Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.
Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja. Sitä lähetettiin televisiossa vuosina 1995–2012.
Luotoloiden ja Mäkimaiden lisäksi Kotikadun ensimmäisellä kaudella nähtiin paljon muitakin hahmoja. Muistatko esimerkiksi Ville Virtasen esittämän Artun, joka oli töissä bensiksellä? Ehkä muistat myös lähikioskia pitäneen Katin (Minna Aaltonen), nyrkkeilijä-Riston (Antti Reini), pikkurikollinen Jake Bymanin (Juha Veijonen) tai älykkään poliisin Seijan (Mari Rantasila)? Koskisen 16-vuotiaat kaksoset Joni ja Miro (Lev ja Pavel Linnainmaa) ovat sarjan ainoat maailmankansalaiset, jotka uskovat tietävänsä miten maailma toimii.
Lisää tietoa Kotikadun henkilöistä löytyy muun muassa Wikipedian luettelosta.
Katsoessasi Kotikadun jaksoja Areenasta saattaa tulla tarve kommentoida tapahtumia ja kertoa fiiliksiä niistä. Olisi todella hauskaa, jos live-twiittaat katsomistasi tunnisteella #Kotikatulive. Spoilaamista ei tässä tapauksessa kannata pelätä.