Pääsiäisaskartelu lasten kanssa kuuluu keväisiin perheen yhteisiin askareisiin. Tässä on vinkit kranssiin ja liinaan, joihin inspiraation antoivat kaksi pientä kania.
Tee tupsukanien koristama kranssi
Tarvikkeet:
- olkikranssi (käytimme kranssipohjaa, jonka halkaisija on 35 cm)
- 1 x 1,2 m säkkikangasta tai muuta kangasta riittää sekä kranssiin että liinaan
- jäännöslankoja
- vähän pieniä huovanpaloja tai muita kankaanpaloja korviksi ja nenäksi
- silmät
- paperia, leimasimia, leimasintyyny ja nyöriä viirisiimaan
Tee näin:
- Tee kaksi tupsua kutakin kania varten valitsemastasi langasta. Helpointa on tehdä tupsut kieputtamalla lankaa paksusti pahvinpalan päälle. Pujota langanpätkä lankojen alta ja solmi. Irrota pahvinpalasta ja solmi uudelleen koko nipun yli. Leikkaa silmukat auki samalla, kun pidät kiinni solmimislangasta. Leikkaa ja muotoile palloksi. Tee niin monta tupsua kuin tarvitset.
- Harjaa tupsut metalliharjalla, niin saat kaneille ilmavan ja pörröisen turkin. Niin villatupsuista tulee myös pehmeämpiä ja enemmän kaninturkkia muistuttavia.
- Solmi tupsut pareittain yhteen - vartalo ja pää.
- Leikkaa nenä ja korvat sopivasta kankaasta, esimerkiksi huovasta. Liimaa ne ja silmät paikoilleen.
- Leikkaa säkkikankaasta 3 x 35 cm:n kokoisia paloja (Tarkista kranssipohjasi paksuus, kangaspalat on saatava solmittua kiinni yksinkertaisella solmulla ja päät jätetään hapsottamaan).
- Solmi säkkikankaanpalat kranssipohjan päälle ja anna päiden hapsottaa.
- Kiinnitä kanit pitkillä neuloilla olkirunkoon.
- Tee pieni viirisiima, jossa on teksti ”Hyvää pääsiäistä” leimaamalla kaksin kerroin taitettuihin paperilappusiin kirjaimet. Leikkaa viirit ja liimaa ne kiinni nyöriin niin, että taitat ne nyörin ympäri.
- Solmi viirisiima kranssiin ja ripusta se!
Kanikuvioinen liina
Tarvikkeet liinaan:
- 32 x 120 cm säkkikangasta tai haluamasi kokoinen pala
- valkoista tekstiiliväriä tummille kankaille
- 1 peruna
- sivellin
- talouspaperia
- valkoisia puuhelmiä, neula ja ompelulankaa
Tee näin:
- Irrota 4–5 lankaa säkkikankaan kaikista reunoista, niin saat noin 1,5 cm:n hapsut.
- Siksakkaa reunat kohdasta, josta hapsut alkavat, niin ettei kangas rispaannu enempää.
- Leikkaa perunasta leimasimet kanin vatsaa, päätä ja korvia varten. Perunanpuolikas on sopiva koko kanin vartaloksi.
- Kuivaa leikkauspinta talouspaperilla niin, että väri tarttuu siihen. Sivele tekstiiliväriä sopiva kerros perunan pintaan ja paina vatsa, pää ja korvat.
- Jos jostakin kohdasta puuttuu väriä tai se on epätasainen, voit lisätä väriä siveltimellä.
- Anna kuivua. Kiinnitä väri silittämällä niin, että silitysraudan ja kankaan välissä on leivinpaperi.
- Ompele puuhelmet kaneille hännäksi.
Kiinnostavatko kanit kotieläiminä?
Tästä näet videon kahdesta kanista, joista on mukava leikkiä ja hypellä vapaasti sisätiloissa.
Haluatko kotiisi vapaana juoksentelevia kaneja? Muista silloin, että ne tarvitsevat vessalaatikon, joka on aina samassa paikassa.
Sinun pitää myös vahtia, etteivät ne pääse käsiksi vaarallisiin asioihin, kuten jyrsimään sähköjohtoja tai myrkyllisiä kasveja.
Lue eri roduista, kaninhoidosta ja eläinten tarpeista ennen kuin hankit uuden kotieläimen. Muista myös, että kaikki kotieläimet tarvitsevat aikaasi joka päivä.