Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jussi-palkintojen saajat ja kriitikot keskustelivat Jatkoajassa vuonna 1969 suomalaisesta elokuva-alasta

Jussi-palkintojen saajat ja kriitikot keskustelivat elokuvasta Jatkoajassa vuonna 1969. Konservatiivi Laineelle kunnalliset elokuvateatterit merkitsivät sosialismia.

Laineen kanssa kunnankinoista väitteli Televisioteatterin päällikkö Timo Bergholm.

Jörn Donnerin Mustaa valkoisella -filmi oli julkisen kohun kohteena rohkeiden kohtaustensa johdosta. Ohjaajan vitsailtiin esittävän tulevassa ”69”-elokuvassaan gynekologia.

Filmihullu-lehden päätoimittaja Peter von Bagh luonnehti Jussien jakamista ”murheelliseksi farssiksi aikana, jolloin kotimainen elokuva on pahoissa vaikeuksissa”. Filmiaura ry:n edustaja, kriitikko Paula Talaskivi kertoi Jussien jakoperusteista. Keskustelua säesti moninkertainen Jussi-voittaja, juhlatuulella oleva ohjaaja Mikko Niskanen.

Kalevi Kahralta ja Liisa-Maija Laaksoselta tiukattiin mm. suhtautumista alastonkohtauksiin. Aihe oli tapetilla Kristiina Halkolan haastettua Jörn Donnerin oikeuteen sijaisnäyttelijän avulla kuvattujen rakastelujaksojen johdosta.

Mukana keskustelussa oli myös ohjaaja Erik Blomberg (1913-1996), jonka kuuluisin kokoillan elokuva on vuonna 1952 valmistunut Valkoinen peura.