Juha-Pekka Ripatti: ”Kaikkihan pyrkii siihen että, että nimenomaan saadaan terveitä, hyväluonteisia koiria, jotka sopii siihen käyttötarkotukseen ja ovat sen näköisiä kuin niiden pitäisi olla.”
Marjatta Snellman:
”Kyllä muutamalle rodulle on niin kun nyt kuolinkellot lyömässä.”
Sairaat Koiramme – miten rodunjalostus tuhosi ihmisen parhaan ystävän?
Ihminen on luonut satoja koirarotuja, joista monet voivat kohdata toisiaan vain koiranäyttelyissä.
Näyttelyt ovat myös koiraihmisten kohtauspaikka - siellä tulevat yhteen niin koiranomistajat, kasvattajat, rotujärjestöt kuin ulkomuototuomaritkin. Näyttelyissä luodaan se jalostuslinja, jota kasvattajat seuraavat teettäessään uusia pentuja.
Koiranäyttelyitä on järjestetty 1800-luvun lopulta alkaen. Aluksi näyttelyt toimivat lähinnä metsästäjien apuna, kun he etsivät hyviä metsästyskoiria siitokseen. Sittemmin koiria on alettu jalostaa yhä enemmän ulkonäön mukaan, ja tuloksena on entistä pienempiä, entistä suurempia, entistä ryppyisempiä tai entistä lyttykuonoisempia koiria.
Jalostuksen tuloksena suuri osa koirista on vakavasti sairaita.
Keravalaisen Kalevi Vainion siperianhuskyt saavat säännöllisesti tehdä sitä, mihin rotu on jalostettu, eli juosta valjakossa.
Yksi Vainion koirista on Jaska, joka täyttää keväällä jo kahdeksan vuotta. Miten Jaska jaksaa painella nuorempien mukana?
Mörsky:
”Miten, niin kuin koiranäyttelyssä yhden päivän aikana koiratuomarit pystyy katsomaan esimerkiksi, kuka koirista on hyväluonteinen, kenellä koiralla voitas niin kuin teettää hyväluonteisia pentuja? Ne seuraa vaan sitä ulkonäköä.”
Marjatta Snellman:
"Ei siellä pahaa tahtoa koiraa vastaan ole, eikä sillä lailla, että haluttaisiin vaikeuttaa koiran elämää. Se on yksinkertaisesti se, että on katsottu, että koira on tavallaan niin ku semmonen taideteos tai veistos tai maalaus, jonka täytyy olla tietyn näkönen ja . . . sitten ei olla ymmärretty tätä toimivuutta, eikä ymmärretä vieläkään ja siinä on tullu kyllä virhettä monen rodun kohdalla."
Yleisimpiä koirien vaivoja ovat erilaiset tuki- ja liikuntaelinten viat. Monilla suurilla roduilla on lonkkavikoja, kun taas pienet koirat kärsivät esimerkiksi polvivaivoista.
Simanainen:
”Ostettiin kääpiövillakoira viime heinäkuussa, seitenviikkosena, ja, tuolta Keski-Suomesta ja heti, pennusta lähtien ei lähtenyt lenkille, pissakakkalenkille. Laitto jarrut heti ja yritettiin houkutella vaikka millä konstin, mutta ei lähtenyt ja sitä ihmeteltiin semmonen kaks ja puoli kuukautta. Ja sitten ongelmakoirakouluttaja kävi katsomassa ja totesi, että koira on aivan normaalin olonen, mutta jaloissa voi olla jotain ongelmaa, et se kävely oli semmosta, ja, no sitten tilattiin ortopedille aika, ja hän tutki ja heti totes, että polv, polvet on löysät ja menevät sijoiltaan pois.”
Diagnoosi oli patella luksaatio eli polvilumpioiden sijoiltaanmeno. Nyt alle vuoden ikäisen Millin jalkoihin on tehty jo kolme leikkausta, ja keväällä on edessä vielä yksi leikkaus.
MOT:
"Miten Millin olisi käynyt ilman leikkauksia?
Simanainen:
"No, se ois pitäny lopettaa, ei siit ois ollu eläjäksi."
MOT:
"Miten Millin pentuaika kuluu?"
Simanainen:
"No tää on hyvin surullista, koiralle varmaan. Hänellä on kipuja kokoajan ollu ja vaikea kävellä, koska jalat on jatkuvasti pois paikaltaan. Ja opetus, koulutus jää kokonaan pois että, tää on ollu yhtä tämmöstä leikkausta ja toipumista."
MOT:
"Oletteko kertonut kasvattajalle Millin sairaudesta?"
Simanainen:
"No ensimmäisen leikkauksen jälkeen sain häneen yhteyden, ja hän, hän kiisti kaikki . . ."
MOT:
"Tiesittekö te, että kääpiörodut kärsivät polvilumpion sijoiltaan menosta?"
Simanainen:
"No, oon kuullu että löysiä polvia on mutta, ei näin pahoja että joutuu tämmösiä leikkauksia tekemään ja, et näin nuorena jo."
MOT:
"Miten kalliiksi Millin hoito tulee?"
Simanainen:
"No, noin ehkä kaks ja puoli tuhatta euroa."
MOT:
"Korvaako vakuutus Millin hoidon?"
Simanainen:
"Ei korvaa, koska tää on perinnöllinen rakennevika, ei korvaa.”
Liimatainen:
"Kyllä nää valtarodut mitä on, niin ovat hyvin sairaita, enkä halua ruveta yksilöimään, kyllä kaikissa roduissa on ongelmia."
MOT päätti selvittää, mitkä ovat sairaimmat rodut. Listasimme mukaan kahdelta suurelta vakuutusyhtiöltä ne rodut, joiden hoitovakuutukset kuuluvat korkeimpiin maksuluokkiin. Lisäksi otimme mukaan kolmen eri tutkimuksen listaamat sairaimmat tai lyhytikäisimmät koirat. Kolmetoista rotua esiintyi aineistoissa vähintään kolme kertaa.
Marjatta Snellman:
"Mitä isompi on koira, niin sen lyhyempi on elämä, se on ihan siis varma, että kilomäärä koiraa lyhentää ikää kokoajan, enkä tarkota sillä ylipainoa vaan tätä kokoa, säkäkorkeutta, jotenka berhandinkoira, tanskandoggi, ja irlannin susikoira eivät oikein jaksa elää hyvin pitkään terveinä."
"Newfoundlandinkoirahan on myös iso koira ja sillä on todella ongelmia aika paljon."
"Ei nää nyt ihan niinkun hirviöimpiä missään tapaukses ole, mutta sanotaan, semmosia tavallisia eläinlääkärissäkävijöitä, jos niin sanotaan."
Viime aikojen muotikoiriin lukeutuvat karvattomat koirat, joiden taustalla on karvattomuuden aiheuttanut geenivirhe.
Marjatta Snellman:
”Ne ovat suojattomia ja vaikka niille tehdään kaikennäköstä takkia ja täytyy tehdä, niin ei niitten ole helppo olla, ja eihän ne voi sillai normaalisti elää, niin kun koirat. Toisaalta ne on semmosia hyvin, sanotaanko näin vähän niin ku posliinisia, ettei niitten kanssa nyt voi kaikkee ehkä puuhatakaan, mutta se, mikä minusta on paha, et niihin liittyy anomalioita tähän luuston kehitykseen, samalla sikäli, että niillä puuttuu suuri osa hampaista. No, kyllähän, koirahan voi syödä kaikennäköstä pehmeetäkin ruokaa, ei siinä mitään ja kun ei vaadita mitään puruliikkeitä niiltä, niin kyllähän sillä nyt pärjää, mutta se on degeneraation merkki kuitenkin.”
MOT:
”Euroopan neuvostohan kehotti välttämään tai lopettamaan karvattomien koirien jalostuksen vuonna yhdeksänkymmentä viisi."
Juha- Pekka Ripatti:
"Voit olla aivan oikeassa, mutta, mutta jos se on FCI:n virallisesti hyväksymä rotu ja sillä on rotumääritelmä, niin ei meillä ole tällä hetkellä mitään tarvetta sitten lähteä taistelemaan tätä meidän kattojärjestön päätöslinjaa vastaan.”
Marjatta Snellman:
”Pitäisikö Suomen Kennelliiton näyttää tietä ja kieltää karvattomat rodut? Minä olen yrittänyt tätä, mutta mä oon jääny aika lailla yksin siellä, edustamaan tätä mielipidettä. Ei se, ei se varmaan . . . Minä en tiedä, kun siinä on juuri se, että Kennelliiton hallituksen, taas valtuutuksen antaa valtuusto, jossa on parisataa harrastajaa ja siel on näitä hyvin kiihkeitä karvattomien kannattajia, plus sitten karvattomat, kun ne myydään, niin niistä saa aika nätisti tuloja. Sitäkin tahdotaan aina unohtaa, että, vaikka tää on niin sanottu vapaaehtonen harrastus, nii kyllä se monelle on melkonen tulonlähdekin.”
Pentujen teettäminen on vain harvalle kasvattajalle ammattimaista toimintaa. Suurin osa kasvattajista on tavallisia koiraharrastajia, eikä mikään viranomainen valvo harrastusta.
MOT:
”Shar pei -rodun nahka on jalostettu niin kurttuiseksi, että koirat kärsivät ihotulehduksista. Mitä mieltä te henkilökohtaisesti olette tästä rodusta?"
Juha-Pekka Ripatti:
"No mä olen shar peitä nähny tuolla koiranäyttelyssä, et, et tuota ei mulla oo varsinaisesti siitä rodusta, niin kun varsinaisesti mitään omaa mieltä, mielipidettä."
MOT:
"Onko se teistä kaunis koira?"
Juha-Pekka Ripatti:
"No se on, se on makukysymys. Se, mikä on minun silmissä kaunista, ei välttämättä toisen silmissä oo, et ei sillä oo niin kun mitään merkitystä.”
Marjatta Snellman:
”Tähän rotuun kytkeytyy valtava määrä tämmösiä immunologisia sairauksia. Se on malliesimerkki oikeestaan useammasta niistä, ja sitte sen elämää vaikeuttavista näistä poimuista, sillä silmät tosiaan niin ne täytyy ommella auki, luomet, että ne näkis ensimmäisenä elinvuotenaan, koska ne kiertyy ne silmäluomet tuohon niin, että ne painaa . . . ja tännekin tulee joskus semmosia, että mätä tirskuu niistä niistä silmäaukoista sitten kun ei ole ommeltu, taikka on ommeltu sitten niin, että se on tulehtunu.
”Minua hirvittää tämä rotu ja sitten niillähän on useilla varsinkin mitä poimusempi nahka, niin ihotulehdusta, sellasta pysyvää ihotulehdusta, joka varmasti on kiusallinen niille. En ollenkaan voi kuvitella, että ne ei siitä kärsis. Minä olen kovin surullinen, että semmosta rotua voidaan hyväksyä.”
MOT:
”Onko lyhytnokkaisten koirien tuhina teistä hellyttävää?"
Marjatta Snellman:
"Ei missään tapauksessa. Minulle sano eräs mopsinomistaja hyvin vihasena, että minun pitäs ymmärtää, että korina mopsilla tarkottaa sitä että sehän tervehtii ihmisiä sillon, ja se on kyllä ihan totta, siis se korisee eniten sillon, kun omistaja esimerkiks tulee kotiin koska se ilahtuu ja sillon se koittaa itseänsä ilmentää ja touhuaa siinä, ja korisee. Mut et he kokee tän niinkun vaan tervehdyksenä eikä tajua sitä, mikä siel on takana, tää hirvittävä ilmansaamisvaikeus, niin se on järkyttävää."
MOT:
"Onko semmonen kaupunkilegendaa, että mopseilta saattaa pudota silmä päästä?"
Marjatta Snellman:
"Ei valitettavasti. Nää, mitä silmän pullahtamiset pois sattuu joskus spontaanisti sillä tavalla, että jos lapset nykäsee tätä kaulapannasta tai sitten ottaa voimakkaammiin kiinni, niin sitten saattaa pullahtaa näiltä lyhytnaamasilta silmä pois, ja niitä sattuu aina sillon tällön. Siitäkin oon saanu hyvin raskaita kommentteja että ei sellasta tapahdu, mutta kyllä meillä tilastoissa niitä on, ja ei muilta tipahtele silmät kuin näiltä lyhytkallosilta, niin sanotusti vähästä töytäisystä.”
Ajopaikalla alkaa kova mekastus, kun koirat odottavat innokkaina retkeä.
Jaska laitetaan viisivuotiaan Oliverin pariksi. Heti reen edessä juoksevat valjakon vahvimmat koirat. Kärkeen laitetaan nopeimmat.
Kummallisen ja joskus jopa normaalia elämää haittaavan ulkonäön lisäksi näyttelyvetoinen jalostus on aiheuttanut rapautumista rotujen geenipohjassa.
Lohi:
"(No tämä) ulkonäköjalostus tietysti on johtanu siihen että koirien perimä, perimän monimuotosuus on kaventunu, eli jalostukseen on käytetty koiria, näitä voittosia, näyttelyssä voittosia koiria, toistuvasti, jollon sinne, sen populaation perimä pohjautuu paljon näihin paljon käytettyihin koiriin, ja se on tietysti kaventanu sitä perimää ja samalla jos näissä voittosissa koirissa on ollu näitä tautimutaatioita, ni ne on tietysti rikastunu siihen rotuun."
Joillakin uroksilla saattaa olla jopa tuhat pentua. Tällaisten niin kutsuttujen matadoriurosten käyttö kaventaa rodun geenipohjaa.
MOT:
"Mitä Kennelliitto on tehnyt tämä ongelman vähentämiseksi?"
Juha-Perkka Ripatti:
"No nythän on olemassa rotujärjestöillä jo omia sisäisiä päätöksiä siitä, joita he esittää, että, että uroksille asetetaan joku tietty jälkeläisraja, jonka jälkeen, ku se raja tulee täyteen, niin sitä urosta ei voi käyttää enää siitokseen. Minun mielestä se on erinomaisen hyvä päätös, ku tämmösiä tehdään."
MOT:
"Eli Kennelliitto ei ole tehnyt asian eteen mitään?"
Juha-Pekka Ripatti:
"Ei. Niin kun mä totesin aikasemmin, niin tämä rodunjalostus kuuluu rotuyhdistykselle tai rotujärjestölle, et me ei tällä tavalla puututa jonkun yksittäisen, meidän jäsenyhdistyksen sisäisiin asioihin jonkun yksittäisen rodun jalostukseen."
Virka- ja opaskoiria kouluttavilla on vaikeuksia löytää sellaisia koiria, joiden rakenne ja luonne kestäisivät vaativan koulutuksen ja ajoittain rankankin työn. Saksanpaimenkoiria on käytetty paljon erilaisissa virkatehtävissä, mutta rodulla on monia rakenteellisia ongelmia.
Hormila:
"Peruslähtökohta on se, että me halutaan terveitä koiria ja terveydellä mä tarkoitan nimenomaan kahta eri terveysasiaa, rakenteellista puolta, mitä koiralla on ja myös se henkinen puoli, kapasiteetti, mikä sen korvien välissä on."
MOT:
"Millaiset koirat selviävät varsinaisesta poliisityöstä parhaiten?"
Hormila:
"Nimenomaan hyvällä hermorakenteella varustetut koirat, jotka pystyy hallitseen omat hermonsa, eivät hermostu kovissakaan tilanteissa ja sitten tietysti tää on tää rakennekysymys, et siellä on, on sen koiran rakenne on semmonen, et se kestää tätä meijän käyttöä."
"Me tietysti ihannoidaan semmosta vanhakantasta, perussaksanpaimenkoiraa, mikä on, mikä on vahva. Ei liian iso, ei liian kookas. Semmonen vanha malli oli pikkasen, pikkasen pieni, ei kovin kookas ja ei, ei tuota hirveen kulmautunut."
Marjatta Snellman:
”Sanoisin, että tommosen käyttösaksanpaimenkoiran suurin ongelma ja miksei kotikoirankin, on tällä hetkellä se selän loppuosa. Mä jotenkin nään sen selän semmosena niin kun väärin rakennettu silta, että jos sen kannatinpylväät ei oo sen . . . sillan alla sellasessa paikassa, että se tukee sitä, niin sehän painuu ja niin painuu toi lanneselkäkin, ja mikä mielestäni saksanpaimenkoiralla on vielä ihmeellisempää, siit on jalostettu lihakset jokseenki pois. Ne on ku rukkasia . . . Ne pitää sitä kai hienona semmosta kuivaa, niin ku ne sanoo, kuivaa mallia, et ne kunnon lihakset on poissa . . . Raajat ei tue, tue sitä takaosaa . . . sellasella tavalla kun luonto haluaisi. Se tukee sitä sillä tavalla, kun ulkomuototuomarit haluaisivat, ne haluaisivat, et siel on semmonen, matkaa voittava askel ja mitä kaikkee työntö ja mitä kummallisii termejä, mut mun täytyy sanoo, et jos, jos, jos hevonen liikkuisi sillä tavalla kun näyttelysaksanpaimenkoira, niin se vietäs saman tien teurastamolle.”
Juha-Pekka Ripatti:
”En oo saksanpaimenkoiraharrastaja, mutta olen kuullut, kerrottavan että tälle on olemassa historiallinen syy ja, ja se syy olisi Adolf Hitler joka olisi katsonut että, että, en tiedä näkikö hän valtiopäivätalon rappusilla kaks leijonapatsasta ja totesi että Saksallakin pitää olla oma lainausmerkeissä leijona ja, ja tuota, että se olisi syy minkä takia saksanpaimenkoiraa jalostettaisiin sillä tavalla et sillä on laskeva selkä.”
Marjatta Snellman:
”Kun Adolf nyt on niin pitkään ollu poissa, niin pitääkö vielä jatkaa tätä? Mut tämä on pyhä asia, mä tiedän. Tää on nyt just niitä teesejä, johonka ei saisi koskea.”
Saksanpaimenkoirat ovat tuttuja vieraita ongelmakoirakouluttajien pakeilla. Yksi syy rodun käyttäytymisongelmiin saattaa olla laskeva selkälinja.
Mörsky:
”Koirat reagoi siihen kipuun sillä tavalla, että et jos ympäristössä joku aiheuttaa sille kipua, niin se alkaa niin kuin käyttäytyä aggressiivisesti tai pelokkaasti tai vetäytyä pois. Eli jos esimerkiksi ihminen koskee kipeeseen selkään, niin kuin saksanpaimenkoiran selkään, niin se saattaa, niin kuin yhdistää sen kivun siihen ihmiseen, tai yhdistää kivun toiseen koiraan, tai johonkin muuhun asiaan, mikä on ympäristössä, eli, eli se niin kuin, koira niin kuin luulee, että se ympäristössä oleva tekijä aiheuttaa sen kivun esimerkiksi sinne selkään.”
Kasvattajat ovat pyrkineet tuottamaan haluamiaan ulkonäköominaisuuksia koirissa niin kutsutulla linjasiitoksella. Tämä jalostustapa tarkoittaa sisäsiitosjalostusta, ja suorasanaisemmin se tarkoittaa sukurutsajalostusta. Siinä kasvattaja teettää pentuja lähisukulaisilla. Koiramaailmassa ei ole mitenkään harvinaista, että isä laitetaan parittelemaan tyttärensä kanssa tai sisarukset keskenään. Joskus koirien luonto pistää vastaan, ja silloin sisäsiitos saatetaan alkuun puoliväkisin ihmisen avustuksella.
MOT:
”Minkä takia sisäsiitos aiheuttaa ongelmia?
Liimatainen:
"Sillon sieltä tulee samat geenit periaatteessa isältä ja emältä, ja sitten sairaudet pääsee puhkeamaan, ei oo sitä monimuotosuutta enää jäljellä."
MOT:
"Eli mitä samanlaisempia geenit ovat, niin sitä helpompi pöpöjen on tarttua?"
Liimatainen:
"No ei se ihan niin mee, että pöpöjen on helpompi, mutta tietysti vastustuskyky kun vähenee, niin sillon - jos oikein oikoo polkuja -, niin näin voi sanoa."
Lohi:
"Sisäsiittosuus kaventaa koirien perimän monimuotosuutta, eli eri geenien, erilaiset geeni vaihtoehdot, ne katoaa sieltä ja sisäsiittosuus ja tää . . . nää suljetut populaatiot ne tietysti rikastaa sinne niitä tautigeenejä nopeasti ja kaventaa sitä monimuotosuutta niissä."
Marjatta Snellman:
”Kyllä siinä umpikujaan mennään ja sitte lisäks se tulee, minkä jo varmaan kaikki on koulussa oppinu, että . . . tämmöset hyvin sisäsiittoset eläimet, niin se kaatuu mahdottomuuteensa. Luonto sitten pysäyttää sen, ettei ne enää lisäänny kerta kaikkiaan, että niitä ei tule. Se on semmonen luonnon lopullinen karsinta, mihinkä tietenkään ei halua viedä koiria.
MOT:
"Näkyykö tämä esimerkiksi siinä, että, että pentueessa pentujen lukumäärät putoavat?"
Marjatta Snellman:
”Kyllä, kyllä . . . Juuri tämä, että lukumäärä putoaa ja tämä koskee myös muita, esimerkiksi rotukissoja ja sellasia.”
Helsingin yliopistossa on alkanut tutkimus, jossa etsitään koirien perinnöllisiin sairauksiin liittyviä geenejä. Dna-näytteitä on kerätty muun muassa koiranäyttelyissä.
Yksi niistä taudeista, joiden takana oleva geenivirhe yritetään löytää, on perianaalifistelia. Se on etenkin saksanpaimenkoiria vaivaava sairaus, jossa peräaukon ympärille alkaa kasvaa reikiä.
Partanen:
"Hero sairastui syksyllä 2004, ja peräpään vaivoilla lähdettiin käymään lääkärissä, ja aika usein jouduttiin juoksemaan vaivan takia. Vaiva uusiutui, ja tota, antibioottikuureja oli vähän väliä, ja vaihdettiin lääkäriä. Käytiin varmaan kolmella neljällä lääkärillä ennen kuin saatiin minkäänlaista vastausta tähän vaivaan, ja, hyvin kivulias koiralle, isoja kipuja – ei pystynyt istumaan, ja ei seisomaan kunnolla, ja juokseminen oli vaikeeta, ja sen niin kuin näki, näki iloisesta koirasta, et on kovia kipuja."
Heron sairaudeksi todettiin perianaalifistelia, mutta sairauteen ei ensin löytynyt sopivaa hoitoa. Oikea lääkitys löytyi vasta kaksi vuotta sairauden puhkeamisesta.
Partanen:
"Mehän ollaan kymmeniä kertoja, ellei enemmänkin, juostu saman vaivan takia eläinlääkärissä. Et se on vaan niinku onnenkauppaa, et jos löytää, ensimmäisen kerran ku käy, jos löytää semmosen eläinlääkärin, kuka tän vaivan tuntee, että tota, ni saa olla onnellinen, jos näin käy."
"Tällä hetkellä olevan ripulin takia, niin tota, ei tilanne näytä oikein hyvältä, et näyttäs, et toi peräpään tilanne on löystynyt, et ei pysty pidättelemään tän sairauden takia, et tää on ihan uus ongelma. Et, hän on nyt yheksän, et en mä usko, että ehtii kymmentä vuotta täyttää."
Koiranjalostuksen alkutaipaleella sisäsiitoksella saatiin haluttuja tuloksia, koska joka rodussa oli paljon eri sukuja. Nyt ollaan tultu umpikujaan, kun lähes kaikki tietynrotuiset koirat alkavat olla sukua keskenään. Perianaalifistelian kaltaisten, koiran immuunijärjestelmään liittyvien sairauksien ja erilaisten allergioiden ennustetaan yleistyvän lähivuosina nopeasti. Sisäsiitos vähentää immuunijärjestelmän rakentavien geenien monimuotoisuutta ja tuhoaa näin kiihtyvällä tahdilla koirien vastustuskykyä.
Vainio:
"Katsoin Jaskan sukutaulua ja, ja totesin, että hän, hän on aika tyypillinen tämmönen käyttöön perustuvan jalostuksen tuote. Kun katsotaan niitä sukutauluja neljä, viis, kuus sukupolvea taaksepäin, niin kaikki koirat siellä sukutaulussa ovat valjakossa juosseita koiria."
Jaska pysyy vaivatta joukon vauhdissa. Eikä Jaska ole edes vanhin; Geena ja Greetta ovat jo yksitoista ja Brolgakin kymmenen.
Siperianhusky on yksi esimerkki terveenä säilyneestä rodusta. Terveiden rotujen tunnusmerkki on se, että koiria käytetään monia fyysisiä ominaisuuksia vaativiin tehtäviin. Ulkonäköseikat eivät näiden rotujen käyttölinjaisissa koirissa ole niin tärkeitä kuin näyttelykoirissa. Kahden vakuutusyhtiöiden luokituksissa on seitsemän sellaista rotua, jotka sijoittuvat molemmissa yhtiöissä halvimpaan maksuluokkaan.
Kennelliitolla on perinnöllisten vikojen ja sairauksien ehkäisyyn tähtäävä Pevisa-ohjelma, jolla pyritään lähinnä tehostamaan tiedonkulkua sairauksista. Vielä tehokkaampi tapa koirien terveystilanteen parantamiseksi voisivat olla roturajojen yli tehtävät risteytykset.
Kennelliitto on toistaiseksi hyväksynyt vain pinsereiden ja snautsereiden pienen risteytyskokeilun.
Helsinkiläinen kettuterrierikasvattaja haki viime vuonna lupaa risteyttää sileä- ja karkeakarvainen kettuterrieri parantaakseen karkeakarvaisen terveystilannetta. Asiantuntijoista koostuva Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta puolsi lupaa, mutta liiton hallitus kumosi sen. Liitto ei paljasta, miksi lupa kaatui.
Juha-Pekka Ripatti:
"Hallituksen esittelijänä mulla ei ole minkäännäköstä mahdollisuutta eikä oikeutta niinku referoida tässä niitä keskusteluja, jotka johtivat siihen päätökseen, että se päätös poikkesi sitten jalostustieteellisen toimikunnan päätöksestä."
Marjatta Snellman:
"Kun se meni hal . . . Kennelliiton hallitukseen, koska me emme päätä, me vaan annamme niin kun asiantuntijalausunnon, niin siellä sitten ulkomuototuomarit lähinnä . . . sanoivat, että ne menee ihan pilalle, ja ne on ihan väärää tyyppiä sitten, eli tähän . . . tässä tuli tää törmäys juuri tän ulkonäön ja sitten näiden terveysasioiden kanssa."
Vielä voimakkaampi keino koirien sairauskierteen katkaisuksi olisi luopua nykyisistä koiraroduista. Esimerkiksi yhdysvaltalainen koirabiologi Raymond Coppinger on esittänyt, että tämänhetkiset sadat rodut pitäisi lakkauttaa ja niiden tilalle sallia muutama yleisrotu.
Liimatainen:
"No henkilökohtasesti mä oon aika pitkälle samoilla linjoilla hänen kanssaan elikkä hän esittää niin, että olis tämmösiä, vinttikoiratyyppinen koira esimerkiks, olis vahtikoiratyyppinen koira, laumanvartijatyyppinen koira, paimenkoiratyyppi, ja näin poispäin, ja mun mielestä se kuulostaa huomattavasti järkevämmältä kun se, että tällä hetkellä mennään enempi ja enempi siihen, että yhä pienempiä ja pienempiä lukumäärällisesti pienempiä rotuja tulee . . ."
Juha-Pekka Ripatti:
"No miks ei kaikki oo maailmassa mahdollista, onhan kuussaki käyty ja avaruusasemaa rakennetaan tonne kuun ja maan väliin mutta, todennäköstä on että tähän ei olisi tahtoa."
"Mä luulen, et jossain vaiheessa, kun koira on lähtenyt jalostumaan villieläimestä sitten tämmöseks ihmisen kumppaniks, niin niit on ollu jossain vaihees kymmenen, on katsottu et se ei riitä, et tarvitaan eri käyttötarkotukseen ni sit niit on ollu sata ja sit niit on kaksataa ja kolmesataa, eli, eli tuota, en usko, että kymmenen riittäisi."
Marjatta Snellman:
"Ei se yhtäkkiä ole mahdollista, koska niillä on niin paljon ystäviä, mutta . . . minä uskon, että hiljalleen tulee tätä uutta sukupolvea, joka pystyy ajattelemaan asiaa avoimemmin . . . Toisaalta koirat eivät tule kuolemaan sukupuuttoon, sehän on onnellista, koska meillä on paljon näitä tämmösiä . . . sanotaanko puolivillejä populaatioita, joissa on vaikka minkälaista otusta. Niistä sitten ei muuta kun keräämään ja hakemaan sitten taas sitä ja mennään sata vuotta eteenpäin, mutta kyllä muutamalle rodulle on niin kuin nyt kuolinkellot lyömässä."
MOT:
"Mitkä nämä rodut ovat?"
Marjatta Snellman:
"Noh . . . sitä en nyt uskaltas ihan ääneen sanoa, mut muutamat semmoset, mitä pienempi populaatio, siis, missä on hyvin tiukat, tietyt säännöt, niin ne on ajautumassa . . . Mutta en mä halua nyt heidän mieltä pahottaa, mutta se menee kyllä niin, että tässäkin luonto lopulta vetää pitemmän korren.”
”Mä vaan toivoisin eläinlääkärinä, että sitä ennen myöskin tää eläinsuojeluhenki olisi niin ku voimakkaampi kasvattajien keskuudessa yleisesti, ettei tarvitsisi ajaa sitä siihen viimeseen koiraan, joka ei enää pääse mihinkään."
Partanen: "Mun mielest olis pääasia, et kasvattajat olis aktiivisia, vastuuntuntosempia, et jos on joku pienikin vaiva, niin ei käyttäs jalostukseen, koska niitä koiria on niin paljon, et on hyviä koiria, mitä voi käyttää, et semmosta kasvatuksellista vastuuta enemmän."
Juha-Pekka Ripatti: ". . . Koirilla on ihan samoja sairauksia kuin ihmisillä, et ei, ei ole tämmöstä ideaalista eläintä niinku Walt Disney aikoinaan lanseeras, et kaikki eläimet ovat kauheen puhtaita, kauniita, turkki kiiltää ja niillä ei ole loisia, ei sisä- eikä ulkoloisia, ne ovat terveitä. Ei, ei tämmösiä eläimiä ole olemassakaan."
Liimatainen:
"Joo, se mikä mua huolettaa, niin ihmisten välinpitämättömyys, että ei nähdä sitä missä tilassa koirarodut on tällä hetkellä ja ei olla valmiita tekemään riittävästi. Se mikä mun mielestä tietysti on hyvä puoli asioissa on se, että nuoret ihmiset niin on kovia kyseenalaistamaan asioita, ne ei enää hyväksy semmosia suoria vastauksia, joihin ei anneta perusteluita, vaan he kysyvät ja kysyvät ja miettivät, lukevat paljon asioita, ovat valmiita omaksumaan uusia asioita, ja sen mä toivon, että toimii koirien pelastuksena."
Vainio:
"Tämä meidän esimerkkikoira Jaska on, on ehkä ihan tyypillinen siperianhuskyuros, hyvin kiltti ja helppo käsiteltävä . . . eikä oo seitsemän ikävuotensa aikana sairastanut päivääkään."