Kirkkotaiteena ikonit ovat yhtäältä sidoksissa uskonnolliseen käyttötarkoitukseensa kuin kuvataiteen menetelmiin.
Sana ikoni tulee kreikankielisestä sanasta eikon, joka tarkoittaa kuvaa ja kirkollisessa merkityksessä pyhää kuvaa. Ensimmäinen ikoni on perimätiedon mukaan ollut liinaan tallentunut Kristuksen kasvokuva, joka lahjoitettiin Edessan kuninkaalle Abgarille, jotta tämä paranisi sairaudestaan.
Tämä ikoni on nimeltään Käsittätehty Kristuksen ikoni. Niinikään perimätiedon mukaan ensimmäinen ikonimaalari olisi ollut evankelista Luukas, jonka sanotaan maalanneen ensimmäisen ihmeitä tekevän Jumalanäidin ikonin.
Ikonit ovat taidetta, jota ei voi irrottaa kristinuskon kokonaisuudesta
Ikoni on pyhiksi koetuista asioista kertova kuva. Sen ensisijainen tehtävä on olla ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. Ikoni kuuluu myös osaksi ortodoksista kotia. Ikoneja ei palvota vaan ne ovat rukoksen välikappaleita, jotka myös kertovat evankeliumien sanomaa.
Aamu-tv:n lähetyksessä arkkimandriitta Sergei kertoo ikonin merkityksestä ortodoksisuudelle ja kuvien pitkästä historiasta sekä muista liturgisista käyttöesineistä.
Suosituimmat ikoniaiheet ovat Kristus, Jumalanäiti, pyhät ihmiset ja tapahtumaikonit, jotka kertovat evankeliumin tapahtumista. Ikoneista on olemassa vakiintuneita malleja, joita kutsutaan ikonityypeiksi.
Pyhän Kolminaisuuden ikoni, joka on Andrei Rublevin mallin mukaan maalattu, lienee tunnetuin. Näin kertoo taidehistorioitsija Katariina Husso Yle Savon radiohaastattelussa vuonna 2011.
Ikonien perusajatus on muuttumaton uskonnollinen maailma.
Igor Lavrenenko, ikonimestari
Ikonimestari Igor Lavrenenko on restauroinut Pietarin Verikirkon eli Kristuksen Ylösnousemuksen katedraalin mosaiikki-ikoneja. Hänen mukaansa ikonin perusajatuksena on uskonnollinen maailma, joka on muuttumaton.
Lavrenenkon mielestä ikonit muodostavat oman taiteenlajinsa, jota on jopa vaikea nimittää taiteeksi.
Ikonintekijä tai restauroija kun toteuttaa värien avulla Jumalan sanaa ja samalla pohtii elämänsä tärkeimpiä asioita. Arvo Tuomisen toimittamassa Verikirkon ikonimestari -ohjelmassa (2006) kovia kokenut kirkko näyttäytyy myös vaikuttavana historian tapahtumien todistajana.
Ihmeitä tekevät ikonit
Jokainen ikoni voi olla ihmeitä tekevä, mutta ortodoksinen kirkko määrittelee virallisesti ikonin ihmeitä tekeväksi, jos siihen liittyy jotain, minkä on katsottu täyttävän ihmeen määritelmät.
Kyseessä voi esimerkiksi olla parantumisihme tai selviäminen sodasta tai muusta vaarallisesta tilanteesta. Näitä ihmeitä on pyritty kuvaamaan ikonin kuvakielessä.
Ihmeitä tekeviä ikoneja on ympäri ortodoksista maailmaa ja niitä on arviolta noin kymmenentuhatta.
Suomen ortodoksinen kirkko on määritellyt kuusi Jumalanäitiä kuvaavaa ikonia ihmeitä tekeviksi. Nämä ihmeitä tekevät Jumalanäidin ikonit ovat Konevitsan Jumalanäiti, Valamon Jumalanäiti ja Suloisesti suuteleva Jumalanäiti, Jerusalemin Jumalanäiti, Jumalanäidin Akatistos -ikoni ja Kozelštšinan Jumalanäiti.
Ikonit sijaitsevat Valamon ja Lintulan luostareissa Heinävedellä, Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa Kuopiossa ja Uspenskin katedraalissa Helsingissä.
Pohjantähden alla -ohjelmassa (1999) aiheena on kenties Suomen tunnetuin ihmeitä tekevä ikoni Konevitsan Jumalanäidin ikoni.
Se sijaitsi alun alkaen Konevitsan munkkiluostarissa Karjalassa. Kun viime sodan aikana luostariveljet evakuoitiin Keiteleelle, lähdönhetkellä oli syntynyt kiistaa ikonin sijainnista. Suurin osa halusi ikonin mukaan, mutta yksi munkeista vastusti ajatusta.
Syntyneen kiivaankin kiistan seurauksena ikoni sai osuman. Isä Erkki Piiroinen sanookin hymyillen, että näin myös Karjalan äiti tuli Suomeen haavoitettuna.
Ikonin ihmetekoja on todistanut aikanaan useita henkilöitä ja niitä on perimätietona kerrottu eteenpäin. Arkkimandriitta Sergei toteaa ohjelmassa, että uusista ihmeistä kerrotaan jatkuvasta, vaikka niistä ei olekaan kerrottu julkisesti.
Liikkeenharjoittaja Liisa Kärki kuitenkin kertoo ohjelmassa, miten hän on saanut Jumalanäidiltä avun omassa henkilökohtaisessa asiassaan.
Luostarien kutsu: osa 5
Venäjällä sen sijaan ihmeitä tekeviä ikoneja on useita. Nämä ikonit ovat suojelleet kaupunkilaisia vihollisen hyökkäyksiltä ja pelastaneet kulkutaudeilta. Yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista myös suomalaisten keskuudessa on Tihvinän Jumalanäidin ikoni.
Perimätiedon mukaan alkuperäisen tihvinäläisen maalasi apostoli Luukas Jerusalemissa. Luostarien kutsu -sarjassa (2008) tutustutaan myös tähän ikoniin ja sen ihmetekoihin.
Lähes jokaisella muinaisella venäläisellä kaupungilla on oma ihmeitä tekevä nimikkoikoninsa. Jumalanäidin ikonilla on erityisesti Venäjälla suuri merkitys. Äiti Juliaana muistuttaa, että sielu kääntyy ensimmäiseksi Jumalanäidin puoleen, koska hän on ollut tavallinen ihminen kuten me.
– Siksi Jumalanäiti myös ymmärtää meitä parhaiten, hän sanoo.
Ikonimaalarin luomistyö syntyy pyhän ja kuvataiteen välimaastossa
Ikonimaalarin on perehdyttävä muun muassa pyhien elämäkertoihin, liturgisiin ja dogmaattisiiin kysymyksiin. Siksi ikonimaalarin omille henkilökohtaisille tulkinnoille ei jää tilaa eikä hän voi toteuttaa omia henkilökohtaisia mieltymyksiään ikonia maalatessaan.
Ikonimaalausta on pidetty perinteisesti työnä, jota tehdään luostareissa. Se ei kuitenkaan olle sidoksissa luostarikutsumukseen, vaikka vaatiikin teologista tietämystä.
Luostarissa tehtävässä ikonimaalauksessa joudutaan usein olemaan samojen ongelmien ja kysymysten kanssa tekemisissä kuin vaikkapa harrastajapiireissä.
Ikonia maalatessa tuntuu siltä, että pyhä, jota maalaa, tulee avuksi.
Nunna Nektaria, Lintulan luostari
Katse ja ilme ovat ikonimaalarille tärkeitä kohteita. Vaikeaksi tietyn ilmeen saavuttamisen tekee se, että pienikin väärä liike muuttaa sitä.
Kasvoihin on esimerkiksi saatava hellyyttä, varsinkin jos ikoni kuvaa Hellyyden Jumalanäitiä.
– Jotta saisi ikonin katsomaan suoraan silmiin, saa tehdä työtä, toteaa Lintulan luostarin sisar Juliaana, jonka ikonimaalausopinnot alkoivat vuosia sitten Kreikassa luostarissa.
Ikonimaalarille itse kohde voi olla myös suureksi avuksi. Nunna Nektaria on kokenut vahvasti kuvattavan pyhän läsnäolon. Pyhä ikään kuin tulee avuksi eikä maalaajan ja kohteen välissä ole tällöin mitään.
Ikonimaalauksessa yhdistyvät kuvataide, itseään suurempi sanoma ja mahdollisuus toimia tavallaan kirkon hengellisenä lähettiläänä.
Ikonimaalari Liisa Tynkkynen.
Imatralaiselle ikonimaalarille Liisa Tynkkyselle ikonit ovat kiinteä osa hänen elämäänsä. Hänen perheensä koti on ortodoksipappilassa, ja hän itse sekä maalaa ikoneja että opettaa ikonimaalausta.
Yle Kaakkois-Suomen uutisten (2017) haastattelussa hän kuvaa suhdettaan ikoneihin toteamalla, että ikonimaalauksessa yhdistyvät kuvataide, kristillinen sanoma ja osallisuus kirkon toiminnassa.
Liisa Tynkkynen havainnollistaa, miten ikonin työstäminen aloitetaan. Ikonin maalaaminen aloitetaan piirtämisestä. Ikonin piirtämisessä viivan pitäisi kulkea niin, että ihmisen silmä osaisi seurata katseellaan eri hahmoja niin, että viime kädessä silmä pysähtyy kaikkein tärkeimpään ja olennaisimpaan eli pyhän ihmisen kasvoihin ja käsiin.
Jotta maalaus tunnistettaisiin ikoniksi, siinä on oltava tiettyjä elementtejä. Muutoin se jäisi vain hengelliseksi kuvaksi.
Pyhällä henkilöllä täytyisi myös olla sädekehä, koska pyhät henkilöt ovat omassa kilvoittelussaan Jumalan armon kirkastamia. Ikonissa pitää olla myös sommitelmaan kuuluva kehys, sillä kehys sitoo pyhän aiheen tähän maailmaan.
Ikonissa on myös oltava kirjoitettuna tekstinä kuva-aihe sädekehä. Omaa nimeään ikonimaalari ei kuvaan laita. Lopuksi ikoni yleensä viedään siunattavaksi, hän jatkaa.
Vaikka samasta mallista useampi tekee ikonia, jokaisen käden kautta se syntyy erilaisena ikonina.
Aino Nummela, ikonimaalausharrastaja ohjelmassa Kotimaan kasvot.
Ikonimaalauksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Monet ikonimaalauksesta innostuneet luterilaiset kiinnostuvat myös ennen pitkään ortodoksisuudesta.
Kotimaan kasvot -ohjelman jaksossa Ikonin tiellä (2005) lietolainen ikonimaalauksen opettaja Margit Vainio ja hänen oppilaansa kertovat maalaamisesta ja heidän omasta suhteestaan ikoneihin.
Ikoni ei ole koskaan kopio mallista vaan toisinto, johon tekijä väistämättä jättää itsestään jotain. Toisaalta ikonimaalauksen opettajilla voi olla toisistaan eroavia tapoja opettaa tai millaisia värejä he käyttävät.
Ikonimaalari Ulla Vaajakallio kertoo ikoneista ja niiden tekemisestä radio-ohjelmassa Ikoni (2018), jossa aihetta lähestystään myös semanttisesta näkökulmasta.
Vaajakallio on maalannut Tapiolan ortodoksikirkon ikonostaasin ja kattokruunun. Hän oikoo käsityksiä siitä, että ikoni olisi vain pieni puupinnalle maalattu kuva. Ikonit voivat olla myös suuria seinämaalauksia freskoja, jotka eroavat puupintaisista maalaustöistä lähinnä maalaustekniikan osalta.
Lisäksi tunnetaan myös mosaiikki- ja metalli-ikoneja.
Ikonimaalausta opiskelevat tietävät, että työ edellyttää paitsi aikaa myös kärsivällisyyttä sekä maalaustarvikkeiden monipuolisuutta. Yle Hämeen uutislähetyksessä tutustutaan ikonimaalauksesta kiinnostuneisiin luterilaisiin, joille maalausharrastus on avannut tietä ortodoksisuuteen.
Lähteet: Arkkimandriitta Arseni: Ikonikirja, 2001; Pyhittäjä Andrei Rublev, ort.fi; Wikipedia: Andrei Rublev (elokuva); Ortodoksi.net; Wikipedia: Käspaikka; Yle.fi.: Pyhien pyyhkeiden perinne elää; Ikonit – ortodoksista kirkkotaidetta; Ronkainen Maria, Suomalaiset ihmeitä tekevät ikonit, pro gradu 2019, Taidehistorian laitos Jyväskylän yliopisto