Veroilmoituksen teko on nykyään helppoa. Ilmoitusta ei aina tarvitse edes palauttaa ja jos tarvitsee, verkon kautta se onnistuu kätevästi. Ehkä liiankin kätevästi, sillä usein vähennyksiä jää kirjaamatta - ja veronpalautukset saamatta. Osa vähennyksistä on jo valmiina kotiin tulleella esitäytetyllä veroilmoituksella, mutta osaa pitää erikseen vaatia.
Tarkista veroilmoituksen tiedot
Veroilmoitus kannattaa käydä läpi, vaikka veronpalautusta olisikin tulossa.
Vuoden viimeisestä palkkakuitista voit verrata, että kaikki tulot ja ennakonpidätykset ovat esitäytetyllä veroilmoituksella oikein. Ennakonpidätyksissä saattaa olla virheitä, jos sinulla on ollut esimerkiksi satunnaisia keikkatöitä.
Tarkasta palkkakuitin avulla myös eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen summat. Sama koskee ammattiyhdistyksien ja työttömyyskassojen jäsenmaksuja. Tyypillisesti juuri jäsenmaksut saattavat puuttua esitäytetystä veroilmoituksesta.
Tarkasta myös, että lainojen korot täsmäävät pankilta saamasi korkotodistuksen kanssa. Ole tarkkana, että lainojen käyttötarkoitus on oikein, koska niiden verokohtelu riippuu käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi asuntolainan korot ovat osittain vähennyskelpoisia, mutta kulutusluottojen, kuten autolainan ei.
Matkakustannusten omavastuu on 750 euroa
Vaadi vähennykset matkakustannuksista
Päivittäisistä asunnon ja työpaikan välisistä matkoista aiheutuneet kustannukset ovat vähennyskelpoisia halvimman kulkuneuvon taksan mukaan. Yleensä se tarkoittaa julkista kulkuneuvoa.
Muista kuitenkin että omavastuu keväällä 2019 jätettävässä veroilmoituksessa on 750 €/vuosi ja matkakustannusten yläraja on 7000 € vuodessa. Näin siis esimerkiksi Helsingin sisäinen matkakortti ei ylitä omavastuuta, mutta pääkaupunkiseudun seutulippu ylittää. Vuonna 2020 tilanne voi olla eri, kun HSL-alueen lippuhinnoittelu muuttuu.
Oma auto tai työsuhdeauto on halvin kulkuneuvo silloin, kun julkisia kulkuneuvoja ei ole lainkaan käytettävissä. Nykyisin on mahdollista vähentää jopa polkupyörälla kulkeminen, silloin vähennys on 85 €/vuosi. Muista kuitenkin tuo omavastuu 750 €.
Lisätietoja matkakustannusten, vaikkapa oman auton käytön vähentämisestä löytyy verottajan sivuilta.
Hyväksyttäviä tulonhankkimiskuluja voivat olla esimerkiksi työasunnon vuokrat tai tarvittava ammattikirjallisuus.
Ilmoita tulonhankkimiskulut
Tulonhankkimiskulut on yksi yleisimmistä verovähennyksistä. Verottaja vähentää palkkatuloista tulonhankkimiskuluina 750 euroa ilman eri selvitystä. Sinun ei siis kannata nähdä vaivaa kustannusten selvittämiseksi, jos todelliset tulonhankkimiskulusi eivät ylitä tuota määrää.
Omavastuun ylittäviä hyväksyttäviä kuluja voivat olla esimerkiksi työasunnon vuokrat tai tarvittava ammattikirjallisuus.
Ammattikirjallisuus saattaa mennä läpi vaikkapa opettajilla, mutta perussanomalehdet menevät harvoin läpi. Joissakin ammateissa saatetaan hyväksyä jopa työvaatteita vähennyksiksi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi univormut, joita ei arkivaatteina voi yleensä käyttää.
Nykyisin myös tietokoneen hankintakulut saattavat mennä tulonhankkimiskuluihin, jos pystyy osoittamaan koneen hankinnan liittyvän työtehtäviin.
Verottajan sivuilla on tarkempi luettelo tulonhankkimisvähennyksistä.
Jos remontti ajoittuu vuodenvaihteeseen, voit jakaa kotitalousvähennyksen laskujen maksupäivien mukaan kahdelle eri verovuodelle
Hyödynnä kotitalousvähennys
Kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä ovat esimerkiksi siivous, kodin ja vapaa-ajan asunnon korjaustyöt. Tällaisena ei pidetä yleensä kodinkoneiden korjaus- tai asennustöitä. Poikkeuksena ovat esimerkiksi tietokoneiden ja ohjelmistojen asennus- ja kunnossapitotyö.
Kotitalousvähennystä voit saada enimmillään 2400 € vuodessa. Omavastuu on 100 €. Tulojen suuruus ei vaikuta kotitalousvähennyksen määrään, eli jos saat vähennystä esimerkiksi 500 euroa, verosi pienenevät suoraan saman verran.
2400 € vuodessa on henkilökohtainen, joten pariskunnalta kotitalousvähennys on yhteensä jopa 4800 €. Jos 2400 euron henkilökohtainen yläraja ei ylity niin vähennystä kannattaa vaatia vain toiselle puolisolle. Näin omavastuu vähennetään vain kertaalleen.
Kotitalousvähennys myönnetään sinä vuonna, jona olet maksanut yrityksen laskun tai työntekijän palkan ja sivukulut. Jos esimerkiksi remontti ajoittuu vuodenvaihteeseen, voit hyödyntää kotitalousvähennystä kahtena eri verovuonna maksettujen laskujen mukaan. Omavastuuosuus toki vähennetään molempina vuosina.
Tarkemmat ohjeet kotitalousvähennyksestä löytyvät verottajan sivuilta.
Säilytä kuitit
Kuitteja tulonhankkimiskuluista, matkakuluista tai kotitalousvähennyksestä ei tarvitse liittää veroilmoitukseen. Verottaja ei tarkasta kaikkia veroilmoituksia. Osa veroilmoituksista tutkitaan tarkemmin ja tällöin kuitit voidaan pyytää nähtäväksi. Kuitit pitäisi säilyttää kuusi vuotta eli niin kauan kun verotusta voidaan oikaista.
Vuoden 2018 verotukseen sovelletaan pääsääntöisesti kolmen vuoden muutoksenhakuaikaa sekä oikaisuaikaa. Tietyissä tilanteissa verohallinnolla on kuitenkin kolmea vuotta pidempi aika oikaista verotusta verovelvollisen vahingoksi.
Muista asuntolainan korkojen vähennys
Pankki ilmoittaa lainan määrän ja lainan korot verottajalle, ja ne näkyvät esitäytetyllä veroilmoituksella. Ne kannattaa silti tarkastaa.
Asuntolainan korot vähennetään ensisijaisesti pääomatuloista, jolloin vähennyskelpoista on 30 prosenttia koroista. Jos sinulla ei ole pääomatuloja tai niitä on vähemmän kuin vähennettäviä korkoja, syntyy alijäämä. Tästä alijäämästä 30 % luetaan alijäämähyvitykseksi, joka vähennetään ansiotulojesi veroista. Jos tämä tuntuu monimutkaiselta niin verottajan sivuilta löytyy esimerkkejä.
Asuntolainalla tarkoitetaan lainaa, joka kohdistuu vakituisen asunnon hankkimiseen tai sen peruskorjaukseen. Kakkosasunnon lainan korot voivat tietyissä tapauksissa olla vähennyskelpoisia, jos esimerkiksi asuu työn takia eri paikkakunnalla kuin missä on perheen varsinainen koti.
Lisätietoja asuntolainan korkojen vähennyksistä löytyy verottajan sivuilta.
EDIT 11.4.2018: Päivitetty vuonna 2019 tehtävän veroilmoituksen (vuoden 2018 verotus) luvut. Päivitetty myös linkkejä.
EDIT 10.4.2018: Päivitetty vuonna 2018 tehtävän veroilmoituksen (vuoden 2017 verotus) luvut. Päivitetty myös linkkejä.
EDIT 7.5.2018 klo 11.45: Täsmennetty verotuksen oikaisuaikaa.