oikeasti
Kuvitellaan, että olet varttunut Tampereella – olet siis hämäläinen. Entä jos isoisän kautta sinussa virtaakin savolaisia geenejä tai luonteessasi heijastuu karjalaisen mummasi kasvatus? Nyt voit testata Puoli seitsemän heimotestillä, mihin heimoon sisimmässäsi oikeasti kuulut!
Toimittajamme Regina Rask tutkii pilke silmäkulmassa jokaisessa lähetyksessä kahta heimoa. Tiistaina aloitamme lappilaisilla ja suomenruotsalaisilla, keskiviikkona ovat vuorossa pohjalaiset ja savolaiset, torstaina puolestaan kainuulaiset ja karjalaiset ja perjantaina sarja päättyy ruotimalla varsinaisuomalaisten ja hämäläisten piirteitä.
Suorat yhteydet maakuntiin
Reportterimme Totti Toivonen matkustaa viikon aikana yli 2000 kilometrin matkan tutustuen eri maakuntiin. Suorissa katsauksissa hän testaa, tekee ja kokee maakuntaan tyypillisesti liitettyjä asioita ja ottaa mittaa paikallisista Yle Radio Suomen maakuntaradio-kollegoista.
Tiistaina puhutaan Rovaniemellä jalkapallosta, keskiviikkona vieraillaan Pohjanmaan rannikolla Vaasassa, televisiosta tutussa Strömsössä, torstaina puhutaan Kuopiossa itäisen ja läntisen Suomen ruokakulttuureista ja perjantaina matka päätyy Hämeenlinnaan keskiaikaisiin tunnelmiin.
Vieraina maakuntien tuttuja kasvoja
Tiistaina Pohjois-Suomea edustaa Souvarit -yhtyeen solisti Lasse Hoikka. Puhumme muun muassa kullankaivuusta ja ohjelman huipentuu luontotoimittajamme Minttu Heimovirran debyyttiin hiphop-artistina. Aiheena on tyyliin sopivasti – kulta.
Keskiviikkona studioon saapuu eteläpohjalaisuuden lipunkantaja Duudsoneiden Jarppi Leppälä. Käymme myös lakeuksilla eli Suomen Teksasissa tutustumassa jenkkiautojen harrastajiin.
Torstain Itä-Suomi -lähetykseen saapuu Joensuussa varttunut rock-legenda Ismo Alanko. Syömme kalakukkoa.
Perjantaina studion penkillä hämälänen yrittäjä, malli ja pesunkestävä tamperelainen Jenni Ahola. Puhumme myös maaseudun elämästä ia toimittajamme Päivikki Koskinen esittelee luomulehmä Ventin.
Mahtava viikko tulossa. Muista katsoa!