Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Ompele omat housut – trikoot joustavasta materiaalista

Lee syr gröna tights av stretchigt material
Lee ompelee vihreät trikoot joustavasta materiaalista Kuva: YLE/Strömsö

Housuja on vaikka minkälaisia, mutta pohja on sama ja jos aloittaa jostakin hyvin yksinkertaisesta, mallia voi muunnella ja kehitellä niin paljon kuin haluaa.

Etsi käsityölehdestä tai -kirjasta sopiva kaava, joka on haluamaasi kokoa, piirrä kaava ohjeen mukaan ja leikkaa kangas. Tästä näet, miten se tehdään – Ompele omat vatteesi osa 1. Yksinkertaisissa trikoissa ilman nilkkaresoria on takaosa ja etuosa, jotka leikataan halutusta kankaasta, esimerkiksi pehmeästä trikoosta.

Joustavien kankaiden kanssa on oltava tarkkana langansuunnan kanssa, koska muuten kangas alkaa vetää oudosti käytössä tai pesussa. Joustaviin kankaisiin on hyvä käyttää erikoisneuloja, jotka on tarkoitettu jerseyn tai trikoon ompeluun, ja ommellessa käytetään aina jousto-ommelta. Jousto-ompeleita on useimmiten monia erilaisia, joten kokeile, mikä toimii sinusta parhaiten. Joustavista kankaista/neuleista tekee tavallisia kudottuja puuvillakankaita vaikeampia se, että ompeleiden purkaminen niistä ei onnistu, vaan kankaaseen tulee helposti reikiä, joten aloittelijana on hyvä olla tietoinen siitä.

Jos haluat mieluimmin ommella pehmeät housut veluurista - löydät ohjeet täältä.

Kun kappaleet on leikattu, kaksi etu- ja kaksi takakappaletta, tee näin:

Sy yttre och inre bensöm med en töjbar söm
Ompele lahkeiden ulko- ja sisäsaumat jousto-ompelein Kuva: YLE/Strömsö
  • Aseta yksi etukappale yhtä takakappaletta vasten oikeat puolet vastakkain ja ompele lahkeen ulko- ja sisäsauma jousto-ompeleella.
  • Ompele toinen lahje samalla tavalla ja käännä se sitten oikeinpäin.
  • Laita nyt tämä lahje toisen vielä nurinpäin olevan lahkeen sisään. Näin oikeat puolet ovat vastakkain haaroista, ja lahkeet on helppo ommella yhteen nurjalta puolelta.
Lee nålar ihop grenen där grensömmen ska sys
Sy rätan mot avan i grensömmen Kuva: YLE/Strömsö
  • Ompele haarasauma jousto-ompeleella.
  • Käännä housut.
  • Tee lahkeisiin käänteet. Jos on varma, että pituus on oikea ja lahkeensuu on tarpeeksi tiukka, voi ommella lahkeen ulkosauman jälkeen käänteen ja ommella lahkeen sisäsauman vasta sen jälkeen.
  • Ompele ylös nauhakuja kuminauhalle / resorinauha.
  • Pujota kuminauha.

Lisää omien vaatteiden ompelemisesta

Kaavan löytäminen ja piirtäminen ja kankaan leikkaaminen
Ompele pehmeät housut veluurista

Leen ompeluvinkit pehmeiden neulekankaiden, kuten trikoon, collegekankaan ja veluurin ompelemiseen:

Använd alltid specialnålar anpassade till materialet då du syr på maskin
Käytä aina kullekin materiaalille tarkoitettuja ompelukoneenneuloja Kuva: YLE/Strömsö
  • Jos käytät saumuria, se työntää aluksi kangasta epätasaisesti, joten näkyvissä kohdissa, joissa haluat kankaiden kohtaavan siististi esimerkiksi pääntiessä, kun ompelet yhteen viimeisen olkasauman, voit ommella ensin tavallisella ompelukoneella, joka lukitsee kangaskerrokset paikoilleen.
  • Kun haluat päätellä saumurin langat, voit tehdä solmun ja taittaa langanpäät sitten saumaan ja ommella ne kiinni tavallisella ompelukoneella, ellet jaksa pujottaa niitä neulansilmään ja päätellä niitä käsin.
  • Tee pieniä testitilkkuja eri saumoilla esimerkiksi resorin kiinnittämistä tai taskujen suuta varten, ja samalla voit kokeilla, miten paljon resorikangasta pitää venyttää siisteimmän tuloksen saamiseksi ja nähdäksesi, millainen lopputulos eri saumoilla syntyy.
  • Käytä ompelukoneessa erikoisneuloja, jotka on tarkoitettu tietylle materiaalille, esimerkiksi jerseyneulaa tai trikooneulaa, joissa on pyöristetty kärki. Jos käyttää väärää tai huonoa neulaa, voi saumojen viereen syntyä pieniä reikiä, jotka näkyvät muutaman pesun jälkeen.
Lee nålar fast mönsterbitar på det stretchiga tyget
Enkla tights har en bak- och en framdel som klipps till
Till töjbara tyger är det bra att använda speciella nålar för just jersey eller trikå
Lee lägger ihop en rätsida  med en bakdel
Lee fållar byxorna nertill
Lee har sytt två ben, spegelvända mot varandra
Lee nålar ihop grenen där grensömmen ska sys
Till sist sys en kanal upptill för gummiband eller resår
Var noggrann med trådriktningen på töjbara tyger
Det finns oftast flera olika sorters töjbara sömmar på symaskinen
Lee lägger en framdel mot en bakdel med rätsidorna inåt
Lee syr ihop yttre och inre bensöm med töjbar söm
Fållarna är snygga och raka
Trä in benet i det andra benet som har rätan inåt
Lee syr grensömmen med töjbar söm
Lee matchar byxaorna med klänningen