Baader-Meinhofin kaltaiset kumoukselliset vasemmistoterroristit nousivat 1970-luvulla otsikoihin Palestiinan äärijärjestöjen ja IRA:n rinnalle.
Terrorismista tuli 70-luvulla pysyvä uutisaihe. Palestiinalaisten, Irlannin tasavaltalaisarmeijan ja baskien ETA:n lisäksi otsikoissa olivat mm. kroatialainen Ustasha ja Quebecin vapautusrintama.
Kansalliseen itsenäisyyteen tähtäävien järjestöjen ohella esiin nousivat kumoukselliset vasemmisto-organisaatiot, kuten Länsi-Saksan Punainen armeijakunta, Italian Punaiset prikaatit ja Japanin Yhdistynyt punainen armeija.
Italiassa laskettiin 1970-luvun lopulla olevan ainakin 147 äärivasemmistolaista tai -oikeistolaista terroristiryhmää.
Jo tuohon aikaan terrorismia ja sen ”myötäilyä” käytettiin myös lyömäaseena.
Ohjelmassa ovat esillä mm. Söulin lentokonekaappaus vuonna 1970, arabiterroristien hyökkäys OPEC:in päämajaan vuonna 1975, länsisaksalaisen teollisuusjohtaja Hanns-Martin Schleyerin sieppaus ja murha vuonna 1977 sekä Italian kristillisdemokraattien puheenjohtajan Aldo Moron murha vuonna 1978.
Haastateltavina ovat terrorismin tutkijat Risto Fried ja Martti Siirala.
Teksti: Jukka Lindfors