Cecilia Samartin on käännöskirjallisuutemme huippunimiä, jonka teoksia suomalaiset lukijat ahmivat. Kaliforniassa asuvan kirjailijan ja psykoterapeutin erikoisalana on latinalaisamerikkalainen väestö. Kirjailijan oma perhe pakeni Kuuban vallankumouksen alta Yhdysvaltoihin. Samartinin romaanien tarinat koskettavat yli kulttuurirajojen.
Latinalaiskohtalot lähellä
Uskollisuus ja rakkaus Kuubaa kohtaan pitää kirjailija Cecilia Samartinin suvun koossa maan rajojen ulkopuolella. Perhe on antanut keskinäisen lupauksen olla palaamatta Kuubaan ennen kuin demokratia on palautettu maahan.
Kirjailija tilittää teksteissään sukunsa kovia vaiheita. Koskettavimmillaan Kuuba - ennen ja jälkeen vallankumouksen - esittäytyy kahden tytön tarinassa, romaanissa Nora & Alicia. Tarina on voimakkaasti kaksijakoinen, kuin Kuuban historia.
Psykoterapeuttina Samartin on erikoistunut latinalaisamerikkalaisen väestön ongelmatiikkaan ja poliittisten kohtaloiden tuomiin traumoihin. Kirjallisuudessaan hän tulkitsee laajasti väestönosan vaikeita tuntoja. Kuulemaansa hän suodattaa teoksiinsa, hienotunteisesti naamioituna. Traagisista puitteista huolimatta tarinat eivät ole masentavaa luettavaa, päinvastoin.
Kirjoissa latinalaisamerikkalaiset kohtalot ovat pakomatkoja - monista syistä - vanhasta kotimaasta Yhdysvaltoihin. Matka on polveilevaa kamppailua, konkreettista ja henkistä. Matkaa tehdään myös omaan sieluun, oman itsensä löytämiseksi. Kertomukset eivät rajoitu henkisesti Latinalaiseen Amerikkaan - ne ovat universaaleja elämäntarinoita.
Romaanien nimissä esiintyvä sana peregrino, peregrina tarkoittaa pyhiinvaeltajaa. Sanaleikki viestittää kirjojen tematiikkaa sekä matkanteosta että mystisestä, katolisuuteen linkittyvästä pohdinnasta. Kirjailija on kulkenut Santiago de Compostelan reittiä Espanjassa ja saanut reitin seutuhistoriasta virikkeitä kirjoittamiseensa.
Merkillinen tuttuuden tunne
Tapaan Cecilia Samartinin - vuosien varrella jo kolmatta kertaa - haastattelun merkeissä Helsingissä. La Peregrinan suomennos on juuri ilmestynyt. Olen joka kerta yhtä ihmeissäni Cecilian persoonan vastakohtaisuuksista. Tyylikkään latinohabituksen takaa nousee hienotunteinen ja pehmeä-ääninen nainen, joka kuuntelee keskustelukumppaniaan tarkkaan, kommunikoi keskittyneesti. Hidassoutuinen tyyli vakuuttaa pohjoismaalaisen.
Merkillinen tuttuuden tunne seuraa minua Cecilian tekstejä lukiessani. Sukellan syvälle ihmissielun, monien sielujen uumeniin - ja vihdoin romaani. Teksti on pinnassa petollisen kevyttä, romaanithan ovat viihteellisiä, täynnä seikkailua ja jännitystä. Silti syvällinen pohjavire pysyy ja nousee välillä voimalla pintaan, sohaisten pahastikin. Sohaisut ovat tunnistettavia - tuon olen kokenut, kuullut, nähnyt, todistanut - jossain, joskus.
"Kivuliaimmat hetket voivat muotoutua elämämme kantavimmiksi rakennuskiviksi. Vaikeuksissa me olemme kaikkein vahvimmin elossa. Tuskasta voi kasvaa hyve, joka lopulta palkitsee meidät. Se ei välttämättä sinetöikään meitä pysähtymään," kirjailija kiteyttää romaaniensa ajatusmaailmaa.
Kielinä espanja ja englanti
Cecilia Samartin kirjoittaa englanniksi, toisin kuin alun perin kuvittelin. Koulunsa ja yliopisto-opiskelunsa hän on voimakkaasti latinalaistuneessa Kaliforniassa suorittanut englanniksi.
Haastattelussa puhumme espanjaa, se on Cecilian kotikieli ja toinen työkieli. Psykoterapeutin työssään hän käyttää ainoastaan espanjaa. Romaanien henkilötarinat, sielusta ja sydämestä kumpuavat - ovat syvästi espanjankielisiä. Historiallista aineistoa kirjailija ammentaa myös vanhan mantereen Espanjasta, sekä maasta että kielestä.
Arvostan Cecilia Samartinia kirjailijana sitäkin enemmän, koska hän kirjoittaa juuri englanniksi. Anglosaksisilla kirjamarkkinoilla läpimurto on maailman vaikeinta. Cecilia on tehnyt sen loistavasti. Kirjat on käännetty espanjaksi ja kymmenille vieraille kielille.
Latinalaisuudesta nousee voimantunteita ja viisautta
Menestyskirjailija Samartinin romaaneja ymmärretään ja rakastetaan ympäri maailmaa, erityisesti Pohjoismaissa. Eksotiikka, latinomusiikin ja -kulttuurin lämpöiset kaiut tuntuvat kiinnittävän pohjoismaisen lukijan helposti kirjojen ympäristöön.
Meihin vetoaa myös mutkattomuus ja tunteellisuus. Eksoottisista ja värikylläisistä kehyksistä huolimatta tarinat ovat suoria ja henkilökohtaisia. Tapa, jolla romaanien henkilöt keskustelevat itsensä ja muiden kanssa selkeän simppelisti, on häkellyttävä.
Cecilia Samartinin teosten lukijan on lempeä pakko keskustella tekstin kanssa! Juuri näinhän on itseltään kysyttävä, tässä on kaiken ydin! Itselleen ei itsestään voi valehdella.
Omien juuriensa jättäminen väkivallan ja sodan takia on toistuva teema Samartinin romaaneissa. Tämä muistuttaa meitä oman historiamme julmista vaiheista. Tuttu, väkevä sinnikkyys siivittää ihmiskohtaloiden matkaa. Ihmiset tahtovat selviytyä.
Väkivalta on kuvattu romaaneissa piilotetusti. Hienovaraisuus, joka peittää raakuudet, ei silti jätä mitään arvailun varaan. Se paljastaa yksin jääneen, järkytetyn ihmisen avuttomimmillaan.
Romaanihenkilöiden arki värikkäissä ymäristöissä on elokuvamaisesti viihteellistä seurattavaa. Lämpö, hellyys ja huumori kukoistavat. Latinalainen Amerikka on tuoksuva, visuaalinen ja aistillinen - myös kirjoitettuna!
Samartinin romaaneissa toteutuu lajina vaikea yhdistelmä viihteellisyyttä ja viisautta. Lukija kohtaa mystiikkaa, henkisyyttä, joka ei tyrkytä eikä julista mitään. Se on riemastuttavasti herättelevää mietiskelyä ja sisäistä keskustelua, jota käy tykönään ihmisistä tavallisin ja tavattomin.
Kirjailija tarjoilee potentiaalisia oivalluksia, jotka lukija ottaa tai jättää, kaikkihan on lopulta läpikäytävä itse. Mielestäni tämä on pyhyyttä paljaimmillaan, ilman nimettyä uskontoa. Tällä alueella liikutaan Samartinin kirjoittamisen henkisesti koukuttavimmassa ytimessä.
Katolisuus ja luterilainen lukija
Cecilia Samartinin romaanien taustaksi on hyvä muistaa, että Latinalaisessa Amerikassa köyhyyden ja sotien keskellä kirkko on usein ainoa tavallisen väestön turva. Nunnat ja munkit ovat tehneet pyyteetöntä kutsumustyötä köyhien hyväksi usein henkensä kaupalla.
Romaaneissa esiintyvä, rohkeista teoista ja uhrauksista nouseva hyväntekeväisyystyö, karitatiivisuus, on meille luterilaisille yhteiskunnallisena auttamisen käsitteenä vieraampi kuin katolisille, koska meillä helposti ajatellaan sosiaaliturvan huolehtivan kaikesta.
Samartinin kirjoissa luostarilaitoksen vaatimattomat edustajat ovat henkilöhahmoille läheisiä, henkisiä isiä ja äitejä - sen lisäksi, että he saattavat poliittisissa kriiseissä pelastaa ihmishenkiä astumalla murhaavien joukkioiden eteen tai ylläpitämällä lastensairaaloita keskellä viidakkoa. Silmitön rohkeus ei voimassaan voi olla jättämättä jälkiä jopa tappajiin ja raiskaajiin.
Kauneinta näissä henkisissä mentoreissa on kysymysten herättäminen ihmisen mielessä, omantunnon raottaminen. Toiminko oikein? Mihin suuntaan lähden? Kaunis sydän -romaanin Sisar Josefa puhutteli minua lukijana viisaudellaan: "Kun elämä johdattaa meidät astumaan syrjään totunnaisilta poluiltamme, synnymme uudestaan." Näissä sanoissahan piilee mahdollisuus kaikkeen...
Eläinrakkaus - elämän kunnioittaminen
Eläimet ihmisen kanssakulkijoina ovat Cecilia Samartinin kirjallisuudessa ja omassa elämässä suuressa roolissa. Kirjailijalla on kaksi omaa koiraa.
Ilokseni kirjailija kertoo rakastavansa kaikkia eläimiä. Eläimet, kuten me ihmiset, ovat osa luomakuntaa ja niillä on yhtäläinen oikeus kuin meillä "kaikkivoipilla" elää maan päällä, kirjailija sanoo.
Keskustelemme siitä, kuinka usein ihmiset kavahtavat ihmissilmälle rumia tai pelottavan näköisiä eläimiä syventymättä siihen tehtävään, joka niillä tässä maailmassa on. Mikä oikeus ihmisellä on kuvitella olevansa niin loistava, kun koko historiamme on täynnä toinen toistaan kammottavampia tekoja? Ihmisellä ei ole varaa tuomita muita luonnossa vaeltajia. Kukapa meistä voisi olla toisen elämän pisteyttäjä? Näitä asioita itsekin usein pohdin.
"Kaikilla koirilla on hyvä sydän," huokaisee Cecilia Samartin hellästi.
Odotettavissa kiehtovan trilogian kolmas osa
Cecilia Samartin työstää parhaillaan Señor Peregrino ja La Peregrina -teosten jatkoksi trilogian kolmatta osaa. Siihen kulminoituu perusasetelmaltaan latinalaisamerikkalainen kohtalo, jonka tapahtumista osa sijoittuu Espanjan pohjois- ja eteläosiin.
Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitin ja muinaisen maurien hallitseman Andalusian - Al Andaluz - seudut kiehtovat kirjailijaa erityisesti. Cecilian isoisä oli kotoisin Galiciasta, jossa tarinankerronta elää vahvana.
Päähenkilön, meksikolaisen Jamiletin taakkana on ruma, koko hartiaseudun ja selän peittävä syntymämerkki, jota hän joutuu peittelemään pärjätäkseen ihmisten joukossa. Taakka ei jätä häntä, vaikka hän onnistuu muuttamaan toiseen maahan,Yhdysvaltoihin. Jamiletin salainen risti muuttaa muotoaan trilogian halki ja muotoutuu eräänlaiseksi elämänselitykseksi kantajalleen - ja myös meille muille.
Romaanin odotetaan ilmestyvän Yhdysvalloissa maaliskuussa 2014, minkä jälkeen sen käännöksiä eri kielille aletaan työstää välittömästi. Yleisö on jo malttamaton.
Haastattelut ja oheismateriaalit
Kuuntele kirjailijan audiohaastattelu ja/tai katsele videohaastattelu espanjaksi. Videohaastattelu on lyhyempi kuin audio.
Alla myös linkit suomennoksiin ja keskeiseen sanastoon.
Videokuvaus: Antti Majala/Yle
Haastattelut USA:n lähetystössä Helsingissä 24.9.2013