Kepeän Dave Brubeckin musiikin siivittämä ohjelma käy läpi elämää Tallinnassa asiapitoisesti mutta paikoin jopa runollisesti. ”Virka-ajan jälkeen ilta-auringon valaisemat vanhan Tallinnan kadut autioituvat.”
300 000 asukkaan Tallinnassa oli moni asia hoidettu käytännöllisesti. Esimerkiksi virka-ajat oli suunniteltu niin, etteivät kaikkien työmatkat osu samaan aikaan. Näin saatiin julkinen liikenne sujumaan juohevasti. Tosin taiteilijat olivat ehdottaneet, että vanhankaupungin kapeilla kaduilla voisi liikkua hevoskyydillä.
Keskiaikainen vanhakaupunki oli ulkoisesti entisellään, myös ”arkkitehtuurin muistomerkkeinä” säilytetyt kirkot olivat toiminnassa. Valtaosa uusista asuinalueista kaupungin liepeille olivat vielä tekeillä.
Kaupungin asukkaista 15 prosenttia oli venäläisiä. ”Heidän kanssaan joko ei tule toimeen tai sitten on osattava venäjää.”
Paikalliset suosittelevat tulemaan kaupunkiin kesällä. Hannu Karpo kuitenkin näkee kaupungin kauniina jo nyt. ”Savupiippujen talvella syytämä kuona ja noki huuhtoutuvat pois kevätsateitten mukana. Avautuneelta mereltä puhaltava tuuli suolaa ilman – on kevät Tallinnassa.”
Laivaliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä elvytettiin vuotta myöhemmin, heinäkuussa 1965.
Viro 100 Areenassa: Draamaa ja dokumentteja naapurimaamme vaiheista