Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Englantilainen joulu – Merry Christmas!

Pienoismalli englantilaisesta kylästä joulukoristeltuna.
Joulutunnelmaa pikkukylässä. Kuva: Kevin Dooley

Englantilaisille tärkeintä joulussa on kiireetön yhdessä vietetty aika. Aattona pistäydytään markkinoilla tai pubissa joulusiiderillä ja joulupäivänä syödään tuhti kalkkuna-ateria. Englannissa joulua on juhlittu vuoden vaihteen tienoilla jo noin tuhat vuotta.

Charles Dickens tuo joulun

Charles Dickens on jättänyt kauniit jälkensä siihen kuvaan, joka meillä on englantilaisesta joulusta. Charles Dickensin tarina " A Christmas Carol", Saiturin joulu, levittää joulun sanomaa hyvän mielen ja lahjan antamisen juhlana. Englantilaiseen joulutunnelmaan pääsetkin parhaiten vierailemalla perinteisillä Dickensin henkeen järjestetyillä joulumarkkinoilla.

Joulua vietetään joulupäivänä

Joulun kohokohta on Englannissa joulupäivä, Christmas Day.Jouluaattona, Christmas Eve,englantilaiset nauttivat alkaneesta lomasta ja perheen ja ystävien seurasta. Tyypillistä on joululaulujen laulaminen ja keskiyön jumalanpalvelus. Illan aikana saatetaan myös pistäytyä pubissa tuopillisella, pint, tai lämpimällä joulusiiderillä,mulled cider.

Joulusukat takan reunalla.
Kuva: Tom

Joulupäivä on täynnä touhua. Aamulla jaetaan lahjat ja iltapäivällä syödään jouluateria. Joulupukki, Father Christmas, on jouluyönä tupsahtanut savupiipusta tuomaan lahjat sukkaan takan reunukselle.

Joulupukin retkikuntaan kuuluu 9 poroa: Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Donner, Blitzen ja etunenässä tietysti Petteri Punakuono - Rudolf the Red-Nosed Reindeer.

Joulupöydän kunniavieras on kalkkuna

Jouluateria, Christmas dinner, syödään jo päiväsaikaan. Lounasta valmisteltaessa kuunnellaan kuningattaren perinteinen joulutervehdys, perinne jo vuodesta 1932. Joulutervehdys alkaa edelleen sanoilla “I speak now from my home and from my heart, to you all..”.

Englantilainen joulupöytä.
Kuva: Coco Leroc

Britit syövät jouluateriallaan kalkkunaa, Christmas turkey, jonka kanssa nautitaan paistettuja perunoita sekä vihanneksia, kuten ruusukaalia ja porkkanoita. Kalkkuna nousi englantilaisiin joulupöytiin 1500-luvulla syrjäyttämään riikinkukon ja villisian.

Englantilaisia jouluruokia.
Christmas dinner Kuva: sunchild57

Jouluaterialla nautitaan melko tavallisiakin ruokia; lohkoperunoita, pateita, perunamuusia ja kaikenlaisia pieniä makkaroita. Kaiken kruunaa tietysti kastike, gravy.

Englantilainen jouluvanukas.
Pudding Kuva: Simon Lee

Tärkein joulupöydän jälkiruoka on jouluvanukas, Christmas pudding. Sen valmistus aloitetaan yleensä jo marraskuun loppupuolella. Runsaat mausteet, kuivatut hedelmät ja pähkinät antavat vanukkaalle sen jouluisen maun.Vanukas lämmitetään, valellaan brandyllä, liekitetään ja nautitaan kerman kanssa.

Jouluaterialla avataan alkuruuan yhteydessä paukkukarkit, Christmas Crackers. Rullaa kiskaistaan yhdessä molemmista päistä ja sisältä paljastuu paperinen kruunu, pikkulahjoja ja jouluarvoitus tai -vitsi.

What says Oh Oh Oh? Santa walking backwards.

Mince pies

Mausteisella hedelmäseoksella täytetyt pikkupiirakat ovat suosittu joulunajan herkku, joka on levinnyt koko englanninkieliseen maailmaan.

Mince pie -piiraita
Kuva: Peter Roberts

Christmas carols

Ensimmäiset englanninkieliset joululaulut syntyivät 1400-luvulla ja niitä esittivät ovelta ovelle kiertävät laulajat. Nykyään laulajat keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen. Vanhimpia englantilaisia carol-lauluja ovat Gentlemen, The First Nowell ja The Holly And The Ivy. Niitä pääsee joulun aikaan laulamaan myös joissain suomalaisissa kirkoissa.

Lauluihin liittyy monissa maissa uskomus, jonka mukaan niiden laulaminen ennen joulukuuta tai joulupäivän jälkeen tuo huonoa onnea.

Christmas Pantomime

Yksi erikoisimmista jouluperinteistä on hullunhauska joulunäytelmä, Christmas pantomime, jossa miespääosaa esittää yleensä nuori nainen miehen vaatteissa. Vanhempi naishahmo, yleensä päähahmon äiti, on mies. Ja repliikit sisältävät kaksimielisyyksiä, jotka hauskuuttavat aikuisyleisöä. Yleisö osallistuu esitykseen varsin äänekkäästi!

Boxing Day

Joulupyhät päättyvät Tapaninpäivään, Boxing day. Ja tämä on se päivä, jolloin koko perhe lähtee yhdessä seuraamaan jalkapallo-ottelua. Paidat päälle, huivit kaulaan ja omaa joukkuetta kannustamaan! Jos ei jalkapallo kiinnosta, niin aina voi lähteä shoppailemaan, sillä alennusmyynnit ovat alkaneet.

Merry Christmas and a Happy New Year!

Carrollers - kiertävät laulajat
Carollers, kiertävät laulajat Kuva: Chris Walts
Jouluaamuna avataan lahjat.
Jouluaamuna avataan lahjat. Kuva: Dan Hatton
Englantilainen paukkukarkki.
Christmas cracker, paukkukarkki Kuva: Steph Gary
Piikkipaatsama, holly
Jouluvihreää, holly Kuva: Powderphotography

Videot: Ohjelmasta A Christmas Card from England, tuot. Footstep Productions / Yle, 2000.

Englanti