Oikeanlaisten naposteltavien seurassa umamisella riisiviinillä sakella on paikkansa myös pohjoismaisessa keittiössä.
Kuten viinit, myös muut juomat vaativat rinnalleen oikeat pikkupurtavat. Saken osalta avain onnistuneeseen makuelämykseen on umami.
Muun muassa raa’assa kalassa, kananmunassa ja erilaisissa kasviksissa esiintyy viidettä perusmakua umamia.
Näitä raaka-aineita käytetään usein pohjoismaisessa keittiössämme, ja niiden makupariksi sake sopii luontevasti.
Lisäämällä tilkan sakea umamipitoisista raaka-aineista valmistettuun ruokalajiin voi helposti kohottaa makuelämyksen uusiin korkeuksiin.
Suomalaista emmentalia ja tymäkkää tyrni-sakekompottia
Ainekset, 4 hlö:
- ½ punaista chiliä
- 200 g tyrnimarjoja
- 150 g porkkanaraastetta
- 1 tähtianis
- 3 dl hillosokeria
- ½ dl sakea
- 3 rkl hunajaa
- hyppysellinen suolaa
Tarjoiluun:
- 1 suomalainen pitkään kypsytetty emmental
- tuoretta vihanneskrassia, krassin kukkia tai timjamia koristeluun
Tee näin:
- Poista chilistä siemenet ja silppua malto. Laita chilisilppu, tyrnimarjat, porkkanaraaste, tähtianis ja hillosokeri kattilaan.
- Kaada joukkoon sake. Anna kiehua hiljalleen samalla sekoittaen 10–15 minuuttia.
- Murskaa tyrnimarjat. Mausta kompotti hunajalla ja suolalla.
- Ota kattila liedeltä ja anna kompotin jäähtyä ja hyytyä.
- Leikkaa huoneenlämpöinen emmental tangoiksi.
- Tarjoa juusto kompotin kanssa ja koristele vihanneskrassilla tai timjamilla.
Vinkki: Valmista kompotti hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Siten se ehtii jäähtyä ja hyytyä kaikessa rauhassa.
Savustettua lohta ja sakella maustettua fenkoli-inkiväärisalaattia
Ainekset:
- 200 g tuorejuustoa
- 3 rkl ranskankermaa
- 3 rkl majoneesia
- 1 punasipuli silputtuna
- 3 tl raastettua piparjuurta
- ½ sitruunan raastettu kuori ja mehu
- 2 tlk worcestershirekastiketta
- 1 ruukku persiljaa silputtuna
- 400 g lämminsavustettua lohta
- suolaa
- mustapippuria
- 1 hapanjuuripatonki tai 1 paahtoleipä
- voita paistamiseen
- 50 g kirjolohen, siian tai punaista rasvakalan mätiä
Minisalaatti:
- 1 dl fenkolia
- 1 rkl inkivääriä
- muutama tippa sakea
- korianterisilppua
- chilihiutaleita
Tee näin:
- Yhdistä kulhossa tuorejuusto, ranskankerma, majoneesi, punasipulisilppu, piparjuuriraaste, sitruunankuoriraaste, worcestershirekastike ja persiljasilppu.
- Perkaa lämminsavulohi ja jaa se pieniksi paloiksi haarukalla.
- Sekoita lohipalat tuorejuustoseokseen.
- Mausta seos sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla.
- Leikkaa hapanjuuripatonki noin 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Voit käyttää myös paahtoleipää, josta otat muotilla ympyröitä.
- Paista leipäviipaleet voissa kullanruskeiksi ja anna jäähtyä talouspaperilla.
- Raasta fenkoli ja inkivääri.
- Sekoita joukkoon sake ja korianterisilppu.
- Laita kullekin leipäviipaleille nokare lohiseosta. Viimeistele mädillä, fenkoli-inkiväärisalaatilla ja ripauksella chilihiutaleita.
Riisipannukakkua ja sake-aprikoosikompottia
Tämä on yksi muunnelma Ahvenanmaan pannukakusta. Riisi kohtaa riisin, kun riisipuuroon valmistettu pannukakku tarjotaan sakella terävöitetyn tyrnikompotin kanssa.
Pannukakun ainekset:
- 1 litra täysmaitoa
- 1 ½ dl puuroriisiä
- 3 kananmunaa
- ½ dl sokeria
- 1 dl vehnäjauhoja
- 3 tl kardemummaa
- 1 tl suolaa
- 50 g voita
Tee näin:
- Pannukakun valmistamista edeltävänä päivänä keitä riisipuuro täysmaidosta ja puuroriisistä. Noudata puuroriisipakkauksen ohjetta tai omaa suosikkireseptiäsi.
- Vatkaa kananmunat ja sokeri isossa kulhossa.
- Lisää joukkoon vehnäjauhot, kardemumma, suola ja riisipuuro.
- Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Valmiista pannukakusta saa mieluusti tulla 3–4 cm:n paksuinen.
- Sulata voi ja levitä se tasaisesti taikinan pinnalle.
- Paista pannukakkua 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes se on kullanruskea.
- Anna jäähtyä. Tarjoa pannukakku sake-aprikoosikompotin tai lempihillosi ja kermavaahdon tai ranskankerman kanssa. Pannukakku nautitaan mieluiten kylmänä.
Sake-aprikoosikompotin ainekset:
- 200 g kuivattuja aprikooseja
- ½ dl keltaisia rusinoita
- 1 appelsiinin raastettu kuori
- 3 rkl hunajaa
- 1 litra vettä
- 3 rkl sakea
Tee näin:
- Laita kuivatut aprikoosit, keltaiset rusinat, appelsiininkuoriraaste, hunaja ja vesi isoon kattilaan.
- Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen, kunnes hedelmät ovat pehmenneet. Sekoita, kunnes hedelmät soseutuvat.
- Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä hieman. Lisää sitten joukkoon sake samalla sekoittaen.
- Tarjoa kompotti pannukakun lisukkeena.