Elokuvan valistushenkinen sanoma kerrottiin kolmen itsenäisen tarinan kautta ja sen pääosissa nähtiin komea kavalkadi aikakauden nimekkäimpiä näyttelijöitä.
Episodielokuva rakentuu useasta tarinasta, joilla kaikilla on yhtä suuri merkitys. Tyylilajia kokeiltiin Yhdysvalloissa ensimmäisen kerran 1930-luvulla, Euroopassa se nousi suosituksi 1950-luvun alussa. Trendin innoittamana Kaarlo Nuorvala kirjoitti Kolmiapilan episodimuotoon.
Tarinan teemoina ovat vanhemmuus ja lapsettomuus, niiden aiheuttamat ongelmat ja ongelmien ratkaisut. Elokuvan kehyskertomuksessa nähdään lääkäriperhe, joka pohtii adoptiolapsen hankkimista ja vierailee siksi lastenkodissa. Siellä he saavat kuulla kolmen lapsen tarinan.
Ensimmäisen episodin, Marjan tarinan ohjasi Esko Töyri, joka oli jo opittu tuntemaan palkittuna kuvaajana. Töyrin tavoin myös seuraavan tarinan ohjaaja oli ensikertalainen: Onnellisen perheen ohjasi näyttelijä Kyllikki Forssell. Kolmas, Eevan tarina oli konkariohjaaja Roland af Hällströmin käsialaa. Hän ohjasi myös elokuvaa kannattelevan kehyskertomuksen. Töyri kuvasi itse oman osuutensa, muun elokuvan filmasi Unto Kumpulainen.
Elokuvan pääosissa näyttelevät Eeva-Kaarina Volanen, Tauno Palo, Leena Häkinen, Jussi Jurkka, Sirkka-Liisa Wilén, Matti Ranin ja Leif Wager.
Tyylillisesti tarinat eroavat toisistaan selvästi. Ensimmäinen on kuvaaja-ohjaajansa ansiosta korostetun visuaalinen, toinen Forssellin otteessa hersyvän komediallinen ja kolmas episodi kokeneissa käsissä kolmikon huolitelluin.
2000-luvun katsoja kiinnittää huomionsa onnistuneeseen ajankuvaukseen: kolmen kodin täysin erilaiset kulttuurit välittyvät harkituin keinoin. Marjalla on vain veljensä, modernin perheen innokas isä on pitelemätön, hauraan Eevan kohtaloksi koituu salongin hämärissä palavakatseinen iskelmälaulaja. Karrikoitu kuvaus kertoo karua tarinaa aikakauden lasten olemattomista oikeuksista.
Ette te mitään lapsenpiikaa tarvitse, vaan teknikon!
Talonmiehen rouva Eedla Onnellinen perhe -episodissa
Aikalaisarvioissa uusi elokuvalaji otettiin vastaan innostuneesti. "Hauskaa, että tuodaan uusia, moderneja tyylejä myös kotimaisen elokuvan monet kokeneelle työkentälle", kirjoitti Valma Kivitie Elokuva-Aitassa. Helsingin Sanomien Paula Talaskivi kiinnitti arviossaan huomiota myös siihen, että elokuva sopii hyvin Fennadan tuotantolinjaan: ajanviete yhdistyi ajankohtaiseen sanomaan.
Käsikirjoitus jakoi mielipiteitä. Yleisesti ottaen sitä pidettiin onnistuneena, jopa taiteellisena. Moni kriitikko kuitenkin vieroksui sen sisältämiä "propagandistisia" eleitä ja ajatuksia ja katsoi, etteivät tekijät luottaneet katsojan omaan harkintakykyyn.
Ohjaajista kehuttiin eniten Töyriä. Myös Forssellin ohjauksessa nähtiin "omaa tyyliä". Af Hällströmin ohjausotetta kiitettiin "joustavammaksi ja tiiviimmäksi kuin aikoihin".
Joka metri on vahvan filmaattisen näkemyksen leimaamaa sekä taitavan kamerataiteilijan käsialaa.
Jaakko Hurme (Uusi Suomi) Esko Töyrin ohjauksesta
Näyttelijöistä kiitettiin etenkin ensimmäisen episodin näyttelijöitä Jussi Jurkkaa, Leena Häkistä ja nuorta, Marjan veljen roolissa näytellyttä aiemmin tuntematonta näyttelijää Arto Mäkelää. Myös jonkin aikaa valkokankaalta pois olleen Eeva-Kaarina Volasen paluusta iloittiin.
Jussi Jurkka on pelottavan hyvä.
Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet
Valma Kivitie kritisoi Tauno Pylkkäsen musiikkia. "Kenties musiikki olisi voinut antaa myös enemmän tukea tälle rönsyilevälle episodielokuvalle, jos se olisi varta vasten sävelletty juuri tätä elokuvaa varten ja sen hengessä eikä ainoastaan kiireellä sommiteltu säveltäjän aikaisemman filmimusiikin aineksista vain laulut lisäämällä."
Kiitoksista huolimatta Onnellinen perhe jäi Kyllikki Forssellin ainoaksi ohjaukseksi. Töyri sen sijaan ohjasi vuonna 1957 vielä kaksi kokoillan elokuvaa (Pää pystyyn Helena ja Vääpelin kauhu) ja ryhtyi sitten Fennadan studiopäälliköksi.
Eeva-Kaarina Volanen muisteli af Hällströmin tapaa ohjata Peter von Baghin haastattelussa vuonna 1993. ”Kaikki tapahtui hyvin hiljaisesti, aivan kuin ei ohjaajaa olisi ollutkaan.” Volanen kertoo myös siitä, miltä tuntui näytellä öisin, af Hällströmin suosimaan aikaan. ”Se on myös ainoa filmi, jossa olen näytellyt Tauno Palon kanssa.”
Lähde:
Suomen kansallisfilmografia 5 (vuodet 1953–1956).