Chili con carne on nimensä mukaisesti chiliruoka, jossa liha on höysteenä, ei pääosassa. Paul valmistaa sen tällä kertaa maukkaista kotimaisista härkäpavuista ja tarjoaa sen kanssa ihanaa raguuta.
Sieni-kasvisraguu naudan niskan kera
Kasvikset antavat murealle naudanlihalle voimakkaan maun. Kuten näet, kasvismaailma on hyvin edustettuna tässä ruokaisassa raguussa.
Ainekset, 4 hlö
- 300 g naudan niskaa
- suolaa
- mustapippuria
- 30 g voita
- oliiviöljyä
- 300 g raastettua juuriselleriä
- 2 dl suikaloitua valkokaalia
- 5 pientä keltasipulia
- 3 valkosipulinkynttä hienoksi silputtuina
- 200 g sieniä, mieluiten pakastettuja suppilovahveroita
- 5 dl luomulihalientä
Tee näin:
- Mausta niska kauttaaltaan suolalla ja mustapippurilla.
- Ruskista se nokareessa voita ja tilkassa oliiviöljyä.
- Lisää joukkoon juuriselleriraaste, valkokaalisuikaleet, pilkotut keltasipulit ja valkosipulisilppu ja paista ne pehmeiksi.
- Paista sienet tilkassa oliiviöljyä ja lisää paistamisen lopulla nokare voita.
- Kumoa seos paistinliemineen valurautapataan ja lisää lihaliemi.
- Mausta suolalla ja mustapippurilla.
- Lisää sen verran vettä, että seos peittyy.
- Hauduta 175-asteisessa uunissa noin 1 tunti 45 minuuttia, kunnes liha hajoaa helposti.
- Revi liha kahdella haarukalla säikeiksi.
Chilillä maustetut härkäpavut
Kotimaiset härkäpavut ovat ihanaa ruokaa, jota meidän kaikkien tulisi syödä enemmän. Ne ovat edullinen, ravitseva ja hieno raaka-aine, jota on käytetty ruoanlaitossa 600-luvulta asti. Liota, keitä ja mausta.
Ainekset, 4 hlö
- 500 g kotimaisia härkäpapuja pakkauksen mukaan liotettuina
- 1 tl chipotlea (kuivattua savustettua chiliä)
- 1 tl kuivattua jauhettua chiliä
- 1 tl inkivääriä
- 1 tl maustepippuria
- 1 tl juustokuminaa
- 3 laakerinlehteä
- 1 ruukku korianteria hienoksi silputtuna
- oliiviöljy
- suolaa
Tee näin:
- Huuhtele ja valuta härkäpavut.
- Sekoita joukkoon mausteet suolaa lukuun ottamatta ja lisää sen verran vettä, että pavut peittyvät.
- Hauduta kannen alla pehmeiksi.
- Sekoita joukkoon korianterisilppu ja oliiviöljy ja mausta suolalla.
Lisää vettä keittämisen aikana sen sijaan, että täyttäisit kattilan heti aluksi, niin mausteet tarttuvat papuihin paremmin.
Kyssäkaali-omena-tyrnisalaatti
Kyssäkaalista ja omenasta tehty rouskuva salaatti sopii hyvin sekä papujen että raguun lisukkeeksi. Mehukkaat tyrnimarjat antavat sille lisää happamuutta.
Ainekset, 4 hlö
- 1 kyssäkaali suikaloituna
- 1 omena suikaloituna
- ½ dl pakastettuja tyrnimarjoja
- 1 salottisipuli hienoksi silputtuna
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
Tee näin:
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla.
Kaalitacot
Kaalinlehdet toimivat myös tacokuorina. Ne eivät hajoa tai murene haukattaessa ja niiden sisään on helppo kääräistä täytteet. Lisäksi ne ovat terveellisiä.
Ainekset, 4 hlö
- ½ valkokaalia
Tee näin:
- Irrota valkokaalista lehdet.
- Laita ne kiehuvaan veteen noin 20 sekunniksi.
- Jäähdytä ne kylmässä vedessä.