Miksi nuorilta kysellään arvosanoista ja koulumenestyksestä? Miksei kysytä mikä on paras koulumuisto? Ja onko lopulta tärkeämpää osata matikan kaavat kuin tunnistaa tilanteeet, joissa työkaveri tarvitsee tukea?
Nuoret elävät kovassa prässissä ja vaatimusten ristitulessa. On menestyttävä, onnistuttava ja päästävä eteenpäin. Samaan aikaan tulevaisuus on epävarma. Koronatilanne huolestuttaa ja on kääntänyt arjen päälaelleen. Myös ilmastonmuutoksen seuraukset pelottavat, sanoo asiantuntijakoordinaattori Katri Peräaho MIELI Ry:stä.
Yle Oppiminen kysyi Tämäkin on totta –Instagram-tilillään mitkä asiat tuovat peruskoululaisille ja lukiolaisille eniten paineita. Tämän jutun sitaatit ovat kyselystä.
Missä välissä nuoret ehtivät kasvaa ja viettää nuoruutta?
Katri Peräaho on huolissaan nuorista, jotka joutuvat jo varhain painamaan pitkää päivää ja suunnittelemaan tulevaa.
– Missä välissä nuoret ehtivät kasvaa ja viettää nuoruutta? Arjessa pitäisi olla muutakin kuin jatkuvaa parempaan pyrkimistä.
Jos haluaa yleisesti arvostettuun lukioon, on jo yläkoulussa panostettava opiskeluun tosissaan. Lukiossa on varhain mietittävä mitä aineita haluaa kirjoittaa ja kurssivalinnat vaikuttavat suoraan jatko-opintoihin hakemiseen. Ylioppilastodistuksen merkitys on kasvanut ja se paineistaa koko lukioaikaa. Lisäksi puhutaan paljon siitä, että niin sanotut turhat välivuodet pitäisi saada pois ja opiskeluajat lyhyemmiksi.
Vapaa-aika, rennot harrastukset ja ystävät ovat tärkeitä kannattelevia asioita kaikille, ja etenkin nuorille. Jos arki rakentuu vain opiskelun varaan, on se korttitalo, joka jossain vaiheessa romahtaa, sanoo Peräaho.
– Nuorella on koko elämä edessään ja vuosia aikaa opiskella ja päästä eteenpäin. Jo nuoruus itsessään on haastavaa kasvun aikaa. Voimavaroja opiskeluun voi vähän vanhempana olla huomattavasti enemmän.
Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos epäonnistun?
Epäonnistumisen pelko voi olla niin iso peikko, että se estää jopa yrittämisen. Vain harvoin yksi pieleen mennyt koe ratkaisee. Yleensä voi yrittää uudelleen eikä mitään peruuttamatonta ole tapahtunut.
– On hyvä kysyä itseltään mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos epäonnistun? Kysymyksen pohtiminen asettaa pelon oikeaan mittasuhteeseen.
Osa tytöistä kokee, että heihin kohdistuu enemmän paineita ja vaatimuksia kuin poikia kohtaan. Peräaho tunnistaa työstään nuorten parista nämä edelleen vaikuttavat perinteiset rooliodotukset.
Kovat vaatimukset voivat aiheuttaa tytöissä riittämättömyyden tunteita. Siitä seuraa syyllisyys ja pelko siitä, että ei pärjää nyt eikä tulevaisuudessa.
– Pojat sen sijaan helpommin kyynistyvät ja alkavat ajatella, ettei koululla ole niin paljon väliä. Ja saattavat heittää hanskat tiskiin.
Onko arvosanoja pakko kysellä?
– Kiireen ja suorittamisen sijaan olisi tärkeää, jos vanhemmat voisivat opastaa lasta olemaan armollisempi itseään kohtaan.
Kevätjuhlien ja valmistujaisten aikaan nuorilta kysellään arvosanoja. Entä jos nuori ei olekaan tyytyväinen todistukseensa? Nuori voi kokea syyllisyyttä ja pitää itseään epäonnistuneena. Katri Peräaholla on toive vanhemmille ja sukulaisille.
– Numerot eivät arvota ketään ihmisenä, onko niitä pakko kysellä? Miksei nuorta voisi lähestyä vähän eri tavalla? Mikä on kivoin koulumuisto? Missä asioissa onnistuit koulussa parhaiten? Missä kehityit vuoden aikana?
Jos nuoren onnistumista arvioi vain arvosanojen kautta, jää paljon hyvää ja tärkeää näkemättä, sanoo Peräaho. Voi olla hyvä pysähtyä miettimään, kuinka tärkeää nippelitiedon osaaminen lopulta on? Kyky kohdata ihmisiä ja sosiaalinen älykkyys ovat arvokkaita taitoja, joista ei arvosanoja anneta.
Numeroilla vertailu on karua ja yksipuolista.
– Onko tulevaisuuden työelämässä lopulta tärkeämpää osata matikan kaavat kuin tunnistaa tilanteeet, joissa työkaveri tarvitsee tukea?
Me ihmiset olemme taidoiltamme niin erilaisia, että numeroilla vertailu on karua ja yksipuolista. Voi olla, että nuoren taidot eivät riitä kymppiin, mutta silti hän on edistynyt opinnoissaan valtavasti. Elämässä voi olla kuormittavia tekijöitä, jotka haastavat opintojen etenemistä. Silloin tarvitaan ymmärrystä ja tukea, ei suorittamista ja korkeita tavoitteita. Katri Peräaho toivoo, että koulussa palkittaisiin enemmän tsemppaamisesta kuin tuloksista.
– Opettajat voisivat sanoa ääneen, että on kurjaa, kun numeroita pidetään niin tärkeinä. On paljon muitakin hyviä asioita. Koulun arviointikriteerit eivät tue nuorten yksilöllisiä elämäntilanteita ja kehityksen rytmiä ja ne on tehty tietyn maailmankuvan kuvaan. Onko se maailmankuva hyvä? Pitäisikö tunnetaitoja ja empatiaa korostaa enemmän?
Milloin nuori ehtii kiireen keskellä nauttia opiskelusta?
Aikuisten vointi heijastuu suoraan nuoriin. Väsyneillä aikuisilla kotona tai koulussa ei ole voimia tukea nuoria, ja oman rankan arjen keskellä voi olla vaikeaa huomata nuoren uupumusta.
– Onneksi opettajat ovat tänä keväänä nostaneet omaan jaksamiseensa liittyviä asioita rohkeasti esille.
Myös tässä ajassa yleinen kiirepuhe lisää kiireen ja stressin tuntua. Onko meillä oikeasti niin kiire? Ja jos on, voisiko asialle tehdä jotain?
– Onko harrastuksia liikaa? Mistä arkeen tulee liikaa kuormaa? Ja vastaavasti mikä tuo voimavaroja? Näiden kysymysten pohtiminen ja vaikka paperille kirjaaminen yhdessä nuoren kanssa voi jäsentää tilannetta.
Tarvitaan tarinoita siitä, miten elämä ei ole mennyt kuin oppikirjoissa, mutta on silti ollut onnellista.
Milloin nuori ehtii kiireen keskellä nauttia opiskelusta? Ehtiikö hän pysähtyä miettimään mistä asioista opiskelussa tykkää ja mistä ei, kysyy Katri Peräaho.
Aikuiset voisivat Peräahon mielestä vielä enemmän tuoda esiin sitä, miten monen mutkan kautta ovat itse nykyiseen ammattiinsa päätyneet ja millaisia asioita he itse ovat kantapään kautta oppineet. Tarvitaan tarinoita siitä, miten elämä ei ole mennyt kuin oppikirjoissa, mutta on silti ollut onnellista.
Yritänkö toteuttaa omia unelmiani ja odotuksiani nuoren kautta?
– Vanhemmilla on tärkeä tehtävä kannustaa nuorta kuuntelemaan omaa ääntään ja löytämään omat vahvuutensa. Tähän nuori kaipaa aikuiselta vahvistusta ja tukea. Oman tiensä löytäminen vaatii rohkeutta maailmassa, jossa nuoria jatkuvasti vertaillaan toisiinsa.
– Kun nuori on pettynyt tai epävarma, hän kääntyy yleensä turvalliseksi kokemansa aikuisen puoleen. Nuori mallintaa aikuisen reaktioita ja ottaa ne omikseen. Jos aikuinen näyttää pettymyksensä esimerkiksi nuoren arvosanoihin, nuoren oma pettymys vahvistuu.
Vanhemman on syytä tutkiskella itseään, muistuttaa Peräaho. Mistä oma pettymys johtuu? Yritänkö toteuttaa omia unelmiani ja odotuksiani nuoren kautta? Vanhemman tehtävänä on löytää keinoja vahvistaa nuorta eikä lisätä tämän kuormaa.
Nuoren onnellisuus on kaikkein tärkeintä
– Jos vaikka 14-15 -vuotias nuori on innoissaan jostain, sitä kannattaa tukea! Se on lahja.
Jos nuori on innostunut kampaajaopinnoista enemmän kuin lukioon hakemisesta, sitä intoa kannattaa ruokkia eikä kyseenalaistaa. On kelle tahansa valtava onni löytää asia, josta on innostunut ja kiinnostunut. Jos haaveiden toteutuminen vaatii enemmän ponnisteluja, on tärkeää tukea tasapainoa opintojen ja muun elämän välillä.
– Nuoren onnellisuus on kaikkein tärkeintä. Jos nuoren huomaamattaan pienillä sanoilla ja eleillä painostaa johonkin, joka ei häntä kiinnosta, se kostautuu varmasti.
Nuoren innostuksen voi helposti huomaamattaan latistaa. Mutta toisaalta kannustaminen ja innostaminen on myös helppoa. Läsnäolo, uteliaisuus ja kuunteleminen yleensä riittävät.
Kaikki jutun sitaatit ovat Tämäkin on totta -Instagram-tilin seuraajilta.