Media- ja viestinnän alan yrittäjä Marko Sykkö on kahden lapsen työssä käyvä isä. Ville Aalo on myös kahden pienen lapsen isä, ammatiltaan pappi mutta parhaillaan hoitovapaalla. Sekä Markon että Villen perheissä on kokemuksia yövalvomisesta. Kumpikin isistä on myös ottanut vastuuta yöpäivystyksistä. Molemmat myös kertovat, että väsymyksen tuomat haasteet perheen arkeen ja parisuhteeseen ovat yllättäneet.
”Ainoa pysyvä asia on muutos” -slogan on muuntunut meillä muotoon ”ainoa pysyvä asia on väsymys”
Meidän kolmesta lapsestamme vain yksi on niin kutsuttu hyvä nukkuja. Esikoisen kanssa valvottiin valehtelematta kolme vuotta putkeen. Kuopuksen kanssa sama tilanne on jatkunut nyt jo pari vuotta. ”Ainoa pysyvä asia on muutos” -slogan on muuntunut meillä muotoon ”ainoa pysyvä asia on väsymys” - kahvin voimalla mennään.
Pientä lohtua väsymystä vastaan taistelevien vanhempien elämään tuo vertaistuki. Perinteisesti naiset ja äidit ovat olleet parempia kertomaan asioistaan kuin me miehet. Onneksi modernius on vallannut alaa myös vanhemmuudessa - tänä päivänä myös isillä on mahdollisuus jakaa tuntemuksiaan.
Toimittaja Jarmo Laitaneva, pienten lasten isä itsekin, lähti Kangasalle tapaamaan Markoa ja Villeä, ja tasa-arvon nimissä keskustelun keskiöön nousi isien jaksaminen.
Linkit: