Tositapahtumiin pohjautuva Invisible Heroes -draamasarja on katsottavissa Areenassa. Elävä arkisto avaa koosteessaan todellisia tapahtumia sarjan taustalla.
Presidentti Allenden johtama sosialistinen hallinto kaatui sotilasvallankaappaukseen 11.9.1973. Valta siirtyi sotilasjuntalle, joka julisti sotatilan ja ilmoitti, että kaikesta uuden hallinnon vastaisesta toiminnasta rangaistiin kuolemalla. Tuhansia vasemmistolaisia pidätettiin jo kaappauspäivänä.
Kyse ei ollut vain puolueen jäsenistä, vaan jokainen, jonka tiedettiin milloinkaan ottaneen vasemmistolaista kantaa poliittiseen kiistaan, sai pelätä. Heidät kuljetettiin Chilen kansallistadionille, missä heitä kuulusteltiin, kidutettiin ja osa teloitettiin. Vuosia jatkunut poliittinen kuohunta loppui ulkoisesti kuin seinään.
Chileläiset etsivät turvaa suurlähetystöistä. Ensimmäiseksi täyttyivät Latinalaisen Amerikan maiden lähetystöt, sillä näiden maiden kesken vallitsi perinteinen paikallinen suojeluoikeus. Suomella ei ollut Santiagossa lähetystöä, vain pieni presidentinpalatsin vieressä sijainnut edustusto. Sijainnistaan johtuen sinne ilmestyi vain muutama turvapaikanhakija.
Edustuston sijaan apua tarvitsevat hakeutuivat suoraan Suomen asiainhoitajan virka-asuntoon, joka ei sijainnut varsinaisella lähetystöalueella ja oli vartioimaton. Ensimmäiset turvaa hakevat heittivät matkalaukkunsa Tapani ja Lysa Brotheruksen aidan yli kaksi päivää vallankaappauksen jälkeen. Lähipäivien aikana tulijoita oli jo kolmisenkymmentä.
Alkoi operaatio, jonka aluksi Brotherus toimi tietoisesti ohjeistustensa vastaisesti. Toiminnan tuloksena noin 2 500 poliittista pakolaista pääsi muuttamaan pois Chilestä.
Edelstam, kokenut oman tiensä kulkija
Santiagossa olleet diplomaatit suhtautuivat pakolaisasiaan vaihtelevasti. Aktiivisimman roolin pakolaisten hyväksi ottivat hallitustensa luvalla Ruotsin, Italian ja Itävallan lähettiläät. Osa lähettiläistä jouduttiin jopa pakottamaan asiaan – esimerkiksi Norjan ja Hollannin lähettiläät vaihdettiin, jotta he toimisivat maansa toiveiden mukaisesti ja auttaisivat pakolaisia.
Ylivoimaisesti merkittävin rooli oli Ruotsin omapäisyydestään tunnetulla lähettiläällä Harald Edelstamilla. Suomen aktiivinen toiminta erosi kaikista muista siten, että Brotheruksella ei ollut siihen taustatukea omasta maastaan.
Aatelissukuinen Edelstam oli kokenut, kolmannen polven diplomaatti, joka ei aiemminkaan ollut epäröinyt toimia aktiivisesti. Toisen maailmansodan aikana hän oli piilotellut Berliinissä asunnossaan juutalaisia ja myöhemmin Oslossa avustanut sekä juutalaisia että Norjan vastarintaliikkeen jäseniä pakenemaan maasta. Norjalaiset antoivat hänelle tästä hyvästä lisänimen Musta neilikka viitaten sillä Punainen neilikka -romaanin aatelissankariin.
Vuonna 1973 Edelstam oli 60-vuotias, ja hän vastusti Chilen sotilasjunttaa avoimesti. Se tuli selväksi jo vallankaappauspäivänä, jolloin hän asettui koko arvovallallaan puolustamaan saarrettua Kuuban lähetystöä. Seuraavana päivänä hän ilmoitti – pääministeri Olof Palmen suostumuksella – Ruotsin ryhtyneen Kuuban suojeluvaltioksi.
Edelstam oli ensimmäinen länsimainen lähettiläs Santiagossa, joka otti suojeluunsa junttaa pakenevia ihmisiä. Hän kertoi asiasta sekä oman maansa että kansainväliselle medialle. Lehdistön kautta toimiminen oli yksi hänen toimintatavoistaan, eikä se jäänyt sotilasjuntalta huomaamatta. Marraskuussa alussa Kerstin Hanf kertoi raportissaan tilanteesta, johon Edelstam oli toimintansa vuoksi ajautunut.
Marraskuun lopusta tallessa olevassa ääninauhassa Edelstam kertoo lehdistölle tapauksesta, jossa juntta oli yrittänyt vangita hänen suojelemansa pakolaisnaisen sairaalasssa. Seurauksena oli ollut väkivaltainen yhteenotto Edelstamin kanssa. Hän kertoo lähetystönsä järjestäneen jo 500 pakolaisen muuton Ruotsiin.
Joulukuussa juntta oli saanut Edelstamin toimista tarpeekseen ja julisti hänet persona non grataksi. Oheinen haastattelu on annettu Kööpenhaminassa kuusi päivää karkotuksen jälkeen.
I think this brutal regime will continue. But it can't continue forever.
Harald Edelstam (10.12.1973)
Kotimaassaan Ruotsissa Edelstam nostettiin sankarin asemaan. Sädekehää kirkastivat myös hänen aiemmat toimensa hädänalaisten puolesta. Vuonna 2007 valmistunut elokuva Musta neilikka esitti hänet yksinäisenä sankarina, joka keinoja kaihtamatta toimi chileläisten hyväksi.
Elokuvan lopputeksteissä nähdään kuitenkin ote hänen haastattelustaan. Siinä hän kertoo, että Suomen Santiagon-edustaja oli diplomaateista ainoa, joka auttoi häntä pakolaisten pelastamisessa. Edustajan nimeä ei kuitenkaan kerrota.
Brotherus, nuori toisintoimija
Suomen ulkoministeriö komensi nuoren, espanjantaitoisen virkamiehensä Tapani Brotheruksen Chileen vuonna 1972. Tehtävänä oli perustaa maahan edustusto Suomen ja Chilen välisen kauppayhteistyön edistämiseksi. Tuolloin 33-vuotias Brotherus muutti perheineen maahan, jossa he olivat vierailleet ensimmäisen kerran jo vuonna 1963. Lysa Brotherus on kertonut iloinneensa siitä, että komennus tuli "rauhalliseen maahan".
Vallankaappaus muutti Brotherusten elämän päivässä. Eteen tulleet tilanteet ja niiden ratkaisut vaativat huomattavaa siviilirohkeutta myös Lysa Brotherukselta, kahden lapsen äidiltä. Hän mm. teki pitkiä ruoanhakumatkoja Argentiinaan, jotta talossa riittäisi ruokaa kymmenille yllätysvieraille.
Yksittäinen erikoinen tilanne koettiin syyskuun lopussa, jolloin ulkoministeriö lähetti Santiagoon edustajansa tutustumaan maan tilanteeseen. Brotherusten oli kutsuttava hänet ja ryhmä suomalaistoimittajia (Kerstin Hanf, Rauli Virtanen ja Sakari Määttänen) luokseen. He kutsuivat suomalaiset puutarhajuhliin, chileläiset olivat piilossa talon ullakolla. Toimittaja Määttänen pyrki tutkimaan myös talon sisätiloja, hän etsi pakolaisia. Talon emäntä esti ystävällisesti laajemmat etsinnät kodissaan.
Tapani Brotherus toimi tehtävässään Santiagossa kesään 1976 asti ja jatkoi sitten uraansa uusilla komennuksilla. Brotheruksen esimiehet eivät käyneet diplomaattinsa kanssa palautekeskustelua eivätkä kollegatkaan hänen sanojensa mukaan ottaneet kantaa hänen Chilessä tekemäänsä työhön. Brotherus on kertonut, että hänelle jäi epäselväksi, oliko pakolaisten auttaminen Suomen ulkopolitiikan mukaista vai ei.
Hänen lähtönsä jälkeen Suomi ei enää ottanut vastaan pakolaisia Chilestä. Vuonna 1977 Suomen Chilen-edustusto suljettiin kokonaan, mikä suretti Brotherusta. Hän olisi pitänyt tärkenänä suomalaisten pysymistä maassa myös juntan vallassaoloaikana.
Vuonna 1998 tehdyssä radiohaastattelussa Brotherus vastaa kysymyksiin vallankaappauksesta sekä myös turvapaikanhakijoiden saapumisesta "lähetystöön". Haastattelussa ei viitata siihen, että he saapuivat Brotherusten kotiin.
DDR oli iloinen siitä, että ensimmäisen kerran hekin saivat pakolaisia, eikä vain toisinpäin.
Tapani Brotherus (1998)
Asia nousi esiin uudella kärjellä esiin vasta vuonna 2010, jolloin Heikki Hiilamo julkaisi aiheesta Kuoleman listat -nimisen kirjan. Uudet, tarkemmat tiedot Brotheruksen liki 40 vuotta aiemmin tekemästä humanitäärisestä työstä ylittivät uutiskynnyksen kirkkaasti.
Salassapito liittyy Suomen ulkopolitiikkaan, tällaisista asioista ei ole ollut tapana puhua, ja se on jäänyt siksi unholaan. Tähän päivään saakka.
Heikki Hiilamo (2010)
Tuli päivä, että meidän piti mennä kadunkulmaan. Odottaa, että tulee auto ja ulkomaalainen mies, joka hakee meidät. Mies tuli. Tapani Brotherus oli tää henkilö.
Miguel Vera (2013)
Harri Alanteen vuonna 2013 ohjaamassa dokumentissa Brotherus tapaa aikoinaan Suomeen pakolaisena auttamansa valokuvaajan Miguel Veran. Dokumentti tuo nähtäväksi Veran perheen tarinan, Miguelin lisäksi siihen antaa oman näkökulmansa hänen veljensä Adolfo, jonka suomalaiset niin ikään tuntevat nimekkäänä valokuvaajana. Adolfo muistaa lähtöpäivän Santiagosta marraskuussa 1973 erityisen hyvin siksiksin, että se oli hänen 18-vuotissyntymäpäivänsä.
Kyllä mä sanon, että sun rohkeutesi on ollut suurta. – No, se oli vain byrokraattista rohkeutta.
Tapani Brotherus vastaa Miguel Veralle (2013)
Tapani Brotheruksen poika Tomi Brotherus ohjasi tapahtumista ansiokkaan dokumentin vuonna 2013. Salaista diplomatiaa kertoo ohjaajaa itseään läheisesti sivunneen tarinan asianosaisten ja lukuisten silminnäkijöiden äänin. Heitä ovat Tapani ja Lysa Brothruksen lisäksi mm. Ilkka Jaamala, Arnold Voigt, Alfonso Padilla, Tomás Balaguer, Angelina Vásquez, Maria Arraño de Kivikko, Tina Nunn, ja Rauli Virtanen.
En ole mikään hyvä kitaristi, mutta aloin laulaa hiljaa Bellmanin viisuja. Sanoin miehelle: "Kuuntele, tämä on minun maastani."
Lysa Brotherus kertoo, miten sai rauhoitetuksi hermoromahduksen saaneen pakolaismiehen (2013)
Vuonna 2019 valmistunut sarja Invisible Heroes tuo Santiagon tapahtumille kansainvälistä näkyvyyttä draaman kautta. Tositapahtumiin pohjautuvan, Hiilamon kirjaan tukeutuvan draaman keskiössä ovat Tapani ja Lysa Brotherus. Myös Harald Edelstamilla on luonnollisesti keskeinen rooli. Kuusiosainen sarja valmistui suomalais-chileläisenä yhteistyönä.
Juho-Pekka Rantala haastatteli Brotherusta alkuvuodesta 2019. Miten hän itse suhtautuu vuosikymmenten jälkeen tulevaan julkiseen hatunnostoon?
Taisitte oppia, ettei ihan kaikkea kannata laittaa paperille? – Niin, eikös se ole ihan yleistä diplomatiassa?
Tapani Brotherus vastaa Juho-Pekka Rantalan kysymykseen (2019)
Artikkelin kirjallisena lähteenä on käytetty Heikki Hiilamon teosta Näkymättömät sankarit. Suomalaisten salainen apu Chilen vallankaappauksen uhreille. Into 2019.