Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Matkalla Marokkoon Rantasalmen sulttaanin perässä

Ohjaaja Eddie Stenbergin kuvausryhmän matka Espanjaan ja Marokkoon 1950-luvun alussa teki suomalaista elokuvatuotantohistoriaa. Matkalla oli tarkoitus kuvata kaksi kokopitkää elokuvaa. Lopulta reissusta jäi käteen vain oheinen, kymmenminuuttinen matkakuvaus Matkalla Marokkoon 1 ja osia myöhemmin valmistuneesta ja kovin parjatusta Rantasalmen sulttaani -elokuvasta.

Filmiryhmän kuvausmatka oli ensimmäinen kerta, kun suomalainen näytelmäelokuvaryhmä lähti Ruotsia tai Viroa kauemmas elokuvantekoon. Matkakuvaus on tyylillisesti linjassa aikakauden kevyesti dramatisoitujen filmikatsausten kanssa.

Matkaan lähdetään juhlavasti Helsingistä matkustajahöyrylaiva S/S Ariadnella. Kuvausryhmän mukana laivalla matkustaa myös tarvikeauto. Laivamatka päättyy Kööpenhaminaan, josta lähdetään tien päälle, kunhan on hetki seurattu kaupungin hulinaa.

Tanskasta siirrytään Saksaan, josta pitkä ajomatka halki Länsi-Euroopan alkaa. Saksassa ryhmä myös hankki Suomen Filmiteollisuuden ensimmäisen magnetofonin, jolla suoritettiin äänityksiä Espanjassa ja Marokossa. Matkakuvaukseen osto-operaatio ei kuitenkaan päätynyt.

Matkalla Marokkoon 1 päättyy lopulta Reinin ylitykseen. On epäselvää, oliko ryhmän tarkoitus tehdä matkakuvaukseen vielä toinen, loppumatkaa käsittelevä osa. Kuvauksen tunnelmointi antaa kuitenkin käsityksen hyvin sujuneesta ja rennosta reissaamisesta. Työryhmä lipuu määrätietoisesti kohti Espanjaa ja Marokkoa.

Todellisuus oli toinen. Ryhmä oli lähtenyt matkaan miltei ilman käsikirjoitusta. Lisäksi ohjaaja Stenberg oli varsin kokematon tämän kaliiberin operaation johtoon. Ryhmä luikki lopulta takaisin Suomeen vain parin kuukauden kuluttua matkalle lähdöstä.

Matkalla Marokkoon 1 sai todennäköisesti kuitenkin astetta positiivisemman vastaanoton kuin Rantasalmen sulttaani -elokuva, jota ryhmä oli kuvausmatkalle lähtenyt tekemään. Elokuva nousi saamansa halveksunnan ja kritiikin myötä myöhemmin jopa kulttisuosioon.

Teksti: Ville Matilainen

Lähteet: Elonet / Suomen kansallisfilmografia 5 (1989)

Katso myös