”Geneven lehdistökonferenssi 18. heinäkuuta vuonna 1988. Etelän komission puheenjohtaja Manmohan Singh tähdentää kuulijoille, että kolmatta maailmaa varjostavaa velkakriisiä ei ratkaista teknisillä keinoilla. Hän muotoilee sanomansa näin: ”Tarvitsemme globaalia perestroikaa, kansainvälisten taloussuhteiden uudelleen järjestelyä, joka ottaa huomioon maailman väestön neljä viidesosan edut”.
Manmohan Singh käytti ”perestroika” termiä tavallaan röyhkeästi. Mikhail Gorbatshov oli tehnyt termin tunnetuksi edellisenä vuonna. Hän oli tarkoittanut sillä Neuvostoliiton syviä rakenteellisia uudistuksia. Intian nykyinen pääministeri Manmohan Singh tarkoitti globaalilla perestroikalla puolestaan kansainvälisten instituutioiden, kuten Maailmanpankin, Maailman valuuttarahaston ja YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista.
"Mutta vuonna 1988 toivo etelän näkemysten läpimenosta oli jo kadonnut. Niitä ei tarvinnut ottaa enää vakavasti.”
Näin Vijay Prashad kuvaa tuoreessa kirjassaan The Poorer Nations, Köyhemmät kansakunnat globaalin etelän pyrkimystä uudistaa maailmankaupan rakenteita ja instituutioita. Vijay Prashad on intialainen kansainvälisen politiikan tutkija, joka on toiminut viime vuodet professorina Trinity Collegessa Hartfordissa Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä hän on tosin vierailevana tutkijana Beirutin Amerikkalaisessa yliopistossa Libanonissa.
Kolmannen maailman projekti
Vijay Prashadin uusi teos on jatkoa hänen kiitetylle kirjalleen The Darker Nations, Tummemmat kansakunnat, jossa hän kuvasi kolmannen maailman projektin syntyä ja tuhoa. Prashad tarkoittaa kolmannen maailman projektilla aikakautta, joka alkoi 1920-luvun lopulla ja päättyi 1980-luvun velkakriisiin. Prashad valottaa teoksissaan lähihistoriaa globaalin etelän näkökulmasta, kuten YK:n entinen pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali toteaa Köyhempien kansakuntien esipuheessa. Teos on kertomus uusliberalismin synnystä, sen ajautumisesta kriiseihin ja etelän uusista toivon kipinöistä. Prashad aloittaa kirjansa kolmannen maailman projektin kuvauksella.
”Kolmas maailma ei ollut paikka. Se oli unelma tai utopia oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Se kiteytyi rauhaan, leipään ja oikeudenmukaisuuteen. Rauha tarkoitti kylmän sodan maailmassa liittoutumattomuutta, leipä uutta kansainvälistä talousjärjestystä ja oikeudenmukaisuus demokraattisempia globaaleja instituutioita.”
Atlanttinen projekti
Kun Manmohan Singh puhui globaalista perestroikasta vuonna 1988, kolmannen maailman projekti oli jo ohi. Prashadin mukaan sen syrjäytti atlanttinen projekti, joka omaksui taloudelliseksi ohjenuorakseen uusliberalismin. Atlanttisen projektin keskeisiä suuntaviivoja hahmoteltiin jo vuonna 1975 Ranskassa Rambouiletin linnassa, jossa kokoontui seitsemän länsimaiden keskeistä johtajaa. Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Schmidtin puheessa kiteytyi ehkä parhaiten uuden aikakauden henki.
”Toivon, että seuraava ei leviä tämän huoneen ulkopuolelle. Kun otetaan huomioon Euroopan korkea palkkataso, luulen että esimerkiksi tekstiiliteollisuus häviää ennen pitkää Euroopasta. Saksasta se katoaa 10-12 vuodessa”.
Helmut Schmidtin puhe ennakoi atlanttisen projektin uutta globaalia työnjakoa, jota Prashad kutsuu ”uudeksi tuotannon maantieteeksi”. Atlanttisen projektin toteutuminen edellytti sen vastavoimien nujertamista. Sosiaalidemokrattien hyvinvointivaltion agenda kaatui seuraavalla vuosikymmenellä kustannusten kalleuteen, kommunistien agenda mureni Neuvostoliiton romahtaessa ja kolmannen maailman projekti sai puolestaan väkivaltaisen loppunsa velkakriisissä.
Tämä prosessi avasi ovet uusliberalismin hegemonialle. Uuden järjestyksen keskeisiksi toteuttajiksi tulivat Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki. Velka oli vienyt monet globaalin etelän maat kuilun partaalle: budjettivajeet olivat katastrofaalisia. Kansainvälinen valuuttarahasto saneli niille rakennesopeutusohjelmaksi kutsutun reformikuurin. Kuurissa oli jokaiselle maalle samat neljä kohtaa: yksityistäminen, markkinoiden liberalisointi, markkinapohjainen hinnoittelu ja kaupan vapauttaminen. Valuuttarahaston painostamina valtiot vähensivät sosiaalimenojaan ja yksityistivät julkisia palveluitaan. Vijay Prashadin mukaan maat menettivät prosessissa suuren osan itsenäisyydestään.
”Etelä joutui asiakkaan asemaan – tai ”veranta-pojaksi”, kuten eräs nigerialainen diplomaatti asian ilmaisi. Markkinoiden globaali sääntelemätön vapauttaminen kärjisti tulonjakoa. Tämä hyödytti lähinnä monikansallisia yhtiöitä ja yhtä prosenttia maailman väestöstä. Näin kolmannen maailman projektin utopia oikeudenmukaisemmasta uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä vaihtui omaisuuden uusjaon kansainväliseksi järjestykseksi.”
Globalisaation magiikka - epätasainen omaisuuden jako
Nyt tuota uutta järjestystä on toteutettu kolme vuosikymmentä. Brittiläisen Oxfam-järjestön tuoreen raportin mukaan 85 maailman rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia ihmistä. Vijay Prashadin mielestä omaisuuden uusjaon globaali läpimurto ei olisi onnistunut ilman maailmantalouden arkkitehtuurin perusteiden uudistamista.
”Globaalin talouden vapauttaminen edellytti uutta kansainvälistä lainsäädäntöä. Sitä viilattiin pohjoisen ja monikansallisten yhtiöiden näkökulmasta. Älyllisen omaisuuden suojasta eli niin sanotusta TRIPS-sopimuksesta tuli uuden järjestyksen kruununjalokivi. Tuotteen patenttioikeus ei koskenut enää valmistusprosessia, vaan itse tuotetta. Tämän turvin monikansalliset yritykset saattoivat sijoittaa tuotantoaan halvimman työvoiman maihin. Samalla valtiot menettivät ratkaisevasti mahdollisuuksiaan kontrolloida jättiyritysten toimia. - Tämä oli globalisaation magiikkaa”.
Tuo magiikka on pyörittänyt kiivaasti esimerkiksi Nigerian ja Intian taloutta BKT:lla mitattuna. Molemmissa maissa kasvuluvut ovat olleet 7-8 prosenttia. Tukevasta kasvusta ei ole kuitenkaan tihkunut paljoakaan väestön köyhälle enemmistölle. Nigeriassa yli 60 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella ja Intiassa köyhyydessä elävien määräksi saatiin 55 prosenttia parin vuoden takaisessa YK:n inhimillisen kehityksen raportissa.
Pohjoisen kannalta huolestuttavampaa oli kuitenkin globalisaation magiikan kompastuminen finanssikriisiin. Etelässä virisi hetkeksi toivo jopa globaalista perestroikasta.
”Finanssikriisin kärjistyessä 2007-08 pohjoisen johtajat joutuivat etsimään etelästä ylijäämiä. Hädissään he olivat valmiita jopa laajentamaan teollisuusmaiden ydinryhmän G8-maat G20- ryhmäksi, sillä suuria kehitysmaita sekasorto ei ollut juuri keikuttanut. G20-maat kokoontuivat vuosina 2009-2010 neljä kertaa, ja jokaisessa kokouksessa tehtiin lupauksia globaalista perestroikasta. Lupailtiin, että G8-ryhmä korvattaisiin G20-ryhmällä. Etelälle luvattiin suurempaa vaikutusvaltaa Kansainvälisessä valuuttarahastossa ja Maailmanpankissa. Lupausten turvin Kiinasta ja Intiasta kerättiin ylijäämävaluuttaa erilaisiin kansainvälisiin vakauttamisrahastoihin.
Kun pohjoisen pörssien valot syttyivät jälleen, lupaukset globaalista perestroikasta unohdettiin vähin äänin. Pohjoisessa ei toteutettu koskaan sellaisia rakennesopeutusohjelmia, joihin etelä pakotettiin velkakriisin aikana. UNCTADin konferensissa 2012 pohjoisen edustajat yrittivät jopa kiistää pankkien luottokriisin aikaiset finanssimetkut. - Tuntui kuin vuotta 2007 ei olisi koskaan ollutkaan.”
Vastavoima - BRICS
Vijay Prashad ei kuitenkaan usko, että pohjoisen huolet olisivat ohi. Finanssikriisi oli merkki uusliberalismin syksystä. Ja ennen pitkää syksy kääntyy talveksi. Kiinan luotottamana Yhdysvallat velkaantuu vauhdilla. Terrorismin vastaisiin sotiin ja turvallisuutensa kohentamiseen maa on käyttänyt vuodesta 2001 lähtien noin 7,6 biljoonaa dollaria. Yhdysvaltojen valtionvelkaan 17 biljoonaan dollariin suhteutettuna se on 45 prosenttia. - Ideologioilla on tapana synnyttää omat haudankaivajansa. Uusliberalismin vastavoimiksi ovat jo nousseet ärhäkät kansalaisliikkeet – mutta varsinaisen haastajansa se voi saada BRICS-maiden eli Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan noususta.
”BRICS-blokki on väestöllinen voimapesä. Siihen kuuluu 40 prosenttia maailman väestöstä. Maailman koko BKT:sta se tuottaa noin neljänneksen. Blokin viisi maata ovat kieleltään, uskonnoltaan ja sosiaalisilta tavoiltaan erilaisia. Tämä ei kuitenkaan vähennä blokin poliittista painoarvoa: kolme maata on ydinasevaltoja ja kahdella on pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa.
Kun Kiina ohittaa Yhdysvallat parin vuoden kuluttua maailman suurimpana taloutena, ristiriidat globaalissa järjestelmässä syvenevät. Tämä tekee tilaa BRICS:n kaltaisille uusille talousliitoille.”
BRICS-maat ovat tiivistäneet toimintaansa pikku hiljaa viime vuosina. Kaikki lähti liikkeelle kymmenisen vuotta sitten pienen joukon kokouksesta.
”Kesäkuussa 2003 Brasilian, Intian ja Etelä-Afrikan edustajat kokoontuivat Evianissa, Ranskassa. Näissä keskusteluissa päätettiin uuden unionin perustamisesta, eräänlaisesta etelän vastineesta G8- maille. Kaksi vuotta myöhemmin neuvotteluihin tulivat mukaan Kiina ja Venäjä. Kiinasta liitto sai tarvittavat taloudelliset muskelit.
Maiden tulo maailman näyttämölle on edennyt hiljaisuudessa ilman näyttäviä PR-kampanjoita. Kun BRICS-maat perustivat viime vuonna Etelä-Afrikan Durbanissa oman kehityspankin, siitä annettiin vain lakoninen tiedotus: ”Olemme päättäneet perustaa uuden kehityspankin”. Nyt on keskusteltu myös oman luottoluokitusyhtiön perustamisesta vaihtoehdoksi pohjoisen Moody'sille ja Standard & Poor'sille. Vaikka BRICS-maat perustavat omia finanssi-instituutioita, ne eivät ole luopuneet etelän perinteisestä vaatimuksesta uudistaa Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa.”
BRICS-maiden vaikutusvalta tulee lisääntymään maailman taloudessa ja kansainvälisessä politiikassa. Mutta ovatko ne haastamassa uusliberalismin ideologian? Tästä on Prashadin mukaan vain vähän merkkejä. BRICS-maat ovat vaatineet pohjoiselta vastuullisempaa makrotalous- ja finanssipolitiikkaa. Julkilausumissa on myös korostettu julkisen sektorin ja valtionyhtiöiden merkitystä. Tällaisista orastavista merkeistä on kuitenkin pitkä matka uusliberalismin todelliseen haastamiseen ja globaaliin perestroikaan. Vijay Prashad näkee näissä ideologisissa halkeamissa kuitenkin toivon kipinän.
”Nykyisellään BRICS-blokki on konservatiivinen voima. Talouspolitiikassaan ne ovat mukautuneet uusliberalismiin eteläisin painotuksin. Mutta hallitukset tulevat ja menevät. Entä jos ne muuttuvat siihen suuntaan, mitä Latinalaisessa Amerikassa on nähty viime vuosina? - Globaali etelä ei ole enää paikka. Se on uusliberalismin vastaista kapinaa kaikkialla: Tahririn aukiolla Kairossa, Occupy-liikkeen vastarintaa New Yorkissa ja Haryanan kylissä Intiassa. - Mahdottoman aika on esitellyt itsensä. Tämä on teokseni keskeinen sanoma”.
Tapio Tamminen