Toimittaja Anna Laine vieraili Kamrat-sarjassa (2007) Venäjällä selvittämässä, millainen maa on itäinen naapurimme. Suomalaisten mielestä Venäjä oli naapurisopua alati uhkaava valtio, jossa mistään ei oikein piitata ja muun muassa muoti musiikkimakua myöten oli jämähtänyt Neuvostoliiton aikaan.
Vuonna 2007 kuvatussa kymmenosaisessa Kamrat-sarjassa esitettiin kymmenen väitettä tai kysymystä, joihin Anna Laine etsi Venäjällä vastauksia. Vastaajina olivat niin kadunkulkijat kuin tutkijat sekä taiteilijat, yrittäjät ja kirkonmiehet.
Laine vieraili vuonna 2008 Ruotsissa ja 2009 Virossa Kamrat-sarjan merkeissä. Venäjä-osuuden ohjelmat voit katsoa tämän artikkelin yhteydessä sekä Areenassa.
Olen menossa maahan, jossa meidän suomalaisten mielestä kaikki ovat rikollisia, naiset ovat huoria, kaikki ajavat Ladoilla, ruoka on pahaa ja siellä haisee.
Anna Laine sarjan aloitusjaksossa.
1. Jokainen venäläinen on vihollinen tai rikollinen
Jonkinlainen epämukavuuden tunne on molemminpuolista. Tämä tunne tulee pysyy varmasti aina välillämme.
Nikita Lomagin, historioitsija
Suomalaisten käsitys Venäjästä naapuriystävänä oli tyly. Ensimmäisessä osassa etsittiinkin syitä sille, miksi suomalaisilla ja venäläisillä oli niin vaikea suhde, ja oliko suomalaisten venäläisiä kohtaan tuntemassa pelossa mitään todellisuuspohjaa. Historioitsija Nikita Lomagin löysi vaikeille naapuriväleille syitä historiasta, varsinkin talvi- ja jatkosodasta. Lomaginin mukaan maataan puolustavilta suomalaisilta lähes kaikilta kuoli omaisia tai läheisiä näissä sodissa. Kokemus synnytti epäoikeudenmukaisuuden tunteen.
Toisaalta venäläisten mielestä heistä oli annettu tietoisesti sellainen kuva, että he olivat uhkaavia. Mutta venäläisetkin pelkäsivät ja tunsivat epäluuloa toisia ihmisiä kohtaan. Venäläiset pelkäsivät armeijaan menoa, maantieliikennettä, sairauksia ja miliisiä.
Historioitsija Lomaginin mukaan poliisi olikin venäläinen ongelma. He olivat hänen mukaansa usein kieli- ja ammattitaidottomia rangaistusten jakajia. Miliisiä pidettiin myös rikollisena. Syy tähän löytyi myös kehnosta palkasta, sillä vuonna 2007 miliisin keskipalkka oli 200 euroa kuukaudessa.
2. Venäläiset naiset ovat huoria
Venäläinen nainen on kyllästynyt kurjuuteen.
Aleksander Vasiljev, muotihistorioitsija
Toisessa osassa puhutaan siitä, millainen oli venäläinen nainen. Venäläisistä naisen kuului olla kaunis, hyväsydäminen, työteliäs ja hoikka. Moni haastatelluista oli myös sitä mieltä, että mies oli se, joka päätti parisuhteen ja perheen asioista.
Muotivaatteita myyvän yrityksen omistajalla Aizel Gusenovalla oli myös toisenlainen näkökulma. Moni nainen halusi elää mielenkiintoisen elämän, mutta se ei tarkoittanut feminismiä, jota Venäjällä ei juurikaan ollut. Täysin itsenäiseen naiseen hänkään ei uskonut.
Kun muotihistorioitsija Aleksander Vasiljevilta kysyi, millainen oli venäläinen nainen, hän sanoi heidän tavoittelevan rikkaita naimakauppoja, koska olivat kyllästyneitä kurjuuteen. Sitä kun oli saatu riittävästi kommunismin aikana.
3. Venäläinen musiikki on pelkkää balalaikaa ja puulusikkaa
Popmusiikkia on helppo myydä, koska sitä on helppo kuunnella. Ei tarvitse ajatella.
Juri Sevtsuk pietarilainen muusikko
Venäjällä musiikissa ja sen esittämisessä länsimaiset vaikutteet olivat voimakkaat. Sen sisältö ja esittämistapa riippuivat siitä, missäpäin Venäjää oltiin. Moskovassa musiikki- ja sen esitykset sisälsivät glamouria, kun taas muualla sisältö oli tärkeää. "Mitä huonompia kappaleet ovat, sitä rehellisempiä ne ovat", asian muotoili Zveri-nimisen bändin perustaja Roman Zver.
Popmusiikki levisikin Venäjällä helposti. Syy tähän oli muusikko ja runoilija Juri Sevtsukin mukaan se, että popmusiikkia oli helppo myydä, koska sitä oli helppo kuunnella. Popmusiikin leviämistä selitti myös se, että Venäjällä taiteet ja kulttuuri kärsivät villistä kapitalismista. "Kaikki helppo käy kaupaksi kuten suklaa, huumeet, votka ja myös popmusiikki," sanoo Sevtsuk.
4. Venäjällä haisee.
Ei täällä mikään haise. Ilma tuntuu raikkaalta.
Nuori venäläismies hajuista Neva-joen rannalla.
Anna Laine kävi haistelemassa Venäjää, sillä ympäristökatastrofit kuten Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus loivat venäläisistä kuvan elinympäristöstään piittaamattomista ihmisistä.
Virtsa ei haissut Venäjällä. Siellä ei saanut virtsata puistoissa ja porttikongeissa. Hätää helpottamaan oli pystytetty lukuisia vessoja ja lisäksi erityiset vessabussit kulkivat paikasta toiseen tarjoamalla wc-palveluja.
Ulkona sen sijaan saattoivat muut hajut vallita. Kaupungeissa ilmaa rasittivat tehtaat ja autoissa käytetty pahanhajuinen bensa. Myös kaupunkien suuri väestötiheys loi omia hajuja.
Vesistöjen puhtaus ei ollut sekään aina hyvällä tolalla. Ihmiset kuitenkin uivat esimerkiksi Neva-joessa, vaikka sen tiedettiin olevan saastunut. Nuori mies kiistikin Nevan rannalla, että siellä haisisi mikään. Hänen mielestään ilma tuntui raikkaalta.
5. Venäläiset ovat köyhiä ja laiskoja
Henkiset asiat eivät voi kehittyä ilman taloudellista turvaa.
Mieshenkilö ravintolassa
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjällä perustettiin lukuisia yrityksiä ja osa menestyi hyvin taloudellisesti. Moni venäläinen vaurastui ja se näkyi luonnollisesti vaikkapa ylellisyystuotteiden kulutuksessa. Isolla osalla venäläisistä ansiotaso oli kuitenkin esimerkiksi suomalaisittain vaatimaton. Vuonna 2007 venäläisen keskipalkka oli 330 euroa kuussa. Terveyskeskuslääkäri ansaitsi 414 euroa kuukaudessa, mutta insinöörin ansiot olivat jopa 2000 euroa kuukaudessa.
Rahan merkitys oli monelle suuri, koska sillä pystyi kohottamaan omaa ja perheensä elämänlaatua. Kuten nuori moskovalaismies sanoi: "Henkiset asiat eivät voi kehittyä ilman taloudellista turvaa."
Moskova olikin yksi tärkeimmistä Venäjän rahamaailman keskuksista. Limusiinissa istuvan nuoren naisen mukaan Moskovaan tulivat ne, jotka rakastivat rahaa, etsivät rahaa ja halusivat ansaita rahaa.
Toisaalta Venäjällä oli paljon köyhyyttä myös suurissa kaupungeissa ja maaseudulla, jossa elämisen puitteet olivat vaatimattomat. Työtä piti kaikkien tehdä, sillä leipä ei tullut ilmaiseksi, ajateltiin maaseudulla. Toisaalta, jos ei ollut työtä, ei ollut leipääkään.
6. Venäläinen ruoka on pahaa, ja siellä juodaan paljon votkaa.
Jos on levoton sielu, votka rauhoittaa nopeasti.
Misha votkan äärellä.
Hienot ja erikoiset ravintolamiljööt, pikaruokapaikat ja monet erikoisdieettejä tarjonneet ravintolat olivat osa nykyaikaista venäläistä ruokakulttuuria. Niistä löytyivät kansainväliset vaikutteet ja tutut venäläiset ruokalajit. Anna Laineen mukaan parasta Venäjällä oli kuitenkin se, ettei siellä tarvinnut nähdä nälkää. Ongelmana oli pikemminkin runsaudenpuute.
Votka lienee yksi venäläisyyteen herkästi liitetyistä asioista. Misha-niminen mieshenkilö sanoi juovansa joka päivä 100 grammaa votkaa töiden jälkeen, koska hänen mukaansa levoton sielu rauhoittui votkan äärellä. Votkan sanottiin myös nostavan mielialaa ja vapauttavan komplekseista.
Alkoholikulttuuri oli Venäjälläkin muuttumassa ainakin ravintoloitsija Andrei Smirnovin mukaan. Hän sanoi, että viini oli syrjäyttämässä votkan, eivätkä asiakkaat halunneet enää humaltua vaan tulla iloisiksi.
7. Venäläiselle uskonto on vain kultaa ja krumeluuria
Kynttilänjalat, ikonostaasit, kieli tai jumalanpalveluspuku eivät tee meistä kristittyjä vaan osallisuus Jumalan maailmalle antamasta totuudesta. Ulkoiset puitteet saattavat joissakin kohdin estää näkemästä todellista tietämme.
Isä Viktor Maksimovski
Venäjällä etenkin ortodoksisuus oli näkyvä osa yhteiskuntaa. Kirkon merkitys venäläisille oli suuri, sillä 68 % kansalaisista sanoi luottavansa kirkkoon. Millainen oli venäläinen uskonto, kun kirkossakin saattoi olla pankkiautomaatti? Oliko se vain kullankimallusta ja krumeluuria?
Isä Viktor Maksimovski korosti kirkon yhteiskunnallista merkitystä ja vastuuta. Se ei kuitenkaan hänen mukaansa tarkoittanut sitä, että kirkko palvelisi valtiopäämiestä ja hallitsijoita. Kirkko oli Jumalaa sekä kansaa ja sitä myöten valtiota varten, mutta suhde valtioon täytyi säilyttää vapaana ja avoimena. Ulkoiset puitteet saattoivat kuitenkin hänen mukaansa hämätä näkemästä kristityn todellista tietä.
Taivaalliset voimat eivät olleet ainoita, joihin kansa uskoi. Taikausko oli säilyttänyt asemansa, sillä 60 % venäläisistä luotti erilaisiin uskomuksiin ja niiden parantavaan voimaan.
8. Venäläinen kirjallisuus on synkkää ja pitkäpiimäistä
Tänä päivänä voidaan julkaista millaisia kirjoja tahansa.
Nikolai Aleksandrov, kirjallisuudentutkija
Venäjällä arvostettiin kirjailijoita. Se näkyi muun muassa siinä, että kirjailijoiden koteja oli kunnostettu museoiksi ja klassikoista otettiin uusia painoksia. Toista oli kuitenkin Neuvostoliiton aikana, jolloin moni kirjailija joutui vainotuksi valtion toimesta.
Venäläiset olivat ahkeria lukijoita, jopa niin ahkeria, että osa kirjakaupoista piti ovensa auki ympäri vuorokauden. Mitä venäläinen luki? Kirjallisuudentutkija Nikolai Aleksandrovin mukaan vastaus riippui siitä, keneltä kysyi. Ironiset salapoliisiromaanit ja romanttinen kirjallisuus olivat kotirouvien suosiossa, kun taas nuoret lukivat ammattikirjallisuuden lisäksi historiallisia monografioita. Pelkästään yleissivistyksen vuoksi vähintään yksi klassikko kuului luettavien joukkoon.
Jotain oli kuitenkin kirjallisuudessa muuttunut. Kirjallisuudentutkijan mukaan nykyään voitiin julkaista millaista kirjallisuutta tahansa ja kirjailijat voivat kirjoittaa mistä tahansa. Mitään esteitä ei hänen mukaansa ollut.
9. Venäläinen uskoo sokeasti johtajaansa – oli se sitten millainen tahansa
Venäjällä johtajaan, presidenttiin suhtaudutaan kuin Jumalaan.
Fjodor Dubrov, kuvataiteilija
Millainen oli hyvä johtaja? Siitä Venäjällä vaikutti olevan lähes yksimielinen näkemys. Johtajan oli oltava omilla jaloillaan kävelevä, puhekykyinen ja terve. Tambovin hiippakunnan kirkkoherra Isä Dmitri Bykov muotoili asian hieman toisin.
Hänen mielestään suuri maa tarvitsi suuren johtajan. Hän oli luotettava ja kansa halusi seurata häntä. Johtaja oli myös isänmaallinen, venäläisyyttä ja Venäjän rajoja kunnioittava.
Kuvataitelija Fjodor Dubrov tunsi venäläisten suuren johtajan kaipuun. Hänen järkytyksekseen osin ironisiksi tarkoitetut maalaukset presidentti Vladimir Putinista muuttuivat pyhiksi kuviksi, kun nuoret naiset menivät niiden eteen rukoilemaan muun muassa onnea rakkaudessa. Putinista oli tullut jumala.
Eikä presidentti Putin moitteita saanutkaan haastatteluissa: Hänen sanottiin olevan loistava, hyvä ja hieno sekä vahva ja erikoislaatuinen ihminen. "Putin oli myös todellinen mies, upea, uuden vuosituhannen seksisymboli".
10. Voiko venäläinen olla onnellinen?
Venäläiselle onni on sitä, ettei kukaan häiritse venäläisten elämistä ja meidän elämistä häiritsevät kaikki.
Mies kadulla
Suomalaiselle venäläinen arki näyttäyty dramaattisena ja teatraalisena. Palkittu teatteriohjaaja Lev Dodinin mukaan vieras maa vaikutti aina teatraaliselta. Toisaalta jos elämä menettää teatraalisuutensa, se muuttuu ikäväksi, hän sanoi mutta muistutti, että ihmisenä oleminen on vaikeaa. Hänen mukaansa erityisen vaikeaa oli kokea onnea, jos kohtasi julmuutta.
Miten tavalliset venäläiset määrittelivät onnellisuuden? Venäläisten mielestä onni ja onnellisuus riippuivat siitä, millainen oli henkinen tila. Nuoren miehen mielestä huonotuulisuus esti onnellisuuden kokemisen. Pietarilaismiehelle onnellisuus oli sitä, että kun kukaan ei häiritse venäläisten elämää. Hänen mukaansa venäläisten elämistä häiritsevät kaikki. "Onnea on, kun aurinko paistaa, kaikki on hyvin ja asiat sujuvat," sanoi puolestaan venäläisnainen. Myös datsha, vapaa-ajanasunto merkitsi toiselle onnea, koska raitis ilma teki sielulle hyvää ja sielu oli venäläisten lempiaiheita.
.