Leipominen on viime viikkoina noussut uutisotsikoihin ympäri maailmaa. Tämä ikivanha askare on singahtanut suosituimpien kotiharrasteiden joukkoon karanteeniolojen ja sosiaalisen eristäytymisen aikana.
Italiassa myllyt pyörivät kuumina vuorokauden ympäri jauhojen kysyntään vastaamiseksi, ja myös meillä Suomessa hiiva ja jauhot ovat loppuneet ruokakaupoista.
Olemme koonneet yhteen muutamia Strömsön leipäreseptejä – aina nopeatekoisesta peltileivästä kolmen päivän pataleipään. Mukana ovat myös gluteenittomat suosikkimme. Kerro kommenttikentässä, mikä leivistä on oma suosikkisi.
Helppotekoinen peltileipä
Pidätkö nopeasti valmistuvista ruoista ja suositko uunipellillä paistamista? Silloin tämä heraan tehty peltileipä on sinun reseptisi. Uunipellillä paistettuna leivästä tulee lisäksi erityisen mehevää. Anders käytti sen leipomiseen heraa, kotitekoisen tuorejuuston sivutuotetta. Leivän voi kuitenkin tehdä yhtä hyvin veteen tai maitoon.
Leivo rieskaa – hiivalla tai ilman
Eikö sinulla ole hiivaa tai iskikö vain äkillinen leivänhimo? Kokeile silloin näitä leipäsiä, jotka syntyvät nopeasti ruokasoodalla kohottaen. Taikinan voi mainiosti myös ottaa mukaan retkelle ja paistaa avotulella. Litistä se vain käsin pieniksi leipäsiksi.
Rieskat maistuvat parhaalta vastapaistettuina, mutta ne voi myös pakastaa. Nämä rieskat leivotaan speltistä, intensiivisen makuisesta muinaisvehnästä, tehdystä jauhosta. Ne voi nauttia pelkän voin kera tai pyöräyttää täytettyinä ruokaisiksi rieskarulliksi.
Limppuja juureksista ja hedelmistä
Jos pidät mehevistä leivistä, eräs niksi on lisätä taikinaan juureksia. Meidän juureslimppuumme voi käyttää edellispäivänä keitettyjä juureksia tai jääkaapin perukoille unohtuneita nahistuneita juureksia.
Sen taikinaa taitellaan useita kertoja kohottamisen aikana. Kun leipä saa kohota pitkään, sen maut ehtivät kehittyä.
Tämä aprikoosileipä on hedelmäinen ja suorastaan jouluinen.
Rouskuvat näkkileivät ja suolakeksit
Oletko kuullut talkkunajauhosta? Se on jauhoa, jota tehdään muun muassa paahdetusta kaurasta. Se antaa makua tälle näkkileivälle. Plussaa on, että se on myös gluteenitonta. Sienet taikinassa kuulostavat ehkä yllättävältä, mutta ne antavat makuun ihanaa syvyyttä.
Gluteenittomia ja maukkaita ovat myös nämä suolaiset siemenkeksit. Niiden taikinaa voi helposti muunnella sen mukaan, mitä siemeniä kuiva-ainekaapissa sattuu olemaan.
Jännitä lihaksesi – kokeile valehapanleipäämme
Onko mielesi tehnyt kokeilla hapanleivän leipomista? Siinä tapauksessa kolmen päivän leipämme voi olla sinun juttusi. Se ei ole oikea hapanleipä, mutta sen leipomiseen kuuluu samantapainen pitkä kohotus. Tämä on leipä, joka tyydyttää nälän pitkäksi aikaa.
Gluteenittomat suosikkimme
Vaivaamaton limppu ja kierrepatongit kuuluvat parhaisiin gluteenittomiin leipiimme. Näistä leivistä pitävät kaikki, oli allergioita tai ei. Patonkitaikinaa saattaa olla hieman hankala käsitellä, mutta näiden vinkkien avulla onnistut kyllä.